Äsh. Äsh. Että pitääkin saada mitä ihmeellisempiä kuningasideoita tasaisin väliajoin aiheuttamaan stressiä ja harmaita hiuksia tasaiseen arkeen. Viime aikoina tällaisia on jostain syystä tullut oikein useampia, mutta pahimman taisin tehdä alkuviikosta. Tiistaina Imphan pk-treenien yhteydessä tuli nimittäin tehtyä niin mastodonttisen typerä päätös, että sitä ei varmasti tule muuta kuin katumaan. Kuten aina näissä idiksissä, alkuperäinen (ja se järkevä) ajatus oli jotain _aivantäysinmuuta_... Mutta tehty mikä tehty ja nyt vaan sitten tehdään mitä pystytään ennen kuin joudutaan kohtaamaan omat typeryydet (ja todennäköisesti olen sen jälkeen täällä ruoskimassa itseäni typeryydestä). Ja aikaakin tähän on ruhtinaalliset kaksi viikkoa...Uuuh.

Huristeltiin siis tiistaina älyttömän pitkän tauon jälkeen (olisikohan viime kerta ollut joskus keväällä) Imphan pk-treeneihin. Paikalle päästyäni porukka näytti ihan vieraalta, joten mentiin Pätkän kanssa vaan viereiselle tyhjälle agi kentälle. Ensin puomilla ylösmeno- ja alasmenokontakteja. Tosi hienosti Pätkä oli oppinut siitä yhdestä kerrasta, kun noita treeneissä tehtiin. Nyt pystyin käskyttämään eri puolilta ja etäisyyksiltä ja hienosti länttäsi tassunsa aina oikeaan kohtaan. Jei!! Myös alastulokontaktit olivat ihan jees ja mikä mukavinta, nyt Pätkis näytti tauon jälkeen oppineen, miten puomillekin pääse asettautumaan ihan itse kontaktiasentoon eikä minun tarvitse enää nostella sen takapäätä puomille. Kyllä se isokin koira näyttää kovin ketterästi pyörähtävän noinkin kapealla alalla itsensä ympäri :D.

Sitten toteltiin. Ensin seuraamisia, jotka olivat ainakin mielentilan osalta hurjanhurjan hienoja (tosin tuo on yhtäkkiä alkanut vähän painamaan :(. Ja sitten istumisia, jotka tällä kertaa menivät ilman vääriä asentoja! Hurraa!! Mennessäni takaisin autoon bongasin tuttuja naamoja kentältä, joten Pätkis autoon ja kentälle notkumaan. Kuningasideoiden pohtimisen jälkeen Pätkis sai vielä agikentän puolella "henkilöryhmää" Annea (joka Pätkälle ihan vieras) kiertäen. Vähän oli ens alkuun hämillään kun kentällä pyöri pari muutakin ihmistä, mutta tosi nopeasti se tokeni ja teki ihan siistiä seuraamista. Ja "henkilöryhmä" meni oikein erinomaisesti. Mitään hämillisyyksiä tai haisteluyrityksiä ei ollut. Hyvä Päkä!

Meidän touhottaessa kentällä Niko oli tehnyt juoksulenkin tyttöjen kanssa. Momo oli kai ollut ihan pätevä, mutta Tara oli mielenosoituksellisesti himmaillut 50 metrin päässä perässä. Niko ei ihan arvostanut, joten ehkä Tara jatkaa sitten juoksu-uraansa vain mamman kanssa :D.

Eilen Agility Akatemiassa tällaista: 

Ensin harjoiteltiin erikseen niistoa+persjättöä (meidän harjoitusesteen vieressä oli pussi ja Pätkä kirmasi sitä ihan innoissaan aina kun silmä vältti ja juuri kun mietin, että pitäisi kokeilla miten se menee, kun ei olla pitkiin aikoihin kokeiltu :D) ja sitten kun alkoi sujumaan siirryttiin tekemään rataa. Nelosella niisto+persjättö. Tuossa pahin ongelma oli siinä, että sai siitä tarpeeksi oikea-aikaisen eli putkelta niistoon vauhdilla ja siitä vauhdilla tekemään persjättöä - sitä kun tuli odoteltua koiraa niin putkella kuin vietyä niistonkin liian pitkälle, kun olisi voinut vain ohjata Pätkän siihen ja siirtyä jo seuraavaan. Kakkosen ja kolmosen väliin meinasin joka kerta tehdä valssin, mutta aina se jotenkin jäi ja lopulta vain vedätin, joka sekin toimi, mutta sitten kun vihdoin sain valssin kuntoon, niin paljon sujuvampi se niin oli. Lisäksi tehtiin itseksemme puomilla alastulokontakteja, jotka ei ollut kaikista reippaimmat, kun jostain syystä piti tehdä töitä, että sai pojan keskittymisen oikeaan osoitteeseen (jännä kun taas rataa tehdessä ei liikkeellelähtölupaa odotellessa edes yrittänyt vilkuilla mihinkään muualle kuin minua ja ekaa estettä).

