Momon vointi alkoi huomattavasti tukaloitumaan heti edellisen kirjoituksen jälkeen. Useampaan kertaan olisi aamuruoka jäänyt syömättä, ellen olisi syöttänyt pikku-mammaa nappula- ja jauhelihamurunen kerrallaan. Iltaruoka meni alas aina paremmin kuin aamuinen. Ulkoilu oli välillä tooodella vaivaloista ja hidasta. Tosin vapaaksi päästyään Momo aina piristyi jonkin verran. Välillä myös yöt olivat vaikeita - läähätystä ja levottomuutta siinä määrin, että joskus olin varma synnytyksen käynnistyneen. Muutenkin Momo muuttui vähitellen yhä vähemmän "omaksi itsekseen". Kaikista näistä muutoksista hermostuneena aloitin säntillisen kuumeen mittaamisen 16.6. Lämmöt vaihtelivat 37,5 ja 38,09 välillä, joten mitään hirveää hysteriaa ei onneksi saatu aikaiseksi.

Massua juhannuksena:

Momon voinnista johtuneen pitkän harkinnan jälkeen päätin lopulta kuitenkin raahata poppoon Rymättylään juhannuksen viettoon. Ajatellen, että Momokin piristyy, kun saa kulkea vapaana mieluisassa paikassa. Jo perjantaiaamuna junamatkalla alkoi epäilyttämään suunnitelman järkevyys. Ensinnäkin pikkiriikkinen junavaunu oli aivan täynnä (isoja) koiria. Tosi kiva, kun Momolla oli mahansa kanssa muutenkin hankaluuksia asettautua makuulle, vaikka tilaa olisi enemmänkin. Kuten aina matkustaessa ja muutenkin, asetin tytöt niin, että Momo oli lähempänä vieraita koiria. Momoa kun ei ole ikinä ahdistanut, vaikka vierustoveri haluaisi tehdä vähän lähempääkin tuttavuutta. Tällä kertaa Momoa sitten kuitenkin ahdisti koko aiemman elämänsä edestä. Rähisi hyvän tovin vähän joka suuntaan kunnes sain rauhoitettua tytön jalkojeni väliin. Siellä ei sitten enää ahdistanut lainkaan, vaan Momo kuorsasi tyytyväisenä välillä jopa selällään.

Perjantaipäivä kului rattoisasti maalaiselosta nauttien. Tytöt touhusivat Lakun (joka oli aivan uskomattoman hyvässä kunnossa!) kanssa koko päivän yhtä sopuisasti kuin aina ennenkin. Illalla Momo sitten räjähti Lakulle jostain selvittämättömästä syystä, eikä sen jälkeen sietänyt tyyppiä silmissään muuten kuin lasioven takaa. Vaikka junamatkan alku oli mitä  oli, niin en silti osannut odottaa tätä Momolta. Meidän sosiaalisantra, jonka yksi parhaista kavereista ihan pennusta asti Laku on ollut (tosin tyypit eivät ole nähneet toisiaan usempaan kuukauteen ja Laku on kipeä, mutta silti..). Tuon illan jälkeen Momo ulkoilikin sitten varmuuden vuoksi eri aikoina kuin Laku ja ihmiset vahtivat etteivät entiset kaverukset päässeet enää nokikkain.

Yleisesti ottaen perjantain innostuksen laannuttua Momon olo vaikutti todella tukalalta. Yöt olivat jatkuvaa läähätystä, rauhallisesti liikkuessaankin Momo ikäänkuin "röhki", istuminen ja maahanmeno tapahtuivat kuin hidastetussa elokuvassa ja vaikka välillä Momo riehaantuikin hetkeksi leikkimään kepin kanssa, innostui tavattomasti extemore tottelemistuokiosta tai karkasi veteen, noin muutoin oleminen oli hyyvin hidasta ja vaivalloista. Lauantai- ja sunnuntaiaamuina aamuruoka ei maistunut lainkaan, ei edes syötettynä. Sylki jopa jauhelihan ja lihapullat suustaan. Iltaisin sentään ruokahalu oli kohdillaan. Muutaman kerran yllätin tytön myös kaivautumasta laiturin alle tai tekemässä itselleen kuoppaa portaiden alle (jota tosin on harrastanut aiempinakin kesinä, joten se ei ollut niin pelottavaa :D). Positiivisena puolena sentään se, että tämä rauhallistakin rauhallisempi versio Momosta oli edelleen äärettömän ihana lasten kanssa - sekä Cessiä että pientä Alicea rakastettiin kerrankin juuri sopivassa mittakaavassa.

