Puuhasteluinto on jatkunut  loppuviikonkin. Vähän pakkokin, kun reppanat ovat joutuneet koko viikon olemaan pitkää päivää keskenään. Etenkin tuolla nuorimmalla sitä energiaa on sitten töistä kotiuduttuani rasittavan paljon - ei niin että se ikinä olisi minun mielestäni oikeasti rasittava ;D.

Tiistaina olin töiden jälkeen aivan naatti, mutta Pätkis ei antanut armoa, vaan tunki erilaisia leluja naamalle kiihtyvällä vauhdilla (tahditettuna vimmatulla tassun heiluttelulla), ei auttanut muu kuin nousta ylös sohvalta ja mennä puuhaamaan. Tytöt saivat ensin vähäsen keppejä, kun ne nyt töröttävät keskellä pihaa ja verkot odottivat vielä kokoamista. On se hassua miten ne muistavat pujottelun (mitä eivät ikinä ihan täysin edes kumpikaan osanneet) vuosien jälkeenkin. Eiväthän ne niitä osaa muuten kuin ensin sisälle ohjattuna ja virheitäkin tulee helposti, mutta silti. Sitten kaikki saivat vuorollaan ruutua. Pätkis ekaa kertaa ihan alkeita (ensin näyttäen = jätin Pätkän odottamaan ja menin itse taputtamaan ruutuun oikeaan kohtaan ja sitten lähetys melko läheltä, mikä meni hyvin mutta sitten aloin epäröimään ja otin kuitenkin alustan mukaan), Momo voittajan ruutua (oikein vauhdikkaita ja nyt meni suoraan eikä kaartaen sisään) ja Tara evl ruutua. Taran merkki oli nätti, mutta ruutuun ei oikein sijoittunut hyvin, vaan aina vähän liian sivulle. Oli onneksi niin reippaassa mielentilassa, ettei ottanut nokkiinsa korjailuja ja toistoja. Tara sai myös lisää ohjattuja. Hitsit se tykkää :D. Tosin vähän liikaakin, kun ei aina ihan malta odottaa käskyjä... Momo ja Pätkä sai kaukoja (molemmat hyviä) ja Pätkän kanssa otettiin vähän maasta seisomaankin vaihtoa ekaa kertaa (ah, kun se hiffasi tämänkin ihan nanosekunnissa <3). Lisäksi Pätkä sai merkillemenoa sisällä loppujenkin energioiden purkamiseksi. 

Juuri kun pääsin kehumasta kesän kuluessa kehittyneitä ajotaitojani, usko omiin kykyihini koki kovan kolauksen. Keskiviikkona oli tarkoitus huristella Pätkän kanssa kahdestaan agiliitämään Vantaalle. Tomtom oli hyvissä ajoin ladattu ohjein ja puolta tuntia ennen lähtöä ajattelin kokeilla miten ajovalot toimivat autossa, kun en ole ikinä pimeässä aiemmin ajanut (tunti alkaa usein reippaasti ysin jälkeen ja kotiinpäin ollaan viime aikoina päästy ajelemaan vasta lähemmäs yhdeltätoista). Niko oli ennen lähtöään tuhahdellut valojen olevan ihan piis of nakki, mutta tällaiselle autoilun ja tekniikan ihmelapselle ne osoittautuivat sitten kuitenkin ylitsepääsemättömän vaikeiksi. Mistä sitä tietää mikä valo tulee mistäkin vivusta vetämällä, kun autosta päin katsottuna ne kaikki näyttivät samalta. Itse pitkiä valoja en sitten edes löytänyt pitkän etsimisen jälkeenkään, mutta onnistuin kyllä jättämään parkki(tai jotain)valot päälle. Enkä olisi huomannut koko asiaa, ellei auto olisi huutanut kovaan ääneen, kun yritin lähteä pois. Puuh (eikä tullut tietenkään edes mieleen, että autossa voisi olla joku sellainen kuin ohjekirja..). Se niistä agilityistä sitten. Kyllä harmitti, ärsytti ja ties mitä, mutta ehkä ennen seuraavaa kertaa ehdin saada opastuksen valoihin ja päästään jännäämään itse pimeäajoa... 

