Eilen oltiin tokottamassa Annan ja Mellan kanssa urheilupuistossa.

Tara sai ruutuja, muutaman pysäytyksen, kaukoja sekä tunnareita. Pitkästä aikaa aika pahoja ongelmia ruudun hahmotuksen kanssa. En tiedä johtuivatko ongelmat siitä, että oltiin pitkästä aikaa nurtsilla ja Annan tötsät on pienempiä kuin meidän omat. Toisaalta viimeisellä kierroksella, kun laitoin vihdoin palkat alustalle, alkoi ruutukin löytymään hienosti... Eli luultavimmin ehkä kuitenkin jo se aiemmin huomattu veitsenterällä liikkuminen palkan (joka voi äkkiä johtaa sen etsimiseen) ja palkattomuuden (joka siten voi jossain vaiheessa johtaa hahmotusongelmiin) välillä. Pysäytyksissä ja kaukoissa ei ollut ongelmia tälläkään kertaa ja tunnarit oli tosi hyviä. Otettiin taas ensin pari omaa yksinään ja vasta sitten kasan kanssa, jonka Anna levitti aika pian. Oma oli piilotettuna molemmilla sivuilla ja takana. Ensin kauempana ja sitten lähellä. Viimeisellä nenänkäyttö oli niin ilmeinen, että lopetettiin tyytyväisinä siihen.

Momo sai (taas ;) muutaman istumisen, seuraamista kahdeksikkona (kun ei ole muistanut henkilöryhmää treenata lainkaan...) ja useamman eteenmenon, kun otettiin pari maahanmenon kanssa. Maahanmenot olivat jättisuuri yllätys - Momo meni ekalla käskyllä maahan!! Meinasi oikeasti itku tulla, kun mamman pieni "huonokuuloinen" Momo kuuli käskyt ja vielä tottelikin niitä todella nätisti. Tällaiset hetket kantavat pitkään, sama mitä vastoinkäymisiä tulee.. <3. Mutta kuten aina, kun yksi asia alkaa rullaamaan, niin toinen tietty hajoaa. Tällä kertaa jokainen eteenmeno oli jonkinverran vino. Lopuksi etsitiin vielä ojan pohjalta eksynyt lelu ja Momo käytti tosi nätisti nenäänsä! 

Tänään lompsittiin taas urheilupuistoon touhottamaan. Kello oli vähän yli kahdeksan, kun oltiin rymyryteikössä ja kellonajasta huolimatta sinne oli ehtinyt jo kaksi ratsastajaa ja luokallinen kiljuvia lapsia. Vaikka pysyteltiin toisella puolella kenttää kuin muut, en uskaltanut antaa tyttöjen kirmailla vapaasti - etenkin kun Momo katsoi heppoja "sillä silmällä". Leikittiinkin sitten vain meidän "luoksetuloleikkiä" eli tytöt odottamaan niityn toiseen päähän ja vapautus kun olen päässyt itse toiseen päähän. Olisi kyllä kiva joskus nähdä tytöt niiden lähtiessä liikkeelle (tässä siis pusikko näköesteenä), Momo tulee aina niin paljon ennen Taraa luokse, vaikka ei Tarankaan vauhti huono ole (tosin on Momo kyllä selvästi nopeampi). Hetken juoksemisen jälkeen mentiin pururadan metsikköön polkemaan jälki Momolle - 5 keppiä ja laatikon mallinen, pituudesta ei hajua, mutta ei tuonne mitään ihmeellisen pitkiä saa kulmista huolimatta. Sillä aikaa kun jälki vanheni (ja sai harhajälkiä sienestäjän ja parin irokoiran avustuksella...) otettiin Momolle esineitä ja Taralle omien kapuloiden etsimistä.  

Momolle kaksi todella kapeaa ruutua, toisessa kuljin reunojen lisäksi vähäsen muutenkin. Esineenä pehmolelu. Meni molemmat kerrat tosi nätisti, nokka ylhäällä ja vauhdilla. *kaikki sormet ja varpaat pystyssä, että pahimmat ongelmat olisivat vihdoin ohitse...*. Taran omien etsintä sujui taas mallikaasti, ei mitään ongelmia.

Sitten se jälki. Jana on aika järkky. Ensin Momo otti jäljen aivan liian aikaisin, tosin oikeaan suuntaan. Sitten kävi pissalla, jonka jälkeen otti takajäljen, josta lähti oikeaan suuntaan vasta muutaman "jälki" -käskyn jälkeen. Muuten Momo meni tosi nätisti, jäljesti aika tarkkaan jäljen päällä (yhden kerran harhautui siinä paikassa jossa uskoisin irtokoirien käyneen juoksentelemassa) ja nosti kaikki kepit. Viimeaikojen tarkistelua ei tällä kertaa ollut oikeastaan lainkaan. Samalla tuli huomattua, että pitkät keppien välit toimivat Momolla, jos keppien välit on lyhyet, tarkkuus kärsii. Kun on pidempi pätkä ilman keppejä, tarkkuus ja intensiteetti kasvavat. Janasöhellyksestä huolimatta olin lopulta aikasta tyytyväinen jälkeen :).

Taran kanssa käytiin putsaamassa jälki. Kun en ollut jaksanut aamulla ottaa treeniliiviä mukaan, olin jäljellä joutunut tunkemaan Momon palkkauspurkit verkkareiden taskuihin. Purkit olivat tosi pieniä (kiitos Ikean ihmemaailman, josta vihdoin löytyi kauan etsityt minipurkit, tosin samalla sain useamman isonkin..), mutta siitä huolimatta olin onnistunut hukkaamaan yhden purkin palkkauksen jälkeen metsään. Tara joutui siis ihan oikeasti hommiin - etsimään epämääräiseltä alueelta (kun oli vain summittainen käsitys siitä missä purkki ehkä oli tippunut) pienenpientä muovipurkkia... Tara, jonka kanssa etsitään esineitä hyvin harvoin. Mutta, Tara ei petä koskaan - pitkän etsimisen jälkeen mamman neropatti nostaa purkin kuusen oksien alta, kaukana sieltä missä olisin uskonut sen olevan. Ihan uskomatonta! Ja oli tosi mukavaa huomata, että näistä temppujen opettamisista voi joskus olla ihan oikeastikin hyötyä. Tytöt olivat kyllä tehneet päivän työn ja paljon enemmän. Palkaksi saivat rymytä pitkään metsässä ja rymyryteikössään.