Maanantain uurastusten (aamun tokotusten lisäksi mentiin illalla briardtreeneihin tarkoituksena oikeastaan vain piipahtaa iltalenkin yhteydessä - ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä kotiuduttiin lopulta vasta neljän tunnin kuluttua lähdöstä...) jälkeen ollaan vain lepäilty, sillä tiistaiaamuna koettiin jälleen mysteeri, joka sai pitämään lenkit ja puuhastelut minimissä. Heikkona hetkenä päästin tytöt tuossa takametsässä kirmaamaan (kun ne niin kovasti halusivat...), eikä siinä mitään, juoksivat ja painivat aikansa ylimääräistä energiaansa pois ja kaikki olivat tyytyväisiä. Kotona huomasin kuitenkin aamuruuan antamisen yhteydessä, että lattialla on veritahroja niissä kohdissa missä tytöt olivat maanneet (noin tunnin) ruokaa odottamassa. Vaikka kuinka tarkasti tutkin molemmat tytöt, ei kummassakaan löytynyt mistään kohtaa mitään merkkejä verestä tai haavoista ylipäänsä. Kummallista, mutta päätin kuitenkin jatkaa meidän lepotaukoa vielä jonkin aikaa, ihan varmuuden vuoksi. Eilen iltalenkillä etenkin Momo alkoi kuitenkin olemaan niin täynnä riiviöenergiaa (näkyy etenkin normaaliakin hurjempana innostumisena mopoista ja muista jahdattavista), että lepo sai luvan loppua siihen (kun ei kumpikaan missään vaiheessa ole näyttänyt kipuilevalta).

Tänään aamulla lähdettiinkin sitten Nuuksioon hiekkakuopille puuhastelemaan. Niko polki ensin hiekkakuopan ympäri kuuden kepin jäljen. Kulmia oli jonkin verran ja kaksi ison tien ylitystä (ei olla ikinä aiemmin kokeiltu ja jos olisin tiennyt, en olisi niitä jälkeen halunnut..). Pituutta jäljelle kertyi jonkin verran päälle puoli kilsaa ja se vanheni noin tunnin verran. Jäljen vanhetessa tehtiin yksi esineruutu Momon kanssa. Ruutu oli nyt "normaali" eli tallattu ja siellä oli kolme esinettä valmiina (tytöt olivat autossa ruudun tekemisen ajan). Vasemmassa takakulmassa Momon oma lelu, oikeassa takakulmassa upouusi kova lelu ja ihan edessä keskellä lenkin varrelta löytynyt hanska. Pitkästä aikaa Momo meni ja teki ensin pissat ruutuun... Kutsu takaisin ja nyt lähti sen näköisenä, että oikeasti tekee hommia. Merkkasi heti alkuun hanskan, mutta ei pysähtynyt vaan jatkoi matkaansa. Melko nopsaan nosti oman lelunsa. Uusi lähetys ja toinenkin lelu nousi nätisti. Kolmatta en edes viitsinyt alkaa yrittämään (tosin jossain vaiheessa pitäisi alkaa treenaamaan ihan lähellä olevia esineitäkin...) kun oltiin niin tyytyväisiä tähän. Pitkästä aikaa "oikeanlainen" ruutu meni edes jotenkin sinnepäin :D. Loppuaika samoiltiin tien toisella puolella hiukan pienemmillä hiekkakuopilla. Tarkoituksena oli kuljeksia rauhassa tytöt fleksien nokassa, mutta tytöt olivat hiukan eri mieltä ja lopulta päästinkin ne purkamaan riekkuenergiaansa.

Sitten se jälki. Jana oli erinomainen ja ensimmäiselle kepille asti mentiin tosi nätisti. Tai no, toiselle kepille asti jäljesti nätisti, mutta ei nostanut enää tätä keppiä. Ja siitä eteenpäin jälki oli täysin katastrofi. Momo ei näyttänyt keskittyvän lainkaan, nokka oli ylhäällä ison osan aikaa, eikä yksikään keppi noussut ilman apua, hyvä jos senkään kanssa. Eikä tietenkään selvinnyt tien ylityksistäkään yksin. Kun viimeinenkään keppi ei noussut, "raahasin" Momon kylmän viileästi takaisin autolle ilman palkkaa. Ja lähetin Nikon polkemaan uutta jälkeä (nyt erityisesti painottaen että tien ylitykset ja muut kommervenkit eivät ole toivottavia ;). Jonkin aikaa kokosin itseäni ja sitten lähdettiin tyttöjen kanssa touhuamaan lisää. Momo paikallemakuuseen sillä aikaa kun tehtiin Taran kanssa Momon edessä kaikkea kivaa. Pallopalkka ei ehkä ole paras mahdollinen valinta hiekkakuopilla - jonkin ajan päästä Taran suu oli niin täynnä hiekkaa, että pelkäsin sen tukehtuvan. Siihen asti oltiin saatu aikaiseksi ihan nättejä seuraamisia ja pysäytyksiä. Momon kanssa tehtiin (taas) koemaisesti liikkeitä läpi ilman palkkaa. Seuraamiskaavio, istuminen, luoksetulo, tasamaanouto ja eteenmeno. Kaikki ihan jees, tosin jäävät olivat molemmat hitaanpuoleisia. Pikkasen jäi lisäksi vaivaamaan se, että Momo nytkähteli vieressä uhkaavasti ennenkuin sai luvan noutamiseen. Pitää jossain vaiheessa kokeilla mitä se tekee, jos odotusaikaa venyttää pidemmäksi, riittääkö maltti. Eteenemenossa sitä vähäsen kokeiltiinkin - otettiin alkurutiinit ja sitten vain oltiin hetken paikoillamme niin, että kuiskasin välillä Momolle eteen. Tuntui pysyvän ihan nätisti aloillaan, eikä valmistelevassa seuraamisessakaan ollut yhtään edistämistä.

Sitten hetken huili ja uudestaan jäljelle (vanheni taas noin tunnin, pituutta, kulmia ja keppejä oli saman verran kuin aiemmin). Jana oli järkky, otti sinnikkäästi takajälkeä, mutta kun päästiin jäljelle, meno oli paljonpaljon parempaa kuin aiemmalla kerralla. Pahin into ja sähellys oli poissa, jäljestäminen oli tarkkaa ja rauhallista ja kaikki kepit nousivat ilman apuja. *Huh huojennus*.

Loppuun tytöt pääsivät vielä juoksemaan kuopilla ihan rauhassa. Löydettiinpä ilmeisesti rekka-auton (järkyn isoja ne ainakin olivat) renkaista koottu este, jonka päälle Momo uskaltautui tasapainoilemaan. Tara jäi suosiolla alas vahtimaan menoa. Nyt lattioilla lojuu hyvinhyvin väsyneitä tyyppejä - ja aika todennäköistä on, että tämäniltainen pissalenkki sujuu vähemmän hötkyilevissä merkeissä kuin eilinen :D.