Tänään aamulla lompsittiin jälleen urheilupuistoon, ensin vähäsen rymistelemään ja uiskentelemaan kuraojissa ja sitten tekemään pikkiriikkisen hommiakin. Polkaisin ensin Momolle minimittaisen kolmen kepin ja neljän kulman jäljen pieneen metsän riepaleeseen ja jäljen vanhetessa etsittiin Taran kanssa tunnarikapuloita ja Momon kanssa esineitä. Lisäksi otettiin Taran kanssa metallinoutoa. Taran omien etsinnät olivat kivoja - käytti nenäänsä tosi hyvin ja löysi vaivatta kapulat tosi vaikeistakin paikoista. Ja mikä ihaninta, oli tosi innoissaan :D. Metallinoutokin meni ihan jees. Lähtee vauhdilla ja on nyt alkanut tuomaankin todella hyvällä vauhdilla ja iloisella ilmeellä. Ainoa ongelma on luovutus - siinä vaiheessa Taran nassusta näkee että homma menee vähän ikäväksi ja luovutus on sitten tosi vaisu. Uskoisin, että johtuu siitä, ettei Tara tykkää miltä kapula tuntuu kun se kolisee hampaita vasten päätä taivutettaessa. Ongelma varmaan ratkeaisi jos Tara oppisi pitämään kapulasta vähäsen tiukempaa kiinni. Mutta, kokonaisuudessaan tosi kiva.

Momolle tehtiin esineitä kuten viimeksikin eli ilman ruudun polkemista. Nyt oli alusta asti nokka auki, intoa hurjasti ja vauhtia reippaasti. Esineinä oli yksi Momon "vauvoista" ja Momon lenkin alussa omatoimisen esine-etsinnän kautta löytämä hanska - ihan yhtä reippaasti nousivat joka kerta molemmat, riippumatta siitä näkikö Momo esineen heittoa vai ei. Eli taidetaan kallistua siihen teoriaan, että Momo on jossain vaiheessa varmaan sotkenut janan/jäljestyksen ja esineruudun. Tiedä sitten miksi/missä vaiheessa, mutta näillä eväillä jatketaan ja toivotaan ongelman korjaantuvan takaisin siihen missä oltiin jossain vaiheessa keväällä. Niin ja pitäisi varmaan keksiä molempiin selvästi toisistaan erottuvat alkurutiinit (nyt ne eroavat oikeastaan vain sanallisista "hokemista" ja tietty vermeistä), jos se helpottaisi.

Jälki vanheni juuri ja juuri puolisen tuntia, ei uskaltanut enää kauemmin antaa olla, kun porukkaa oli kauniin ilman vuoksi kuin pipoa. Lähti janalle hienosti, mutta päästyään jäljelle harhautui jostain syystä heti ja lähti taas ihan pokkana menemään täysin väärään suuntaan. Komennus takaisin jäljelle palautti takaisin oikeaan paikkaan. Momolla oli välillä muutenkin suuria vaikeuksia jäljellä, mutta toisaalta siitä huomasi kuinka se joutui tekemään kunnolla töitä ja työskentelemään ihan oikeasti nenä maassa kiinni - välillä vaikeissa kohdissa oikein kuuli kun nenä kävi. Kaikki kepit nousivat vaikeuksista huolimatta ongelmitta. Eli vaikka meno ei ollut niin varman oloista ja nopsaa kuin normisti, niin ehkä tämä oli kuitenkin opettavainen jälki. Toivotaan ainakin niin...

Lopuksi tytöt pääsivät rymistelemään metsään - kiva nähdä, että leikkivät keskenään tosi rennosti ja Momokin muistaa taas miten Taraa tulee kohdella, että siitä saa leikkikaverin.