Viime viikon loppuosa kului melkoisen alakuloisissa merkeissä, eikä koiratkaa siis saaneet juuri yhdessä kuljeskelua enempää huomiota osakseen. Torstaina Niko oli vielä kotona ja sai kunnian viedä Pätkän korvahuuhteluun. Toimenpiteen aiheuttamasta pöhnästä selviämiseen menikin sitten koko ilta ja yö. Iltapissalla ei jalat kovin hyvin vielä kantaneet, mutta Pätkis ei olisi Pätkis, ellei silloinkin pitänyt sinnikkäästi viimeisillä voimilla kantaa keppiä mukana. On se vaan niin kovin hassu pieni mies <3. 

Seuraavana päivänä energiaa olikin sitten kertynyt yli omien tarpeiden ja kun itse ei ollut ihan skarpeimmillaan vahtimassa, että käytös pysyy sivistyneissä rajoissa, päätti Pätkis esittää uusia temppuja. Näyttävin (ja yllättävin) oli ehdottomasti se, kun Pätkis esitti miten hienosti hypätään paikaltaan keittiön tasolle. Rauhassa tuijottelin keittiön ikkunasta ulos, kun ensin tyyppi hyppäsi lelunsa kanssa selkää vasten (tarjoaa lelujaan vähän jokaiseen hätään, ja muutenkin). Kun niin ei saanut huomiota, laittoi tassut pöydälle siihen kyynärpäitteni viereen. Jo tämä on meillä ehdottomasti kiellettyä, moinen tapa karsittiinkin kovalla kädellä Pätkän  osoittaessa pentuna liian suurta kiinnostusta turpoamassa olleita ruokia kohtaan. Eikä se ole pitkään aikaan edes yrittänyt, mutta nyt mamman alakulo taisi olla liian huolestuttavaa, sillä tuosta se sitten ponnasi itsensä pöydälle ja siinä me hetken katseltiin toisiamme (Pätkis kovin tyytyväisenä itseensä kera kokovartalohännänheilutuksin) ennenkuin Pätkis aseteltiin takaisin alemmalle tasolle. Ehkä siihen on lipsahtanut pisara kengurua mukaan (viimeksi sillä oli hurjan kivaa saunan portailla/lauteilla edestakaisin pomppiessaan) :D.

Lauantaina yritin vähän reipastua ja puutarhan syyskuntoon nyhtämisen lomassa (ensi vuonna meille ei taida tulla vadelmia, mutta kaiken sen ylikasvaneen vadelmapuskan maan tasalle repimisen jälkeen löysin karviaispuskan ja pihan toisen mustaherukkapuskan sekä jonkun hauskannäköisen kasvin, mistä en kyllä yhtään tiedä tekeekö se mitään syötävää - etenkin tuosta karviaispuskasta olen edelleen melkoisen onnellinen!) kolmikko sai jotain pientä tottelemista muistuttavaa. Ja tietty niitä paria pihassa lojuvaa estettä, kun etenkin meidän mummeli tykkää niistä niin kovin. Ei kyllä hajua mitä me oikein tehtiin, joten ei varmasti mitään kovin hyödyllistä...

Sunnuntaina ajelin ekaa kertaa ihmisten aikaa motarilla (ja auton nopeusmittari ohitti ensimmäistä kertaa minun ohjastamana 100:sen maagisen rajan, ei paljoa yli, mutti silti :D) - vieläpä kahteen kertaan, kun olin lupautunut Espooseen tokokokeeseen toimitsijaksi. Mukavaa hommaa se taas oli, etenkin kun vaatii juuri sen verran keskittymistä, ettei ajatukset harhaile mihinkään muualle. Kotimatkalla kolari oli hiuskarvan varassa heti Lepuskista pois yrittäessäni, mutta muutoin olin oikein tyytyväinen köröttelyyni, kyllä sitä on tullut kesän aikana edistyttyä aika paljon :). Kotiin päästyäni Pätkis oli niin täynnä energiaa vietettyään taas päivän yksin (tyttöjä ei lasketa), että otettiin vähän noutoja (hidastelut taisivat jäädä siihen yhteen kertaan) ja kakeja (alkaa olemaan etäältäkin tosi nopsa, tosin nyt sitten alkoi osoittamaan merkkejä ennakoimisongelmasta...) ja ehkä muutama askel seuraamista. Tytöt saivat näön vuoksi pari noutoa ja seuraamisia myös.  

