Kun eilinen postaus oli vähäsen synkeissä tunnelmissa kirjoitettu, niin pitää tasata puntit ja kirjoittaa pikaisesti jotain positiivista. 

Olen jo pidempään kärsinyt omatunnontuskia siitä, että tytöt ovat jääneet vähäsen paitsioon puuhastelujen suhteen. Viikonloppuna yritin aloittaa uuden elämän ja tehdä jotain tyttöjenkin kanssa (yksi syy remmilenkkiinkin oli tyttöjen virkistäminen). Viimeksi oltiin tehty jotain tyttöjen otettua yhteen kyykytystottiksen muodossa. Taralle ikävä mielentila oli jäänyt muistiin ja seuraa käskyn saatuaan innokas koirani muuttui kyyristeleväksi matkalaukuksi (ja siis en ollut koskenut sormellanikaan Taraan kyykyttämisen yhteydessä jos joku sitä ajattelee), joka väisti lisäksi puoli metriä sivulle. Uhuh. Onneksi saatiin lopulta superlyhkäsillä, superhelpoilla ja superkannustavilla seuraamispätkillä väistäminen ja kyyristely pois. Matkalaukuksi tuo vähäsen vielä tuolloin jäi. Pitäisi aina muistaa kuinka pehmeä Tara on, mutta tuossa tilanteessa ei kyllä ajatellut asiaa lainkaan, kun tuota on kyykytystottelemista on harrastettu aiemminkin ilman pysyviä arpia. Momo ei tietenkään muistanut edellisestä kerrasta mitään, tai jos muisti, niin sitten piti muistoja oikein mukavina :D.  

Tänään sain vihdoin aikaiseksi palata uuden elämän pariin Pätkän puuhasteluhetken jälkeen. Ensin kokeiltiin Taran kanssa seuraamista. Jiihaa! Nyt ilme oli palautunut rentoon ja iloiseen. Minkäänlaista merkkiä ahdistumisesta ei näkynyt, itseasiassa päinvastoin. Helpotus! Lisäksi Tara sai merkille menoja. Kaikki vallan mainioita <3. Sitten Momo. Ensi alkuun Momo oli viime aikojen tapaan vähän etäisen oloinen. Mutta treenin edetessä ja viimeistään kaivaessani lihapullien sijaan lelun esiin, kuori murtui ja vanha kunnon Momo raivasi tiensä esiin. Jonkin verran on varmaan turhautumista kertynyt varastoon, tuli nimittäin irrottamisen yhteydessä pientä erimielisyyttäkin... Onneksi oli paksu toppatakki päällä :D. Niin mukavaa kuin treenaaminen olikin, niin hirveän paha mieli Momon puolesta tuli sen jälkeen. Luultavasti osa tuosta vaisuudesta ja tuijotteluista on johtunut vain siitä, että Momo on "apatisoitunut" tekemisen ja huomion puutteesta (siis oikean tekemisen, pihallahan nuo puuhaavat keskenään tai meidän kanssa useita tunteja päivässä). Noh, tästä ei ole tie kuin ylöspäin. Pyhästi lupaan itselleni, että tästä päivästä eteenpäin tytöt saavat jälleen edes yhden pienen "quality time" hetken mamman kanssa.

Niin ja sitten se Pätkä. Tykkäsin oikein kovasti Pätkän leikkimisestä ja mikä ihaninta, ihan kuin me oltaisiin löydetty ratkaisu irrotusongelmaan. Vielä niin naurettavan yksinkertainen, että ihmetyttää miksi en ole kokeillut sitä aiemmin. Mutta ei kuitenkaan ihan vielä hehkuteta sen enempää... Tänään aloitettiin myös edestä sivulle tulemisen opettelu ja vähäsen imutettiinkin (mikä oli tosi kivaa tänään). Treenin paras hetki oli kuitenkin noudossa. Pätkä pitää kapulaa jo rauhassa edessä jonkin aikaa eikä tiputa sitä vaikka vähän tökinkin <3. On se ihana (ja ihan tarpeeksi nopeakin minulle tänään siitä huolimatta, että olen viettänyt aikaani mali videoita ihastellen ;).