Ensin ehdottomasti hehkuttamisen arvoinen asia - Pätkällä oli tänään pitkästä aikaa taas normityöpäivänmittainen yksinolo. Ja ei ollut tullut vahinkoa (tällä kertaa olin nostanut molemmat vesikupit ylös sen jälkeen kun tyypit olivat juoneet aamuruokansa jälkeen navat täyteen vettä)! Ja puuhastellutkin tyyppi oli vain sen verran, että oli raahannut rakkaan kenkälusikkansa kodinhoitohuoneesta olkkariin. Hiphei!

Maanantaiseen tapaan oltiin tänään illalla säheltämässä esteiden kanssa. Ja tällä kertaa sähellystä olikin taas koko rahan edestä. Sinänsä ei mitään hirveitä ja Pätkäkin oli jotenkin normia hitaampi (etenkin tuossa lähdössä, mutta ehkä vähän muutenkin, vaikkei muuten ollutkaan yhtään vaisu), joten ehti tällainen tumpelompikin säätää rauhassa omia kuvioitaan, mutta siitä huolimatta...

Hieno piirros taas kuvaamassa tämänpäiväistä rataa eli hyppy,hyppy, hyppy, valssi (puolivalssi), kepit, takaakierto, hyppy, valssi ja putki.

Pahin sähellysosio tuli siinä, etten ole kertaakaan, ikinä, milloinkaan ottanut Pätkän kanssa keppejä kuin yhdestä suunnasta. Eikä edes tullut mieleeni... Noh, nyt sitten olisi pitänyt ohjata siltä puolelta, jolta en ole ikinä Pätkää ohjannut. Toisaalta hyvä, että tässä vaiheessa kävi ilmi, mutta sanotaanko näin, että joku (itseni lisäksi) oli jälleen melkoisen turhautunut minuun :D. Ja muutenkin. Ihan niinkuin ei olisi tarpeeksi haastavaa ottaa ensimmäistä kertaa keppejä radalla, niin nyt homma meni astetta hankalammaksi vielä... Onneksi Pätkä kuitenkin hiffasi homman parin toiston jälkeen ja meni ihan jees noinkin päin. Seuraava ongelmakohta oli kiertäminen ja sen jälkeinen valssi putkeen. Otettiin lelulla kiertoa ja etenkin vauhtia siihen lisää. Noin yleisesti jäin taas pällistelemään usempaankin kohtaan paikoissa, joissa olisi pitänyt mennä lujaa eteenpäin.

Muutoin ollaan treenamisten suhteen elelty vähäsen hiljaiseloa. Perjantaina iski ihan järkyttävä päänsärky, joka hävisi oikeastaan vasta sunnuntaiksi. Kun muutenkin oli mukavan laiskanletkeä olo vuosia niskassa hengittäneen gradun luovutuksen jäljiltä, lojuin tyytyväisenä sohvalla pari päivää. Jonka jälkeen olinkin sitten taas täynnä energiaa. Joten eilen oltiin puuhakkaina.

Lapioin ja kolasin takapihan seinän vierustalla ja terassin päällä olleet kinokset (jee, vihdoin keittiön ikkunasta näkee jotain!), samoin sivupihan seinustalla ollut kinos sai siirtyä kauemmaksi. Etenkin Pätkä on tykännyt kaivella kinoksissa, joten pienen nokareen jätin sitä varten, jos vaikka mieluummin kaivelisi siellä, kuin osittain paljastuneella pihalla (jo nyt Pätkä on saanut aikaiseksi useamman pikku kuopan veden ja jään sekaan). Useampi tunti siinä meni (alkuun team Pätkä&Momo hidasti menoa, kun avuliaina hyökkäsivät täyteen lastatun kolan kimppuun ja kuopivat yhteistuumin lumet takaisin maahan - piti hermostua lopulta ihan kunnolla, että tajusivat, ettei apu ole toivottua), mutta nyt se on vihdoin hoidettu (ja koko yläkroppa on "hieman" kipeänä :D). Hyvä minä! Seuraavaksi oli vuorossa koirien puunaussessio. Aika turhaa, sillä tällä viikolla kukaan ei ollut takkuinen, mitä nyt Pätkän korvan juuressa oli yksi iso takku. Pätkän kynnet sitä vastoin näyttävät kasvavan hurjaa vauhtia, viikon leikkausvälilläkin ne ehtivät kasvaa melkoisesti. Toivottavasti tahti jossain vaiheessa hidastuu :D. Sain myös vihdoin aikaiseksi rustata rästiin jääneen harjoitusaineen ja lähetettyä senkin eteenpäin gradun seuraksi. Hyvä minä jälleen! :D.

Sekä eilen että tänään aamulla ennen töihin lähtöä vähäsen naksuteltiin sisällä (piha on aivan jään ja veden peitossa, joten sinne ei viitsi mennä liukastelemaan). Pätkälle eteenpäin seuraamista ilman käsiä sekä noutoja metallisella ja puisella. Kaikki oikein ihania! Tyyppi oli melkoisen polleana kun pääsi vihdoin noutamaan tyttöjen isoa kapulaa oman vauvakapulansa sijaan :D. Tänään otettiin myös vauhtimaahanmenoja ja seisomisia – oikein kivoja.