Siinä missä Momon liikkuminen oli tukalaa, Tara oli ihan riiviö koko juhannuksen. Sai hervottomia pentuhepuleita, heitteli itselleen käpyjä pitkin kallioita ja rantavettä, yritti provosoida Momoa tulemaan veteen leikkimään (siitä huolimatta, että mamma kielsi jyrkästi moiset leikit) tai ryhtymään hippa- tai painileikkeihin. Ja kun Tara ei saanut kenestäkään leikkikaveria, ryhtyi tyyppi tutkimusmatkailijaksi. Vähän väliä sai komentaa pois talojen alta, saunan ja kallion välistä tai epämääräisistä kallionkoloista (kaikki kauhukuvien potentiaalisia käärmeenpesiä...), eksyipä useammin kuin kerran naapurienkin tonteille tekemään tutkimuksiaan (onneksi naapureita ei näkynyt koko juhannuksena). Olisin tietty voinut ottaa Taran mukaan juoksulenkeille (pe ja su tuli juostua noin 10-15 kilometrin lenkki), mutta en uskaltanut siinä pelossa, että citykoira joutuisi maalaisraggarin hampaisiin matkalla... Mutta oli tuosta energisyydestä jotain hyötyäkin - Tarasta sai nimittäin oivan kaivinkoneen, kun tarvittiin Cessin kanssa hiekkakakkujen rakentamiseen märkää hiekkaa (taas yksi näistä jutuista mitä en muista Taralle opettaneeni, mutta niin se vain "Tara kaiva kuoppa" pyynnöllä kaivoi kerta toisensa jälkeen oikein hienosti kuoppaa kunnes pyysin lopettamaan :D). 

Tara metsästää käpyään veden alta (ihmekös jos nakkiviesti oli niin helppoa Taralle :D)

Sunnuntaina paniikki Momon voinnistsa oli jo sen verran kova, että soitin Nooralle, ettei uskalleta enää junailla takaisin Espooseen (josta Nooran piti Momo maanantaina hakea), vaan tultaisiin mieluusti kyytiin Rymättylästä. Sumplimisten jälkeen maalaisloma piteni päivällä maanantaihin asti. Tiedä johtuiko muutosta ylätalosta Kummeliin (tilan pienempi mökki), Lakun ruuasta (omaa ruokaa oli varattuna vain sunnuntaiksi) vai jostain muusta, mutta Momo nukkui todella rauhallisesti yön yli, söi oikein hyvällä ruokahalulla aamuruokansa ja liikkui oikein reippaasti aamu"lenkin". Huh, helpotusta. Aamun jälkeen päivästä muodostui kuitenkin niin kuuma (allekirjoittanut onnistui "jotenkin" polttamaan itsensä aivan karrelle..) ja pörriäisrikas, että tytöt viettivät sen mökin viileydessä nukkuen. Mutta noin muutoin, Momo vaikutti koko päivän paljon pirteämmältä kuin monena aiempana päivänä. Joskus kuuden pintaan Nooran auto ilmaantui mökkipihan portille ja hypättiin tyttöjen kanssa kyytiin. Turun rautatieasemalla heitettiin Taran kanssa haikeat hyvästit (piti ihan vähän itkeä tihrustaa Momon turkkiin, vaikka olin vannonut etten sitä tee, mutta onneksi Momon huomio oli pääosin kiinnittynyt aseman hälinään) ja päästettiin Momo jatkamaan matkaansa kohti seuraavien viikkojen/kuukausien kotiaan.  

Kaikki juhannuksen kuvat löytyvät tuolta: http://kuvablogi.com/blog/13378/51/

Koko kotimatkan Tara vaikutti vähäsen hämmentyneeltä siitä, mihin Momo jäi ja maanantai-illan ja tiistaiaamun osoitti mieltään, kun olin taas onnistunut hukkaamaan Momon. Ja vielä siinä tilassa (Noorakin huomasi, että Tara suhtautui Momoon huolehtivan huolestuneesti)! Lenkillä Tara yritti selvästi etsiä pikkusiskoaan (yleensä aina sen jälkeen, kun Momo on "kadonnut", Tara pari päivää haistelee ja merkkailee ihan järkyttävästi). Ajattelee varmaan, että Momo on eksynyt jonnekin ja sitä pitää autaa löytämään kotiin :(.