Palailtiin tänään (tai taitaapi olla jo eilisen puolella) takaisin maaseudun rauhasta. Gradu edistyi rauhallisessa ympäristössä (olisi tietty voinut vähän enemmänkin edistyä..) ja tytöt nauttivat elämästään ja vapaudestaan. Etenkin Momo (joka muuten taitaisi olla vuoden briard kilpailuissa vuoden pk-tulokas ellen olisi viime aikojen myllerrysten myötä unohtanut lähettää osallistumistamme kisaan - noh, olkoon sitten varjo pk-tulokas ;D).

Momo nimittäin pääsi toteuttamaan itseään täysin rajoittamattomasti, tai no ainakin osittain. Tutustutettiin Momo sekä mönkijään että potkukelkkaan. Molemmat osoittautuivat hurjan ihaniksi ja ehdottomasti jahtaamisen arvoisiksi. Mönkijää Momo saikin jahdata ihan niin kauan kuin jaksoi (nyt on testattu se, että jopa Momo hyytyy joskus :D), potkukelkkaa sai jahdata vain nätisti (= ravata vierellä).

Potkukelkka oli itseasiassa yllättävän kiihdyttävä, ottaen huomioon, etten sitä nyt niin hurjan kovaan vauhtiin saanut kertaakaan. Ensimmäisenä päivänä taisteltiin hyvä tovi ennenkuin Momo suostui uskomaan, ettei potkukelkkaa saa purra tai sillä kulkevaa mammaa edes ihan pikkaisen näykkiä. Myös huutaminen ja tien tukkeeksi asettautuminen kiellettiin ehdottomasti. Lopulta saatiin Momokin kulkemaan oikein nätisti potkukelkan vieressä. Kun Momo niin innokkaasti olisi maistellut potkuria, yritin hetken opettaa Momoa työntämään kelkkaa. Muuten hyvä, tyyppi otti oikein mielellään käskettynäkin kiinni kelkasta, mutta valitettavasti ei kuitenkaan suostunut työntämään, vaan sinnikkäästi veti vastaan.  

Tarakin innostui potkukelkasta niin, että ei voinut olla ravaamatta vierellä ja sen kerran kun sain kyytiläisen potkukelkkaan, lähti Tarastakin innostunutta ääntä. Mönkijää Tara sitävastoin vihasi. Vaikka Tarakin innostuu mopoista, ei mönkijän jahtaaminen näyttänyt käyvän tyypin mielessäkään. Ilmeisesti Tara katsoi laitteen muistuttavan ihan liikaa autoa ja näin ollen pysytteli hyvän matkan päässä vekottimesta. Vaikka minäkin kipusin mönkijän kyytiin ja lähdettiin Momo perässämme kiitämään pitkin maalaisteitä (helpompikulkuista maastoa kuin umpihangessa jäällä), jäi Tara mököttämään mökin nurkille. Varmaan katsoi paremmaksi niin, ettei vain joutuisi mokoman kyytiin...  

Momon mönkijäriehaa:

Sen verran muuta puuhasteltavaa oli, ettei tullut mieleenkään treenata tai fifistellä. Tai no, ihan pakko oli muutaman kerran kierrättää tyttöjä merimerkkien ympäri - ihan vain katsoakseni onnistuuko se :D. Onnistuihan se. Tara itseasiassa kiersi paljon paremmin kuin kotipellon kiviä ja kumpareita. Ilmeisesti tuollainen pylväsmäinen muoto on Taran mielestä mukavampi kiertää kuin epämääräiset muodot. Polttopuiden kantamisessa tytöistä sentään oli oikein tervetullut apu. Raahasin joka kerta pikkaisen liian ison lastin puita mäkeä alas ja onnistuin tietenkin näin tiputtelemaan puita pitkin matkaa. Onneksi oli kaksi avuliasta apulaista, eikä tarvinnut yhtäkään puuta käydä noukkimassa itse.

Vauhdin huumaa (edelleen mönkijän perässä):

Tara pyrki kirmailemaan kameran kantaman ulkopuolella, mutta ei se sentään ihan täysin onnistunut välttämään kameraa:

Hieman piti tietenkin myös poseerata:

Kaikki kuvat löytyvät tuolta: http://kuvablogi.com/blog/13378/38/

Ai niin. Ei, Momon juoksut eivät ole vieläkään alkaneet (ei vaikka kerroin Nooran luvanneen jahtaustreffejä Piikin kanssa ;). Eli ei auta muuta kuin jatkaa odottelua..