Kolmas kerta. Tällä kertaa Niko oli kotosalla, joten matkattiin paikanpäälle vain puoli tuntia edelliskerran hiukan päälle kahden tunnin sijaan ;D. Tällä kertaa Pätkä ei myöskään juurikaan tuijotellut muita. Auttoi huomattavasti, että Pätkä oli Nikon kanssa ne ajat, kun ei tehty Pätkän kanssa mitään. Kitisi sitten minun perääni odottaessaan, ja kun oli hommien tekemisen vuoro, oli niin iloinen että pääsi mamman luo, ettei ehtinyt kiinnittää muihin niin kamalasti huomiota.

Hommia tehdessään Pätkä oli muutenkin tällä kertaa oikein reipas ja lelupalkka näytti olevan alkuun enemmän kuin mieluisa. Aloitettiin harjoittelemalla valssausta, ensin kahdella esteellä, sitten kolmella ja lopulta neljällä. Pätkä oli alkuun hommassa oikein mukavalla innolla mukana, mutta harmillisesti mitä enemmän minä sähelsin kahden vasemman jalan ja hitaiden piuhojeni kanssa, Pätkä meni enemmän ja enemmän lukkoon. Ja viimeistään siinä vaiheessa kun tiputti riman, mielentila lässähti ihan selkeästi. Sen jälkeen ei jonkin aikaa meinannut hypätä lainkaan (ja lelupalkkaus onnistui siinä vaiheessa enää niin, että pidin lelua liikkeessä eli Pätkä meni vähäsen passiiviseksi taas).

Tässä vaiheessa vaihdoin palkan palloon. Ja kyllä kannatti, pikkumiehen ilme muutui täysin. Tosin siinä vaiheessa, kun jätettiin pallo viimeisen esteen taakse ja Pätkän olisi pitänyt pallo saadakseen hypätä kaikki neljä estettä, alkoi homma taas vähäsen tökkiä. Pätkä ei nimittäin millään tajunnut miksi esteitä olisi pitänyt lähteä hyppimään, kun pallo odotti melkein vieressä. Kolme ensimmäistä estettä mentiin melkoisen hitaasti, mutta viimeisellä Pätkä sitten vaihtoi turbovaihteelle tajutessaan, että pallollehan tässä ollaan menossa :D.

Harjoitukset otettiin kahdessa vuorossa - välissä omaa vuoroa odotellessa käytiin ottamassa vähäsen keppejä verkolla. Heti kun sain yhden ihan kivan, jätettiin siihen.

Loppuun vielä valssausta kahdella esteellä niin, että hypyn jälkeen heti nopea siiven kierto ja siitä toiselle esteelle, jossa hyppy ja nopsa siiven kierto jne jne. Pallo edelleen palkkana Pätkä innostui hommasta ensi kertaa (tosin onnistuin tietenkin ohjaamaan välillä mihin niin että hiommassa oli jo vauhtiakin vähäsen (vaikka välillä tuli taas ohjattua miten sattuu..). Kyllä tämä tästä! 

Hirveä into harjoitella ja saada oma ohjaus sujumaan paaaaljon paremmin ja Pätkälle varmuutta lisää tekemällä (ilman niin hirveää sählinkiä..). Pitää katsoa, josko onnistuisi jo ennen viikonloppua...