Sunnuntaina tehtiin historiaa ja mentiin ensimmäistä kertaa tänne muuton jälkeen koko porukalla remmilenkille muuallekin kuin metsään. Köpöteltiin Rajamäelle kauppaan ja takaisin, yhteensä ehkä 9 kilsaa. On se hassua, että ikinä ei ole hyvä. Lähiöelossa toivoin, ettei tarvitsisi enää ikinä remmilenkkeillä ja kuitenkin jo parin hassun kuukauden jälkeen olen huomannut päivä päivältä kaipaavani enemmän ihan perustepastelua hihnassa. Tosin kun sekä Pätkä että Momo vetävät hihnassa suurinpiirtein samalla ärsyttävyydellä (eli kiskovat eteenpäin melkeinpä "maanisesti" eivätkä muista muistutuksia oikeasta käytöksestä muutamaa sekunttia kauempaa), ei tuota varmaan kovinkaan kauaa ole ikävä :D. Mutta hyvää tuo teki jokatapauksessa, joten eiköhän me jatketa.

Tänään (tai eilen..) oli Pätkän ohjelmistossa agilityä. Paikallepääseminen näytti ensialkuun melkein mahdottomalta tehtävältä, julkisilla kun ei tuntunut pääsevän edes lähelle saatika oikeaan aikaan. Matka-ajat julkisilla vaihtelivat kahden ja kolmen tunnin välillä. Ei kiva, kun tunti alkaakin vasta yhdeksältä illalla. Lopulta sain kasattua järkevimmän mahdollisen vaihtoehdon perille pääsyyn - ensin kävely Rajamäkeen (noin 4,5 kilsaa eli 40 minsaa nopeasti käveltynä), sieltä bussi (toiset 40 minsaa) Keimolan portille, josta loput noin 5 kilsaa taksilla, kun ei ehdittäisi millään kävellä perille (bussia ei voitu vaihtaa aikaisempaan, koska sellaisia ei ollut muutaman tunnin sisällä..). Samalla Pätkä siis saisi remmilenkin ihan kahdestaan mamman kanssa (aivan yhtä rasittavaa kuin edellisenä päivänä ellei mahdollisesti rasittavampaakin :D) ja elämänsä ensimmäisen bussi- ja taksimatkan. Molemmat pikkumies suoritti hienosti - mitä nyt meinasi hypätä bussikuskin "loosiin" tervehtimään kuskia maksaessani matkaa.. Perillä piti ihan onnitella itseäni mahdottomalta tuntuneen matkan suorittamisesta ilman sen pahempia ongelmia.

Etenkin tunnin alussa Pätkä oli edellistä kertaa reippaampi. Leikki ainakin oli parempaa (se irrotusongelmakin ilmaantui ja saatiin siihen hyväntuntoinen neuvo). Toisaalta lelu unohtui helposti jos se jätettiin maahan (tarkoituksena siis vapauttaa Pätkä lelulle), jolloin Pätkä vain juoksi lelun ohi (apuohjaaja palkkaamassa olisi tosi pop tässä) ja hiekkaista palloa taas ei ollut kiva ottaa suuhun, joten sitä kannettiin etuhampailla...Harmillisesti tällä kertaa kiihtyi toisten suorituksia/leikkiä katsellessa niin, että keskittyminen kohdistui välillä toisten tuijotteluun itse tekemisen sijaan. Pirun rasittavaa. Otettiin hyppyjä kaksi rivissä ja yksi erillään muodostaen käännöksen  - itse hidastelen ja ohjaan miten sattuu (no ylläri... ;D) eikä Pätkäkään ihan loistanut (näissä olosuhteissa). Rengasta - itse olen taas hidas ja kömpelö, mutta niin on Pätkäkin :D. Ja putkea (ensin suorana houkuttelulla, sitten suorana vierestä putkeen ohjaten ja lopuksi putki lievällä mutkalla vierestä sisään ohjaten) - aluksi Pätkä on vähäsen kömpelö, mutta loppuakohden alkaa innostumaan ja nopeutuukin. Itseksemme otetaan keppejä, joissa välillä näyttää ihan siltä, kuin Pätkä olisi oppinut jotain. Oma ohjaaminen on tässäkin kömpelöä - ehkä ylimaallinen väsymys ei vain ole paras tila opetella ohjaamista... 

Tähän asti esteiden suhteen Pätkällä ei näytä olevan ongelmia, ei jää ihmettelemään tai yritä edes alkuun kiertää tai arastele. Ja edelleen uskon, että kyllä se vauhtikin sieltä tulee kunhan itse opin ohjaamaan, Pätkä tottuu/motivoituu hommaan (ja saadaan yhteistyö pelaamaan huolimatta toisista koirista ja muusta häiriöstä) ja ennenkaikkea lopetan Pätkän vertaamisen malikoihin tai bortsuihin ;D. Lopputreenin hitaus johtui takuulla myös siitä, että Pätkä alkoi todenteolla väsymään. Kun noustiin taksiin, tyyppi nukahti jalkoihin ihan samantien  ja alkoi kuorsaamaan (Momohan kuorsaa, mutta ainostaan ollessaan henkisesti&fyysisesti todella väsynyt). Ei ihan tavallista tuolta elohiireltä :D.

Jos menomatka meni hikottelematta, kotimatka meni sitten ihan pieleen. Sanoin kuskille, että haluan Keimolanportin sille puolelle, jonka edustan tie vie Nurmijärvelle eli ilmeisesti pohjoispuolelle. Kuski (jonka äidinkieli ei ole suomi) ajelee vähän epävarmana jo alusta lähtien ja selittää kuinka joudutaan kiertämään Klaukkalan tienhaaran kautta tms, jotta päästään oikealle puolelle. Hieman ihmettelen, mutta ajattelen kuskin tietävän mitä tekee. Siinä sitten höpötän niitä näitä työmatkoista nurmijärveltä helsinkiin, kun kuski sanoo yhtäkkiä "ai sä haluat nurmijärven suuntaan - me mentiin juuri sen ohi, ja jos haluat takaisin, se maksaa liian paljon". Pysäytti jollekin random pysäkille, mutta kun ei ollut hajuakaan pysähtyykö bussi siinä tai meneekö se ylipäänsä siitä ohi, eikä mistään enää puoli yhdentoista aikaan illalla saanut vastauksia, pyysin kuskia ajamaan klaukkalaan asti, jos bussi menisi sitä kautta (yhtä suuri todennäköisyys oli sillä, että menee nurmijärven kautta). Klaukkalan kohdalla mittari näytti jo hirvittävän paljon ja kun todennäköisyys siitä, että pääsisin bussin kyydillä kotiin oli täysin hämärän peitossa, käskin kuskin ajaa meidät kotiin asti. Tuli sitten oikeasti kallis reissu... Toisaalta joskus vähän kalliimpikin hinta on pientä sen rinnalla, ettei antanut periksi autottomuuden edessä. Mutta kirpaisi se silti :D.