Lumien sulamisen myötä suli myös allekirjoittaneen energiavaranto ihan tyystin. Ei vain saanut mitään muuta aikaiseksi kuin pakolliset hommat. Aikaiset aamuheräämisetkin jäivät historiaan ja tehtiin päivän pisin lenkki vasta töiden jälkeen - voimakävelyä remmien nokassa himppasen päälle tunnin. Ja jo tuokin tuntui joinakin päivinä hurjan isolta urakalta... Jostain syystä tytötkään eivät onneksi ihan hurjasti näyttäneet kaipaavan vapaana rymyämisiä - kun viikonloppuisin suunnattiin urheilupuistoon rymyämään, niin alkuinnostuksen jälkeen sain toimia leikkitätinä, muuten homma olisi mennyt keppien kanssa nysväämiseen. Leikittiin sitten luoksetuloleikkejä ja piilosta sekä touhuttiin ryhmäliikkeitä oikein urakalla... 

Viime lauantaina vapaana rymyäminen rajoittui vain tuohon takametsään, jossa Taralle meinasi käydä kaikenlisäksi huonosti. Juoksivat peräkanaa hurjaa vauhtia, normista poiketen Tara edellä (Momo kun on niin paljon Taraa nopsempi, että tälläiset leikit loppuvat aika nopeasti). Tara varmaan tunsi Momon hengityksen niskassaan eikä oikein keskittynyt juoksemiseen, sillä yhtäkkiä se kompastui etujalkoihinsa ja teki ihan oikean kuperkeikan. Jos minä säikähdin, niin kyllä säikähti Tarakin. Ylös päästyään katseli hetken pöllämystyneenä ympärilleen ja juoksi sitten ihan suoraan syliini: "mamma mitä mulle oikein sattui!!". Siitä sylistä sitten katsoi Momoa paheksuvasti, ihan kuin kompurointi olisi oikeastaan ollutkin loppujen lopuksi pikkusiskon vika. Onneksi ei käynyt pahemmin ja lopulta Tarakin rauhoittui kun hellittiin ja hoivattiin Momon kanssa aikamme (Momo nuollen korvaa ja minä hieroen niskaa - oltiin varmaan taas tärähtäneen näköinen kolmikko :D). Mitään kunnon lenkkiä en tuon jälkeen uskaltanut enää tehdä, vaikka Tara näyttikin olevan ihan elämänsä kunnossa ja törmätessämme vähän myöhemmin Williamiin ja Lakuun, leikki oikein reippaasti Lakun ja Momon kanssa pitkin metsää. Eikä sillä onneksi edelleenkään ole ilmennyt mitään jälki"tauteja" kuperkeikkansa johdosta *helpotuksen huokaus*.

Jos tytöt eivät niin kovasti vapautta näyttäneet kaipaavan, niin puuhastelua niillä kyllä oli ikävä. Kotona touhotettiin normaalia enemmän lelujen kanssa ja ulkona yritettiin saada mammaa aktiiviseksi keinolla jos toisella. Ja Momo viihdytti itseään availemalla työpäivän aikana vessan ja saunan ovet kiikuttaen saunasta mamman sukkia ja tumppuja. Yhtään reikää tai edes kuolatahroja ei vaatekappaleista ikinä löydy, joten ehkä Momo hakee niitä vain lieventääkseen ikäväänsä työpäivän aikana *inhimillistämishymiönpaikka*. Mitään virallista treenaamista ei kuitenkaan tapahtunut kuin ajatuksen asteella. Ruokakupilla pikkaisen jotain aina välillä ja aamuisin tytöt saivat koirapuistossa pikkaisen repiä mamman takin hihaa (joka on nyt sitten käytännössä melkein irti...) ja höpöhöpöseurata, that´s it. Kyllähän sitä kovasti teki mieli, mutta ei vain saanut aikaiseksi tai jaksanut.