Vähäsen leikittiinkin, mutta oma pää ei vaan tunnu kestävän sitä. Harmittaa niin kovasti se, miten tosissaan ja voimalla Pätkä revittelee vaatteissa, mutta tuo sama ei vaan kunnolla siirry leluun (edistytään siis liian hitaasti tällaiselle kärsimättömälle ;D). Ja tällä kärsivällisyydellä ei varmaan ikinä, kun menee hermo alta-aikayksikön... Siis Pätkähän on kyllä ihan villinä leluunsa, ei päästä siitä irti ja leikkisi vaikka maailman tappiin (ja leluun käydään vimmalla kiinni oli se liikkeessä tai ei, samantien namin saamisen jälkeen yms yms), saalistaa vallan mallikkaasti, palauttaa innolla usein päälle hypäten ja vastustaakin ihan jees, etenkin jos itse olen vähäsen aktiivinen eli ei sinällään mitään valittamista. Mutta kun saisi vielä tuohon vastustamiseen sen vimman mikä sillä on vaatteissa roikkuessaan. Esimerkiksi eilen tyyppi kiskoi minut eteisestä olkkariin hupparin hupusta – eikä tosiaan tarvinnut innostaa vastustamiseen tai toivoa lisää voimaa siihen (päinvastoin, oli vähäsen tukala olo, sen verta voimaa tuossa jo on... :D). Lelun kanssa homma menee helposti siihen, että itsellä vaan menee hermo alkuunsa, kun Pätkä ei ilmennä samaa kuin vaatteissa ja sitten alan vaatimaan sitä. Ja sen jälkeen leikki on varmasti oikein kivaa, rentoa ja hauskaa (tosin tässäkin Pätkä luojan kiitos enemmin petraa kuin lannistuu). Ehkä pitää vaan hankkia hurjan paksu suojapuku ja palkata Pätkää sillä mihin olen sen ilmiselvästi opettanut parhaiten ;D.

Momon kanssa otettiin noudon luovutuksia ja peräpään käyttöä ja ihan vähäsen kaukoja. Eipä noissa juuri ollut hiomista, kumpanakaan päivänä. Momo on vaan ollut kertakaikkisen upea! Ihan kuin se tietäisi, että mamma harkitsee puuhasteluvastuun luovuttamista Nikolle ja näyttää parhaansa ettei niin kävisi *überinhimillistämishymiö *. Jaa mitenniin jollakin on vaikeuksia luopua yhdestäkään noista edes puuhastelun suhteen :D. Jotenkin vaan niin tykkään kaikista ihan hirveästi. Jokainen on erilainen, joten homma ei käy myöskään ikinä tylsäksi, kun jokaisen kanssa edetään eri tavalla ja ainakin hiukkasen eri keinoin. Ja Momo on vain niin kiitollinen treenattava. Se miltä Momo tuntuu, kun tehdään hommia (ja se on oma normaali itsensä ;) on vain jotain, mistä ei haluaisi luopua... Pätkis taas - no, se on vaan niin järkyttävän ihana ja melkein aina tulee puuhastellessa (ja muutenkin) ihasteltua miten hieno se on, luovu nyt sitten sellaisesta. Ja Tara sitten. No, ei tarvitse varmaan kenenkään arvata, että siitä en sitten mistään hinnasta luopuisi (eikä se tosin kenenkään muun ohjattavaksi taitaisi edes taipui toisin kuin nuo muut) :D.

Noiden eroavaisuutta mietin tässä yksi päivä tuon kärsimättömyyteni suhteen. Momohan ei tajua oikein mitenkään, että siihen ollaan tyytymättömiä (tai että mammalla pinna kiristyy), ainakaan se ei näytä sitä mitenkään (vähän sellainen ravistettava ennen käyttöä malli). Tara taas menee pienestäkin epäilystä usein melkoisen paineeseen ja sitten sitä pitää lepytellä sieltä iloiseksi jälleen (eli handle with care malli). Ja Pätkä sitten. Se kyllä reagoi jos hermostun, mutta siinä missä Tara menee lukkoon, Pätkään tulee vauhtia. Se yrittää kovasti tarjota kaikenlaista osaamaansa, josko sillä saisi mamman jälleen tyytyväiseksi. Tosin Pätkä tuolloin myös säheltää melkoisesti, jos en tyydy sen tarjoamiin juttuihin. Varmaan suoraan tuohon liittyy sen, että sekä Pätkä että Tara ovat hyvin kuulolla ja vastaanottavaisia käskyille, kun Momo taasen helpommin innostuessaan menee oman päänsä mukaan. Uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, sama kuinka monesti tai kovaa sille kertoo, että se ei ole oikea tapa. Vasta oikeastaan tämän talven aikana olen alkanut huomaamaan muutosta - Momo esimerkiksi menee eteenmenossa maahan, vaikka siellä olisi pallo odottamasa. Ei ehkä ekasta käskystä, mutta sentään menee. Aiemmin se pallo oli vain haettava ennenkuin maahan pystyi menemään (eli treenattiin sitten suosiolla ilman palloa :D).

Tara sai eilen kaukoja ja pepun paikkaa. Kaukot menivät ens alkuun vallan upeasti. Mutta tietty piti ottaa ”vielä yksi” ja sitten ei mennytkään enää niin kivasti. Tänään en saanut yhtään hyvää seisomasta maahanmenoa, vaan tarjosi taas sitä vanhaa lysähtämistä. Pläääääh! Hitto, jos olen Momonkin saanut oppimaan tuon eron ihan ilman ongelmia, niin miksi Tara aina vaan tarjoaa tuota. Nojuu, ehkä vaan pitäisi luovuttaa ja ottaa vaan ne pistemenetykset mitä tuosta aiheutuvasta liikkumisesta tulee. Mutta ei vaan kykene, tuo on nyt niin pahasti hampaankolossa :D. Tänään Tara sai lisäksi merkkiä, joka tietty oli vallan pätevä, kun ei ollut ruokapurkkeja houkuttelemassa ignooraamaan merkkiä välissä :D.