Eilen pidin kotipäivän, että saisi tehtyä kunnolla töitä ilman että tarvitsisi kotona odottavien karvakuonojen takia lähteä kesken parhaimman vireen istumaan bussiin. Sain kyllä hyvin lopulta tehtyä töitäkin, mutta aika hyvin tuli myös puuhastelua. Aamulla huristeltiin Pätkiksen kanssa tekemään kauppareissun yhteydessä kesän jälki nro 3 aamuruualla. Oli oikein hieno. Tarkka ja varma. Mii laiks. Päivällä leikkasin koirien kanssa nurmikkoa, karsin vähän lisää pensaita, siivosin ja harjasin kolmikon. Ja illalla sitten Annun kanssa tottelemaan Rajamäelle tyhjälle parkkikselle. Jossa Pätkis sai myös jäljen nro 4. Joka ei ollut sitten yhtään niin hyvä. Kun aamuinen oli mennyt niin hienosti, päätin että alan taas vaatimaan jäljistä tarkkoja. Alkuun Pätkis oli vähän hämillään vaatimisesta (pari paussia jäljestämisessä kun ei päässytkään etenemään), mutta pian se vaan laittoi vaihdetta suuremmalle. Hitsit sillä alkaa olemaan voimia, sain kaikin voimin pidellä liinasta, enkä olisi kyllä kovinkaan paljon pidempää jälkeä jaksanut roikkua liinan perässä. Mutta ajoittain väläytteli oikein kivaa jäljestämistä. Katsellaan, josko saisi itsestään jäljestämisenkin suhteen aikaiseksi jonkinlaisen kirin ennen talven tuloa, ja siten touhun edes jonkinlaiseen pakettiin..

Toteltiinkin vähän. Tara ja Momo ihan näön vuoksi. Tara seuraamista, kaukoja ja pari jäävää. Ihan vain, että tottuisi taas erilaisiin paikkoihin ja häiriöhin. On tainnut vähän mökkihöperöityä maalle muuton seurauksena, kun niin helposti ainakin vähän aina paineistuu jos joutuu tekemään jotain muualla kuin kotipihalla. Momo sai seuraamista ja pari hyppynoutoa. En edelleenkään tykkää sen ilmeestä. Teknisesti tekee ihan jees, mutta se sydän puuttuu tekemisestä. Pentujen jälkeen tai oikeastaan etenkin juoksun jälkeen Momosta on tullut jotenkin niin erilainen kuin aiemmin. Huumorintajuton, hidas ja vähän haluton, ihan kaikessa. Toivotaan, että steriloinnin myötä vanha iloinen Momo tulee takaisin. Pätkis sai vain ihan vähän seuraamista (ihan jees, eikä välittänyt häiriöstä), pari kakea ja hissillä seiso-maahan vaihtoa sekä piiiitkästä aikaa pari jäävää (maahan). Jäi molemmissa hieman kyynärasentoon (argh!), mutten jaksanut alkaa säätämään. Pitää muistaa alkaa hiomaan noitakin.

Ai niin, eilen tuli myös tehtyä vahingossa "älykkyystesti" noille. Meillä on yleensä takaovi auki, että nuo saavat kulkea ulos ja sisään miten tahtovat. Niin eilenkin. Joten kun itse menin etuovesta pihalle ja kukaan ei rynnännyt samasta ovenavauksesta ulos, huutelin niitä sitten pihalla tulemaan ulos takakautta. Pätkis tuli korvat heiluen samantien, hetken huutelun jälkeen Tarakin ilmaaantui pihalle. Mutta Momo sitten. Huutelin ja huutelin, mutta ei mitään. Etuoven takaa alkoi vain kuulumaan raivoikas haukku. Piti mennä takapihalle asti huutelemaan ja sitten alkoi vasta kuulumaan hurjaa sutimista ja kohta Momo ilmaantui tuulispäänä ovesta "löysin teidät! olitte ihan hukassa! miten te täällä! ihanaa ihanaa ihanaa, en oilutkaan jäänyt yksin!!!" -ilme nassullaan. Juu, ei se aina ole se terävin kynä penaalissa ;D.

Tänään aamulla aamulenkin yhteydessä otettiin Pätkän kanssa vähäsen keppejä (jeejee, eilisestä lähtien meillä vihdoin ja viimein on kotonakin verkot!!) ja kun eilen huomasin (kun ekaa kertaa sitten pitkän tauon tuli kaivettua este esiin), että Pätkän avon hyppy on ihan hukassa (hyppää järkyttävän vinoon ja kauaaaas), hinkutettiin vähän sitäkin. Muuta ei ehditty (heräsin niin myöhään, kun yö meni kuunnellen hiir(t)en tassujen rapinaa jossain, ilmeisesti (toivottavasti) seinien välissä tai terassilla ulkona - ei olekkaan saatu tätä herkkua sitten viime talven...), mutta jos päivä ei veny hirveän pitkäksi, niin ehkä puuhataan illalla vielä jotain. Olisi kyllä ollut niiiin kiva jäädä kotiin - ihan mielettömän kaunis syksyisen kuulas päivä, joka menee ihan hukaan bussissa ja virastossa nököttäessä.