Jäljestämiseen oli taas päässyt syntymään turhan pitkä tauko, joten käytettiin tänään hyväksemme Nikon vapaata ja suunnattiin Halkolammelle.

Sillä välin kun Niko polki 5 kepin ja kolmen kulman jälkeä (noin 500 metriä) me tokotettiin Taran kanssa parkkiksella ruutua, kaukoja ja vähäsen perusasentojakin. Perusasennot ei kyllä onnistunut lainkaan Taran kanssa sunnuntain tyylillä. Tara jäi ihan tyytyväisenä töröttämään niille sijoilleen mihin oli laskeutunut, eli melkein mun eteen. Toistettiin kuviota kyllästymiseen asti, mutta ei auttanut. Eli se siitä sitten Taran suhteen... Ruutuakin tehtiin sunnuntain tyylillä, eli pakasterasiankansi piilossa - tällä kertaa ei ongelmia ruutuun sihtaamisen kanssa, tosin jotenkin vaisunoloisesti tehtiin tällä kertaa. Kaukoissa päätinkin sitten vaatia ensi kertaa ihan oikeasti. Jos ollaan hissitetty ainakin vuoden verran, mutta silti Tara etenee kun matkaa lisää, niin ehkä vaatimisesta olisi apua. Katsellaan mitä tästä kerrasta saatiin aikaan, voipi olla ettei Tara seuraavaksi nouse lainkaan...

Jäljen vanhenemista odotellessa lähdettiin lenkkeilemään Halkolammen ympäri. Vaikka saatiin niskaamme ehkä vartin mittainen sadekuurokin, niin käytiin silti ihan pikkaisen uimassakin (siis tytöt). Olisikohan jälki kaikenkaikkiaan vanhentunut kolmisen varttia.

Janalla Momo lähti vauhdikkaasti suoraan, mutta otti todella sinnikkäästi takajäljen. Ei kääntynyt jälki käskylläkään oikeaan suuntaan, vaan piti pyytää palaamaan takaisin - jolloin otti paluumatkalla jäljen oikeaan suuntaan. Muuten meni ihan jees. Todella paljon varmisteli välillä, pyörikin pari kertaa ja muutamaan otteeseen näytti ihan siltä kuin olisi etsinyt keppiä maasta paikassa jossa keppiä ei ollut. Mutta yleisesti ottaen tosi varman näköistä eli ongelmia kohdatessaan työskenteli sinnikäästi ihan itsekseen kysymättä mammalta apua ja vauhti oli kokoajan tasaisen nopsaa ja meno "rennon"näköistä. Lisäksi kaikki viisi keppiä nousivat todella hienosti (oikeastaan upeasti - nyt tuntuu, että keppiongelmat olisi vihdoin takanapäin...), vaikka muutama oli varmaan tosi vaikeassa paikassa (heti kumpareen alla ja polun vieressä). Kulmissakaan ei ollut moitteen sijaa. Vähäsen silti mietityttää pitäisiköhän palata jossain vaiheessa nurtsille/pellolle saamaan tarkkuutta takaisin menoon, olisi nimittäin rauhoittavaa (tositilanteessa) tietää, että ollaan edes melko suurella todennäköisyydellä suurimman osan ajasta jäljen päällä...