Maanantaina oli sitten toiseksi viimeiset Imphan agit, tällaisella radalla (kepit jätettiin taas väliin, hökötys keskellä on pituus ja mittakaava heittää totuttuun tapaan reippaasti):

 

Neljääntoista yritettiin ensiksi takaaleikkausta, mutta kun en millään osannut, niin saatiin sen harjoittelua kotiläksyksi (mitä teinkin sitten kotiinpäästyäni heti tyttöjen kanssa ja ehkä jossain vaiheessa jopa tajusin miten se tulisi tehdä eli varmaan niin, että koira käskytetään hyppäämään edellä ja kun ponnaa, lähtee itse toiseen suuntaan siis leikkaamaan takaa..) ja tehtiin se lopulta pyöräyttämällä siivekkeen ympäri. Pätkis on kokoisekseen kuulemma niin vikkelä, että tuollainen pyörittäminen sopii sille hyvin ja oikein hyvin se menikin noin. Muuten rata meni omaksi ohjaamisekseni kerrankin ihan jees. Saatiin jopa kehuja 7 ja 8 välisestä nätistä sylkkäristä - harjoitus on siis kannattanut :). 

Ennen omaa vuoroaan Pätkis oli kyllä niiiin teini ja korvaton bongaillessaan innoissaan kaikkea mahdollista ympäristöstä (ja vetäessään kuin heikkopäinen), että oikeasti epäilin ensimmäistä kertaa tuleeko meidän yhteistyöstä mitään, kun päästään radalle (enkä ollut ainoa :D), mutta niin se vaan heti työnteon alettua keskittyi hommaan kuin ei olisi ikinä ollutkaan teinihirviö. On se vaan niin <3.

Kotiinpäästyäni otin miniradan lisäksi Taralle pitkästä aikaa ohjattua. Nyt reippaasti takapakkia niin, että oltiin molemmat merkillä ja siitä sitten ohjasin yhteen suuntaan kerralla. Tara meinasi ensin, ettei kyllä ala taas treenaamaan tuota inhottavaa liikettä, mutta kun sen sai käyntiin, niin sillä alkoi olemaan niin kivaa, että meinasi ihan mopo lähteä käsistä. Ihana <3. Pätkis sai vielä pidemmän tauon jälkeen merkkiä, hieman se takkusi, mutta ehkä se siitä. Ja aloitettiin ihan vähän suuntien opetteluakin. Niin ja vähän kakeja (vähän ne oli siistit! etenkin kun aika nopeasti sille saa malttiakin liikkeeseen) ja ekaa kertaa kokeilin luoksetulon pysäytyksen kokonaisena liikkeenä (tähän ei voi muuta sanoa kuin, että tämän suhteen EI ole YHTÄÄN äitinsä poika ja monen monta sydäntä perään - että tuo koira on ihana, aivan ihana!! <3). Momolle myös kiertämistä (ensin taisteltiin siitä saako merkkiä runnella miten tahtoo, mutta kun päästiin sen suhteen yhteisymmärrykseen, niin tosi nätisti ja innolla Momo kiersi) Taisin saada tokokärpäsen pureman sunnuntain kokeessa, kun näin innostuin puuhastelemaan :D.

(Oho, tulipas tästä kovin sydämenkuvainen päivitys tällä(kin) kertaa - mä en vaan taida voida enää itselleni mitään ;D)