Täältä voi lukea Momon matkasta perheen kuopuksen ja riiviön asemasta seesteiseen äitiyteen.
Momon sulhoksi valikoitui pienikokoinen tsekkiläinen uros: Gucci Bohemia Elite (FR CH, SEL FR&SP, ELITE A Twiny de la Tour St-Genin x INT CH, SEL CZ&SLO, IPO1 SCHH1 ZVV1 Bellisa Antisc Avalanche).
Reipas seikkailijaluonne kun on, Momo lähti ihan yksin tapaamaan tulevaa sulhoaan Tsekkeihin. Matka alkoi 19.4.2009 ja monien kommellusten jälkeen lapsukaiset saatettiin vihdoin alulle 27.4.2009. Tuon jälkeen ei voinut kuin odottaa ja toivoa.
26.5.2009
Momo ultrattiin - massussa näkyi kolme pentua!
Ennen ultraa viitteitä tulevasta antoi oikeastaan vain alati kasvava ruokahalu (joka ei alunperinkään ole ollut millään mittapuilla mitattuna heikko, joten ruoasta tulikin siis melkeinpä pakkomielle tytölle). Tuon lisäksi 16. -17.5. pidetyllä leirillä Momon massussa diagnosoitiin olevan pentuja useamman leiriläisen toimesta. Itse en (uskaltanut) edes arvailla. Ja massun rapsuttamisesta tyttö alkoi tykkäämään erityisen paljon. Jos vähänkin näytti siltä, että olisi rapsutuksia luvassa, heittäydyttiin heti selälleen valmiuteen. Ja sitten niistä nautittiinkin antaumuksella kaikkia neljää tassua nautinnollisesti ojennellen :D.
26.5.2009 Momo siis ultrattiin kantavaksi, mutta kovin kauaa ei hysteerinen emäntä kyennyt pysymään poissa eläinlääkäristä - 29.5.2009 Momoa tutkittiin ja tutkittiin tulehduksen varalta (jos on vähääkään taipumusta "luulosairauteen" niin en suosittele kauhutarinoiden lukemista...), mutta kaikki arvot olivat ihan priimaa (syy käyntiin oli hysteerisyyden lisäksi se, että joku meillä joi ihan kamalasti ja lisäksi Momo vuotaa läpinäkyvää eritettä). Ultrattiinkin vielä uudelleen, ihan varmuuden varalle, että emäntä saa yönsä nukuttua. Ja siellähän ne pikkuiset edelleen köllöttivät (itseasiassa nyt niitä löytyi tällä kertaa yksi enemmän kuin viimeksi eli neljä :) ja ihan kuin yksi niistä olisi vilkuttanut minulle... En siis missään nimessä ole kiintynyt noihin katkaravun kokoisiin möykkyihin, saatika että olisin jo nimennyt niitä tai mitään muuta pehmytpäistä touhua ;D. Kotimatkalla aloin jo miettimään, että selvästi se vilkuttava pentu haluaa meille ja eihän kolme briardia lähiössä nyt _niin_ paha juttu olisi jne jne. Tämä kuva alkoi aina kummittelemaan ikävästi mielessä kun mietin Momon pentuja:
Tuo on otettu hetki sen jälkeen kun Momo tupsahti Nooran autosta meidän pihaan ja niin reippaan sinnikkäästi pikkiriikkinen Momo rämpii hangessa uuden isosiskonsa perässä <3. Olisihan se aika suloista, jos nyt Taran ja Momon perässä kulkisi tuollainen samanlainen sinnikäs pikkumomo...
4.6.2009
Kuten kuvasta näkyy (heikosti kun tuon mahan kuvaaminen tuntuu olevan ylivoimaisen vaikeaa...), maha on hieman pyöristynyt sitten viime kuvauksen ja nisät ovat kasvaneet huimasti. Noin muutoin Momon vauvaprojekti alkaa näkymään suunnattoman ruokahalun lisäksi myös muillatavoin. Välillä Momo näyttää tosi seesteisen rauhalliselta (tai väsyneeltä, ihan miten vain ;D) ja se on löytänyt aivan uusia nukkumapaikkoja - joko tosi pehmoisia tai sitten pieniä onkaloita, joihin on mukava ahtautua nukkumaan. Viikon loppua kohden selälleen kääntyminen ei ole enää ihan niin mieluisaa eikä siinä asennossa pysytä enää niin kauaa (ja hiukan tuo jo suloisesti ähiseekin joissain asennoissa :D). Sen verran alkuvaiheessa ollaan, että tuo vähän huolestuttaa - ettei sieltä vain olisi tulossa kuitenkin sitä Hennan ennustamaa satsia...
