Kun vihdoin löydettiin ranta, ei olla saatu siitä kylliksemme. Ollaan siis polskuteltu innokkaana joka aamu lukuunottamatta sunnuntaista lepopäivää. Jopa lauantain myrkyssä. Maanantaina huristeltiin tuonne kahteen otteeseen, sillä saatiin töiden jälkeen Annu kera Tonnin&Millin seuraksemme. Työpäivän jälkeen tuolla kävi kyllä sellainen vilske (lähinnä muita koirallisia), että jätetään iltauinnit muille ja pitäydytään aamuissa, kun saadaan nauttia rannasta omassa ihanassa rauhassamme. Mutta vaikka uintireissu typistyikin minimittaiseksi, niin kivaa oli silti, kun saatiin seuraa illaksi!

Välillä meno on vähemmän rauhallista rannan autiudesta huolimatta. Momoa kun pitää välillä komentaa hiukan kovemmalla volyymilla (se kun ei joskus tunnu uskovan kuin maailmanlopun putoamista niskaan, jos sitäkään) - meidän ihana äippäkoira kun tykkäisi niin kovin hukuttaa poikansa. Kerta toisensa jälkeen. Ei kiva, etenkin kun Tara tulee auttamaan Momoa blokkaamalla Pätkiksen pääsyn kuivemmalle maalle.

 

ja lähempää:

Tuolla tavalla Momo upottaa Pätkän (ihan uppeluksiin jos en ehdi väliin) ja pitää sitä siellä niin kauan kunnes puutun asiaan. Toisaalta en tiedä kuinka paljon tuo Pätkistä haittaa - se kun tykkää sukellella ihan omatoimisesti ja vapaahetoisestikin. Ensin pikkumies linttaa lelun etujaloilla veden alle ja sitten alkaa hauska leikki yrittää saada lelu ylös (ehkä pitää ehdottaa leirillä nakkiviestiä, jos vaikka näistä harjoituksista olisi apua ;D):

hmm, minnehän se meni...

jotain tuolla pilkottaa..

taisi löytyä!

Leikin loputtua Pätkis on aina yhtä hämillään hinkkaamassa silmiään tassuillaan ja maahan - ilmeisesti pitää silmiä auki vedenalla tai sitten sillä vain menee vettä korviin. Mutta vaikka Päkä näyttääkin tykkäävän sukeltelemisesta, niin ehkä avainsana tässä on kuitenkin vapaaehtoisuus (ja se, että pinnalle pääsee kun haluaa...), joten Momoa komennetaan tulevaisuudessakin kovaäänisesti mikäli ei suostu uskomaan nättiä kieltoa :D.

Karjumisten lisäksi Momo on saanut nauttia useammasta jäähystä, viereen pahaenteisesti molskahtelevista kivistä, jos komennot ovat kaikuneet kuuroille korville ja pariin otteeseen olen joutunut ryntäämään Pätkiksen apuun ja nostamaan Momon niskavilloista poikansa kimpusta häpeämään. Kiva äiti... Noh, kyllä Momo hellästi putsaa Päkän korvia ja "pissattaa" sitä edelleen kuten vauvanakin, joten eikai se ihan ole saanut pojastaan tarpeekseen :D. Ja kaikesta huolimatta äippä on Pätkän mielestä maailman paras leikkikaveri ja kyllä se yhteinen rintama löytyy viimeistään silloin, kun ryhmittäydytään ajamaan tunkeilija (kuten liian lähelle lennähtänyt vesilintu... tässä kohtaa sisäinen ympäristöihmiseni kyllä hiukan ahdistui) pois omalta reviiriltä...

 

Jokatapauksessa, ei tule mieleen montaa leppoisampaa tapaa heräillä uuteen päivään kuin (aamu)auringonpaisteisella rannalla  mukavalla penkillä istuen ja koirien vesileikkejä katsellen (kahvimuki kädessä tottakai) . Ah autuutta <3. 

 

UImisen lisäksi ei olla tehty mitään muuta, paitsi lauantaiaamuna käväistiin Pätkän kanssa Rajamäellä jäljestämässä. Ensimmäisen kerran sitten toukokuisten kremppojen. Ja huh helpotusta ja huojennusta - ei ollut paineesta tai himmailuista tietoakaan enää. Varma, tarkka ja reipas jälki. Tästä voidaan pikkuhiljaa jatkaa aina kun maltetaan aamu-uinneista pihistää. Töiden jälkeen tuokin paikka on niin täynnä, ettei viitsitä mennä kokeilemaan josko jotain häiritsee ruuan kylväminen alueelle... Tosin voihan sitä metsäänkin mennä, mutta jotenkin haluaisin edes muutaman nurtsi/peltojäljen ensin tauon jälkeen alle. Ja sitten voisi alkaa miettimään niiden keppienkin opettamista (erikseen muusta touhusta vielä).

Nyt pitäisi vielä jaksaa pakkailla kamoja kasaan huomenna alkavaa leiriä varten. Huomenna on valitettavasti ihan normaali työpäivä, ja jotta ehditään kuuntelemaan illan jälkiluentoa, pitää lähteä matkaan suoraan töistä. Tänään pitäisi siis muistaa pakata kaikki tarpeellinen. Saas nähdä mitä kaikkea jää jälkeen...