Tänään olikin sitten taas kotityöpäivä, kun muu virasto lähti virkistyspäivälle (ja minä en tietty päässyt mukaan koiranhoitojen ja pitkien työmatkojen vuoksi, kuten aina..). Hirveästi on pitänyt (edelleen..) painaa töitä, mutta tietty sitä ehti tehdä muutakin (vähän niinkuin korvaamaan niitä nykyään usein päälle neljäksikin tunniksi venyviä työmatkoja :D). Pätkis sai jäljestää aamuruokansa Rajiksen urheilupuistossa. Ja jos viikonlopun jäljet olivat upeita, niin tämä oli kyllä pohjanoteeraus. Noh, olosuhteetkin olivat aika ankeat. Siinä kylväessäni namia maahan, viereen päristeli urheilukentän talonmies (tai mitä nuo nyt ovatkaan) isolla päältä ajettavalla ruohonleikkurilla, pysäytti koneen ja hieman hämillään kysyi mitä oikein olen tekemässä. Selitin asiani ja mies oli kovin huojentunut. Oli kuulemma ollut jo soittamassa apua paikalle, kun touhu oli näyttänyt niin oudolta, että kyseessä ei voinut olla muuta kuin jostain karannut pöpi (kiva saada vahvistus sille, mitä on aina ajatellut ihmisten ajattelevan tuijottaessaan jäljen tekemistä :D). Siitä mies sitten innostui ja alkoi kyselemään kaikenlaista koirista ja niiden kanssa harrastamisesta. Vastailin kiltisti ja siinä ajassa linnut ehtivät syödä alkujäljen (tosin tajusin tämän vasta kun oltiin jäljellä). Kaikenlisäksi alkujäljellä Pätkis taisi saada ampparin nenäänsä - väisti yllättäen jälkeä ja samassa nappulasta lennähti amppari ja se samainen mies taisi ajaa pari kertaa loppujäljen päältä (ainakin urista päätellen) ja huristeli koko jäljestämisen ajan siinä vieressä. Ei ollut siis oikein otolliset olosuhteet, mutta silti Pätkä oli sen verran vaisussa mielentilassa koko jäljen ajan (tosin ei ottanut kuitenkaan yhtään minkäänlaista häiriötä ihan vieressä päristelevästä ruohonleikkurista), niin harmistus ja huolestus oli valtava jäljen jälkeen. Äshäshäsh, miten voi koira mennä ääripäästä toiseen työskentelyssään vajaan viikon sisällä.

Pari tuntia myöhemmin raahasin Nikon vielä Imphan kentälle ennenkuin Nikon piti lähteä töihin. Ensin Niko sai palloilla kentällä häiriönä, kun tultiin Pätkän kanssa kentälle. Tarkoituksena, ettei Pätkis kiinnitä Nikoon mitään huomiota, vaan keskittyminen on tekemisessä (=seuraaminen kohti Nikoa ilmoittautumista varten). No problemos (mutta onhan tämä vähän säälittävää kutsua tällaista häiriötreeniksi...). Sitten harjoiteltiin ilmoittautumista - no problemos edelleen, istua nökötti nätisti kättelyiden ajan. Ilmoittautumisen jälkeen paikkamakuuseen, kun Niko ja Momo tulivat kentälle tekemään vähän seuraamista ja pari luoksetuloa. Ei ongelmia. Paikkamakuusta sitten seuraamisen kautta kaavioon. Kytkettynä ja vapaana seuraamiset putkeen Niko henkilöryhmänä. Ja samaan syssyyn istuminen (hienosti meni, tosin vähän varmistelin pienin avuin) ja luoksetulo maahanmenon kautta. Hyvin tuo jaksoi ihan samalla (ja oikein kivalla) viretasolla koko hässäkän ilman palkkaa (pieni silitys liikkeiden välillä ei kyllä näyttänyt antavan koiralle mitään). Ongelmakohdat ovat täyskäännökset, jossa helposti paketti vähän hajoaa ja luoksetulon loppuasentoja pitää muistaa ottaa, kun ollaan otettu vain vauvaluoksareita, joten nyt se jäi vähän ennen minua himmaamaan ja odottamaan pallon lentämistä jalkojen välistä. Ja kun kutsuin, tuli suoraan sivulle. Ja tietty ne istumiset vaatii treeniä, että tulee varmuutta.

Kaikenkaikkiaan ihan jees kokeilu kuitenkin siis. Tosin yksi asia jäi vaivaamaan kovasti. Jos Pätkä oli jotenkin vaisu aamujäljellä, niin nyt se oli järkyttävän herkkä pienellekin pakolle (palautin sen pienellä nyppäyksellä täyskäännöksessä, jonka jälkeen vajosi kahdesti maahan pelkästä kädenheilautuksesta...), mitä se siis ei normioloissa todellakaan ole. Tulee liian elävästi mieleen toukokuiset jumit... Kotiinpäästyäni soitin heti Laiokselle, mutta seuraava sopiva aika oli vasta 5.10. Otettiin se, mutta olisihan se ollut mielenterveydelle mukavampi päästä aiemmin... Muutenhan tuosta koirasta ei näe, että siinä olisi mitään vikaa (kuten ei toukokuussakaan). Jokin aika sitten panin kyllä merkille, että se kesken lenkin meni useasti maate kepin kanssa, mutta sitäkään ei ole ilmennyt noiden kahden-kolmen lenkin jälkeen. Tänäänkin aamulenkin yhteydessä olin pakahtua ihastuksesta katsellessani Pätkän aivan valtavan nopeaa, mutta niin kovin vaivattoman näköistä rallia melkoisen tiheässä metsässä puiden välissä pujotellen - Momolla ja Taralla ei ollut mitään jakoja pysyä tuon tuulispään perässä. Olen hieroskellut ja painellut Pätkän läpi, eikä se reagoi mihinkään, ainakaan niin että huomaisin sen. Viimeksihän se sentään reagoi lantiosta painellessa. En tiedä voiko jäljestäminen jotenkin jumiuttaa tuon vai tuoko se vain esiin jotain vai kuvittelenko vain keväästä traumatisoituneena vai onko se taas koheltamalla niksauttanut itsensä jotenkin vai kuvittelenko vain kaiken kun lonkkakuvauksetkin (ja sitämyöten hysteria) ovat ihan nurkantakana... Ääh. Kohta kai se selviää. Toisaalta haluaa hirveästi tietää, toisaalta pelottaa ihan sairaasti tietää...