9.6.2009
Tänään Momo sai viimeisen satsin neljän päivän matokuuristaan (kolme päivää tuota kai yleensä tupataan antaa, mutta hysteerisen pitää tietenkin varmistella ainakin vähäsen ;). Eilen oli luultavasti yksi viimeisimmistä ellei jopa viimeinen juoksulenkki ennen pentujen syntymää. Valjaat tarkoittaa Momolle vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joten alkuun yrittää edelleen mennä spurttivaihde päällä. Nykyään tuo vaihde vain väkisinkin tuppaa lipsumaan vähän hitaammalle aika pian. Juoksee edelleen koko matkan hihna tiukalla, mutta se tietty vimma touhusta on kyllä alkua lukuunottamatta pois. Ja kun tuota massua katselee, niin en kyllä ihmettele lainkaan - tyttö näyttää välillä siltä, kuin se olisi nielaissut rantapallon...
Noin muutenkin Momo on yhä rauhallisempi - lenkit menevät todella leppoisasti kun Momokin lompsuttaa pääosin jalan vieressä namipaloja norkuen... Pupuja (ja mopoja ja rullailijoita ja...) on tällä hetkellä ihan älyttömiä määriä ja edelleen ne aiheuttavat intopiikkejä, mutta välillä tuntuu että niistä innostutaan "tavan vuoksi". Sellaista normaalia ylenpalttista intoilua ei ole juurikaan nähty ja melkein heti kun jahdattava on hävinnyt näköpiiristä tai jopa vain vähäsen kauemmaksi, palataan kerjäämään nameja :D. Totteleminen on ainoa asia, mihin tuo Momon pömppis ei ole vaikuttanut mitenkään (paitsi etten itse enää tee Momon kanssa kuin ihan vähän vain, joten tietty sekin vaikuttaa) - Momo tekisi niin kovin mielellään hommia niinkuin aina ennenkin <3.
Ai niin, eilen innostuin leikkelemään vähän jo reippaammalla kädellä Momon massukarvoja. Kerta kerran jälkeen tuo turkkiin kajoaminen tuntuu vähemmän "pyhäinhäväistykseltä", joten ehkä sitä selviää hengissä sunnuntaina kun päästetään Anna saksien ja trimmerin kanssa toteuttamaan itseään (ajattelin lyhyen turkin olevan sekä hygieenisempi että mukavampi pentujen kanssa kesän helteillä - etenkin kun useimmat nartut kuitenkin näyttävät kuulemma ihan rotansyöteiltä pentujen jälkeen, joten sama kai tuo on sitten jo ennakkoon tehdä tuosta ravunsyötin näköinen ;)... Seuraavaksi onkin varmaan vuorossa kuvia klaniMomosta...
14.6.2009
Tänään Momon liinalettiä kynittiin yksinhuoltajaäidille sopivampaan helppohoitoiseen wash n´go -lookkiin. Yksi syy lopulliseen päätökseen oli se, että Momo oli ollut parin päivän ajan todella todella rauhallinen ja edellisen illan/yön sillä näytti olevan vielä älyttömän tukala olo. Tämä näkyi muun muassa ylenpalttisena läähättämisenä eikä kävely maistunut lainkaan - aina parin askeleen jälkeen Momo jäi tuijottamaan mahaansa ja pari kertaa vinkaisikin ihan kuin joku mahassa olisi sattunut. Arvata saattaa, että olin jo rahtaamassa Momoa lääkäriin synnyttämään tai vaihtoehtoisesti näin sen pahan kohtutulehduksen kourissa (Momolta tulee edelleen sitä kertaalleen vaarattomaksi tutkittua läpinäkyvää vuotoa). Tukevan aamuruuan jälkeen Momo palautui normaaliksi, joten jotain ohimenevää tuo sitten varmasti vain oli.