Tiistaiaamuna sitten herättiin lumiseen maisemaan, jonka innostamana lähdettiinkin jo aamulla fleksilenkkeilemään ihan kunnolla. Ja pari viikkoa sitten ennenaikaisena joululahjana tänne ilmaantuneet jääötökätkin:

                             

 

pääsivät vihdoinkin koekäyttöön. Eipä ollut liukasta tai märkää ja askelkin oli ihanan kevyt - olivat siis kyllä kaikkien mainospuheiden arvoiset! Golffilla tytöt pääsivät jopa rymistelemään vapauteen hetkeksi - kaikki näytti niin paljon valoisemmalta lumen ansiosta että pitkästä aikaa uskalsi ryhtyä moiseen. 

Lumen ja valoisuuden yhdistelmä taisikin nostaa energiatasoa hurjasti, sillä töiden jälkeen suunnatiin treenaamaan Maikun+bernien kanssa parkkihalliin oikein reippaina. Ruutua molemmille. Tara oli loistava, Momon kanssa oli vähäsen vaikeampaa. Aikani hinkattuani lopulta helpotin Momon treeniä niin, että oltiin ihan ruudun lähellä ja otettiin paljon skannaamista (heti ruutuun katsomisesta palkka) ja ruutuun lähettämisessä kokeilin pysäytysongelmaan sitä, että palkkasin heti seisokäskyn jälkeen ruudun taakse pallolla (ettei palkka tulisi ikinä minulta/minusta päin). Katsotaan josko tästä olisi apua valumiseen. Hassua sinänsä, koska Taran ruutu sai aikoinaan tarvittavan potkun siitä, että palkka oli minun takana. Momolla tuollainen palkkaus on aiheuttanut vain lisää valumista ja pyrkimistä liian aikaisin pois ruudusta. Momo sai lisäksi häiriöseuraamista erilaisilla ekstremehäiriöillä, aika vähän joutui puuttumaan. Hyvä Momo! Taralle pari kaukoakin. Nyt huomasin Taran kaukoissa etenemistä, joka johtuu siitä että osassa liikkeissä on toinen pää liikkumatta ja toisissa toinen. Ei edes jaksa ajatella mikä työ tämän korjaamisessa tulee olemaan, jos siihen jaksaa ryhtyä. Pitää varmaan kyllä ensin konsultoida jotain osaavampaa ja saada muutenkin joku katsomaan meidän kaukoja...

Kesken treenin alkoi hirveästi tehdä mieli opettaa jotain uutta, joten hetken mielijohteesta päätin kokeilla Taran kanssa kiertämistä - jos siitä olisi apua niin luoksetulon pysäytysten kun tulevaisuudessa merkinkin kanssa. Mentiin siis ulos hallista ja etsittiin pihan ainoa liikennemerkki. Ensin noin metrin päähän ja sanoin Taralle "kierrä". Odotin, että joutuisin kiertämään tolpan yhdessä Taran kanssa tai edes kädellä ohjata, jotta tajuaa mitä siltä haluan, mutta kattia kanssa - tyttö kiersi merkin kuin vanha tekijä. Siiryin parin metrin päähän, edelleen hienoa. Sitten viiden metrin päähän ja Tara mennä porskuttaa reippaasti ja iloisesti merkin ympäri joka kerta. Tämä on niin Taraa - se vaan osaa asioita ilman että muistaisin niitä sille opettaneeni. Uskomattoman ihana viisas Tara <3.

Tunnareita otettiin Taralle kaksi kertaa - alkuun ja loppuun. Ensimmäinen oli kahdella melko levitetyllä kasalla, oma toisen kasan takana, kiinni vieraassa. Hieno! Toinen suora rivistö, oma keskimmäisenä. Nyt kapulat liikkuvat ympärillä kun Tara etsii omaansa aika kovalla vimmalla, mutta ei koske suulla kuin omaansa, tuoden siis oikean! Jiihaa! Kaippa Momonkin tunnaritreenit pitäisi jossain vaiheessa aloittaa taas, mutta ei ihan vielä kuitenkaan... 