Noin muutoinkin Momosta on tullut entistä rauhallisempi. Jos aiemmin Momo on kieltäytynyt Taran leikkiinkutsuyrityksistä (mitä pidemmällä kantoaikaa ollaan tultu, sen paheksuvampi Momon "hei, älä ole lapsellinen" katse on ollut), niin parina viime päivinä ei ole maistunut enää minkäänlainen liikunta. Lenkeilläkin Momo vain raahustaa pääsääntöisesti jalan vierellä, näyttää siltä, että kävely on jo jotenkin hankalaa. Tänään vierailulla käynyt Cessi tyttökin sai oikein mallikkaan vastaanoton - rakastamisen volyymi oli laskenut sopivalle tasolle :D. Tähän rauhalliseen versioon Momosta voisi kyllä hyvinkin tottua ;). Ruokahalu sitävastoin on edelleen valtava - Momo on saanut päivässä kaksi-kolme rekkamiehen annosta nappulaa, jauhelihaa, raejuustoa, nutrolinia ja muita lisukkeita ja nyt viime päivinä olen lisännyt annoksiin lisäksi isot nokareet voita (puhumattakaan "välipaloina" popsituista lihapullista, kekseistä ja muista herkuista ;). Tuntuu, että tuo mahassa möyrivä hunnilauma imee samantien kaiken ravinnon mitä Momoon lykkää (tosin nyt ollaan kyllä vihdoin saatu kivasti tavaraa kylkiluiden päälle). Hunnilaumasta puheenollen - uskoisin, että Momo on alkanut tuntemaan pentujen liikkeet mahassaan, niin useasti olen yllättänyt Momon tuijottelemasta mahaansa ihmeissään. Kolme kertaa Momo on muuten huimasta ruokahalustaan huolimatta syönyt vasta kun mamma on syöttänyt ainakin alkuun asti - ensimmäisen kerran toisen ultran jälkeen 29.5., seuraavan kerran 10.6. ja nyt viimeisen kerran 15.6.
Mutta massukuvia Momon uudessa lookissa:
16. - 22.6.2009
Momon vointi alkoi huomattavasti tukaloitumaan heti edellisen kirjoituksen jälkeen. Useampaan kertaan olisi aamuruoka jäänyt syömättä, ellen olisi syöttänyt pikku-mammaa nappula- ja jauhelihamurunen kerrallaan. Iltaruoka meni alas aina paremmin kuin aamuinen. Ulkoilu oli välillä tooodella vaivaloista ja hidasta. Tosin vapaaksi päästyään Momo aina piristyi jonkin verran. Välillä myös yöt olivat vaikeita - läähätystä ja levottomuutta siinä määrin, että joskus olin varma synnytyksen käynnistyneen. Muutenkin Momo muuttui vähitellen yhä vähemmän "omaksi itsekseen". Päätin lopulta kuitenkin raahata poppoon Rymättylään juhannuksen viettoon. Junamatkalla ja juhannuksen aikana Momo (tai oikeammin Momon hormoonit) yllätti ikävällä tavalla. Momo joka on aina ollut oikea sosiaalisantra ei sietänyt junassa yhtään vieraita koiria ja yhden päivän maalaiselon jälkeen Lakukin toivotettiin sinne missä pippuri kasvaa. Yleisesti ottaen Momon olo vaikutti todella tukalalta. Yöt olivat jatkuvaa läähätystä, rauhallisesti liikkuessaankin Momo ikäänkuin "röhki", istuminen ja maahanmeno tapahtuivat kuin hidastetussa elokuvassa ja vaikka välillä Momo riehaantuikin hetkeksi leikkimään, noin muutoin oleminen oli hyyvin hidasta ja vaivalloista. Maanantaina Noora sitten poimi koko porukan autoonsa, ajeli Taran ja minut Turun rautatieasemalle, missä toivotettiin (vähän itkeä tihrustaen) Momolle hyvää matkaa ja jatkoi sitten Momon kanssa kohti Momon seuraavan kuukausien kotia.
Momo juhannuksena:
Ja sitten vain odoteltiin...
29.6.2009
Maanantaina aamuyöllä alkoi tapahtumaan ja kahden jälkeen yöllä syntyi ensimmäinen pentu. Koska pentu näytti ihan siltä, kuin sillä olisi ollut hauska musta mantteli, oli selvää, että kyseessä oli pentu, joka oli vilkutellut minulle ultrassa ja jolle olin jutellut Momon massun läpi. Eli Pätkis oli syntynyt. Momo teki kovasti töitä noin puoleenpäivään asti, jolloin Nooran auton takakonttiin syntyi viimeinen pikkupoika, hurmaavaakin hurmaavampi pikku Keltsi. Näiden kahden pikkumiehen välillä syntyi seitsemän muuta jässikkää (ja epäusko kasvoi pentu pennulta niiden kaikkien osoittauduttua pojiksi). Oli jännä seurata, miten nopeasti Momo tiesi mitä pitää tehdä ja kuinka huolehtivainen äiti siitä kuoriutui pentujen syntymän myötä.