Eilen mentiin saman kaavan mukaisesti. Aamulla heräämisen jälkeen ensin pikainen kurkkaus verhojen taa - jee! lunta! Pakko lähteä kunnon lenkille! Golffilla taas ensin rymistelyä. Tai no Momo rymisteli, Taraa laiskotti ja se keskittyikin vain haisteluun ja piehtarointiin. Ja sitten lompsuteltiin sama lenkki kuin eilen. Aika ihanaa heräillä ihan rauhassa valkoisessa maisemassa lenkkeillen <3.

Illalla sitten taas parkkihalliin Maikun lauman kanssa treenaamaan. Ensin Taran tunnari - vasta kolmas kerta todensanoi, toi siis ensin kahdesti vieraan. Intoa oli taas hommassa enemmän kuin malttia - vähän pelkäsinkin kun odottaessa tuijotin Taran villisti heiluvaa häntää... On tää vaikeaa, silloin kun Tara on vähäsen paineessa ja matalassa vireessä homma sujuu yleensä paremmin kuin näin iloisena, mutta pakko sen on saada sujumaan niinkin, että koirallakin on hauskaa..

Välissä treenattiin pääasiassa ruutua ja kiertämistä - molemmille. Taralla oli vähäsen hahmotusvaikeuksia ruudun kanssa, pitkästä aikaa suunnisti ensin luoksetulotötsille yms., mutta saatiin me muutama ihan onnistunutkin sinne väliin. Momo taas aloitti oikein hienosti - skannaamiset ja pysähtymiset sujuivat oikein hyvin (pallo palkka taas). Sitten piti mennä kokeilemaan sellaista, että ruutu jäi lähetyspisteen ja repun luona olleen ruokakupin väliin (eli palkka ei olisi näin tullut lainkaan minulta), ja täysin ajattelemattomasti jätin alustan pois ruudusta... Repulle oli kuitenkin ainakin 50 metriä matkaa (ja eteenmeno palkkana on aina ollut pallo, ei ruokakippo), joten ajattelin ettei hommassa olisi mitään ongelmia. Taas sitä oltiin väärässä. Momolla naksahti eteenmenovaihde päälle ja sitten hinkattiin. Jouduin viemään ruutuun nakkia homman helpottamiseksi, mutta silti Momo olisi kaahottanut ruudun yli. Sain kuitenkin vihdoin seiso käskyllä tyypin pysähtymään ruudun kohdalle ja pääsin palkkaamaan. Njoo, palkkaustapaa pitää selkeästi vielä hioa ;D.

Taran kiertämiset olivat tälläkin kertaa aika upeita - päästiin 20 metriin ilman ongelmia! Momon kanssa sitten hiottiin tätäkin. Apuja tarvitsi kovasti ja silti olisi jäänyt siihen tolpan viereen seisomaan. Pari oikein hienoa itsenäistä kiertämistä kuitenkin lopulta saatiin, joten eiköhän tuo meidän blondikin homman hiffaa nopeasti. Loppuun vielä Taralle tunnari - edelleen koemainen rivistö. Tällä kertaa Tara tuo heti ensimmäisellä kerralla oman, mutta nyt taas käyttää useaa suussaan etsimisen lomassa. Pientä paniikintynkää nousemassa kurkkuun, mutta jospa nyt rauhassa katselisi niin kauan, että ollaan siinä vaiheessa että se oma sieltä nousee todella varmasti. Jos vielä siinä vaiheessa vieraat käyvät suussa liiallisuuksiin, niin yritetään puuttua asiaan..

Kuten edellisenäkin päivänä, tytöt leikkivät oikein kivasti, itseasiassa oikeastaan vielä paremmin kuin edellisenä päivänä. Taraa pystyi palkkaamaan narulelulla jopa makkarapalkan jälkeenkin ja Momo meni ihan sekaisin lelusta ja toi sitä useaan otteeseen ihan itsenäisesti takaisin, niin innolla että hyppi ihan vastenkin. Aika kiva - pitää selkeästi pitää näitä pidempiä treenitaukoja :).

Kotimatkalla Taraa alkoi janottamaan se melkein paketillinen nakkeja minkä se oli treenatessa vetänyt kitusiinsa. Yritti siis kahmia nuoskalunta pahimpaan janoon. Sehän ei käynyt päinsä sitten alkuunkaan, koska jostain olen kuullut, että nuoskalumen ahmiminen voi aiheuttaa kiertymää. Tara ei vain millään uskonut kieltämisiä, aina kun selkäni käänsin, oli tyyppi suu auki auraamassa lunta... Lopulta lykkäsin Taralle hanskan kannettavaksi ja lumen syöminen loppui siihen. Pikkaisen olin ylpeä itsestäni ja hienosta ratkaisusta - näin Tara sai vielä tehdä jotain hyödyllistä. Tara kävi aina välillä näyttämässä ylpeänä hanskaansa ja tarjoamassa sitä taisteltavaksi ja kaikki olivat tyytyväisiä. Kunnes Tara tuli erityisen ylpeän näköisenä luokse, suussaan tyhjä karkkipussi! Se ryökäle oli vaihtanut aarteensa ilmeisesti omasta mielestään parempaan! Se siitä hanskasta sitten...

Tänäänkin aamulla oli lunta maassa, joten energiaa löytyi edelleen aamulenkin vetämiseen saman kaavan mukaan. Heti alkuun koettiin kuitenkin sydämentykytyksiä ja jännitysmomentteja. Päästin tytöt golffilla vapauteen, kun ei näkynyt pupuja tai mitään muitakaan häiriötekijöitä - kun Tarakin oli tänään herännyt oikealla jalalla, lähtivät molemmat kuin tykin suusta formuloimaan. Ah, mikä näky - kunnes huomasin kulman takaa lähestyvän kolmannen otuksen, jolla oli "himppasen" pidemmät korvat kuin tytöillä. Pupuhan se sieltä. Piru vie noiden kanssa - ihan kuin niillä olisi jotain pahastikin hampaankolossa Momoa vastaan... Samalla hetkellä lähestyy juna ja paniikki kuristaa kurkkua - mitä jos Momo äkkää pupun ennenkuin saan sen luokse ja mitä jos pupu juoksee junalle päin ja ja... Luojan kiitos sain tytöt luokse ennenkuin pahempaa sattui, mutta Momon vapaus oli sitten siltä osin siinä... Siitä eteenpäin lenkki meni onneksi rauhallisemmissa merkeissä ja lenkin lopuksi uskaltauduin päästämään Momonkin uudestaan vapaaksi golffilla. Sen verran aamu jätti kuitenkin jälkensä, että riekkuminen oli vähän enemmän kontrolloitua - luoksetuloleikkejä golffin halki ja mamman takaa-ajoleikkejä. Pienempi mahdollisuus vahinkoihin...

Taran piti tietty yrittää jälleen lumensyönnin maailmanennätystä ja kun en halunnut uhrata enää yhtäkään hanskaa, lykkäsin Taran suuhun tyhjänpanttina olleen fleksin. Tämä oli paljon parempi - alkuihmetyksen jälkeen Tara innostui fleksin kantamisesta ihan kympillä, varsinkin sen jälkeen kun huomasi, että siitähän on oikein hyvä taistella. Tosin oli tässäkin haittapuolensa - Tarallahan on tapana palkata itse itsensä esimerkiksi vaikean ohituksen jälkeen ottamalla remmistä kiinni. Fleksissä se sitten roikkuu siinä paksummassa kangasosassa, mutta nyt se kävikin kiinni itse siihen mötikkään...yhtään välittämättä siitä, että siellä olivat myös mamman sormet. Auts.