Poikien maailmaantupsahtamisjärjestykset ja alkupainot olivat seuraavanlaiset: Pätkis 350g (Tosselin Ou-nou Haisuli "Pätkis"), Äijä 450g (Tosselin Ou-nou Muhveli "Nemo"), Freda/kelta-musta 490g (Tosselin Ou-nou Fredrikson "Litti"), Sedrik/harmaa-vaaleanpunainen 350g (Tosselin Ou-nou Sedrik "Tähkä"), Pinkelsson/pinkki 400g (Tosselin Ou-nou Hosuli "Hosuli"), Hra Harmaa hymypoika/harmaa 500g (Tosselin Ou-nou Tuhto "Mara"), Sintti/oranssi 400g (Tosselin Ou-nou Juksu "Juksu"), Nuuskis/oranssi-musta 500g (Tosselin Ou-nou Nuuskis "Aapo") ja Keltsi 350g (Tosselin Ou-nou Radamsa "Keltsi"). Osa pennuista sai "työnimensä" jo hyvin varhaisessa vaiheessa persoonansa mukaan. Pätkis oli jo nimetty ennen syntymäänsä. Äijä ihan heti maailmaan putkahtaessaan tehdessään vaikutuksen tarmokkaalla elämänasenteellaan. Nuuskis sai nimensä aika pian, kun kävi ilmi millainen seikkailijaluonne poika oli.
Pojat noin viisiviikkoisina:
Päiväunilta herätettyjen 5-6 vkon ikäisten pentujen leikitystä:
Pätkis: Leikitystä 5-6 vkoa Nemo: Leikitystä 5-6 vkoa Litti: Leikitystä 5-6 vkoa Tähkä: Leikitystä 5-6 vkoa Hosu: Leikitystä 5-6 vkoa Juksu: Leikitystä 5-6 vkoa Aapo: Leikitystä 5-6 vko Keltsi: Leikitystä 5-6 vkoa
9 kk ikäisinä leikityspäivillä (11.4.2010):
Pätkis: Leikitystä 9 kk vol1, Leikitystä 9 kk vol2 Litti: Leikitystä 9 kk vol1, Leikitystä 9 kk vol2 Aapo:Leikitystä 9 kk vol1, Leikitystä 9 kk vol2 Mara: Leikitystä 9 kk vol1, Leikitystä 9 kk vol2 Nemo: Leikitystä 9 kk vol1, Leikitystä 9 kk vol2
Poikia ja Momoa tuli käytyä katsomassa useaan otteeseen kahden kuukauden aikana. Näillä visiiteillä pojat tulivat tutuiksi ja ihan jokaisen olisin kantanut kotiini jos olisin voinut. Jokaisessa on jokin hurmaavaakin hurmaava piirre, joka vei mukanaan palasen sydämestä. Ihan loppumetreillä omat kaksi suosikkien suosikkia olivat Nuuskis ja Pätkis (ja Sinttikin houkutteli enemmän kuin vähäsen :D). Olin aivan varma, ettei Pätkis tykkää minusta ja välillä se ei vaikuttanut yhtään niin toimeliaalta/reippaalta kuin veljensä, mutta toisaalta Pätkis ja Keltsi kehittyivät muutenkin aina hiukan muita jäljessä. Pätkis oli kuitenkin alusta asti varastanut esikoisena ykköspojan aseman, jota oli hyvin vaikea kenenkään muun vaarantaa järkisyillä tai valintaperusteilla, joita ehkä muutoin pentua etsiessä olisi käyttänyt. Lopullisen sinetin päätökselle tekivät kuitenkin Niko ja Pätkis - siinä missä muut pojat eivät eräänä "nyt tehdään päätös" kerralla olleet juurikaan kiinnostuneita Nikosta, Pätkis otti suvereenisti paikkansa Nikon kainalosta. Ja se oli sitten siinä :). Eikä ole kaduttanut tippaakaan. Momokin on tyytyväinen, kun sai edes yhden pojistaan kotiin hoivattavaksi ja vahdittavaksi leijonaemon tavoin..
