Piti tehdä Momolle palauttava jälki heti kokeen jälkeen, mutta en vaan saanut aikaiseksi lompsia urheilupuistoon katsomaan oliko siellä kuulemma riehunut metsäpalo tuhonnut ne pienetkin harjoitusmahdollisuudet mitä siellä oli. Joten oltiin vaan ja öllöteltiin pari päivää. Tai no, tytöt öllötteli, mamma pakersi hermoromahduksen partaalla gradunsa kanssa - jos se ei tuosta kohta ala valmistumaan, niin hermo menee ihan oikeasti. Ja miten tuota aihetta voikin vihata näin paljon .

Keskiviikkona Niko oli vapaalla ja tarkoituksena oli lähteä vihdoin tekemään se palauttava jälki Nuuksion metsiin. Niko lähti etsimään sopivaa jälkimaastoa sillä aikaa kun tein tytöille esineruudun. Pieni lelu takakulmassa ja keskellä hakurulla. Momo teki taas ensin tarpeensa ruutuun ja heti sen jälkeen nosti reippaasti hakurullan. Pieni lelu ei sitten noussut millään, vaan Momo lähti juoksentelemaan kunnolla ulos ruudusta (hetken päästä kävi ilmi, että ruudun poikki kulki joku suunnistajien reitti, niitä juoksi siitä useampia ohitse, joten voi olla että sillä aikaa kun olin kokoamassa kamppeita autossa, joku oli juossut siitä - ainakin Momon suunta olisi ollut oikea). Lopulta otin Momon pois ruudusta ja Tara sai tulla tekemään hommia. Ei se löytynyt niin helposti Tarallakaan, ja lopulta etsittiin lelua Taran kanssa yhdessä.

Sillä aikaa Niko ei ollut etsimisestä huolimatta löytänyt sopivaa paikkaa jäljelle, ja kun ilma oli ihan sairaan kuuma, ei jaksettu enää etsiä sen kummemmin, vaan mentiinkin vain uittamaan tyttöjä järven rantaan. Momolla oli selvästi vielä kirkaana muistissa uintiretki Otson kanssa ja se lähtikin ihan itsenäisesti uiskentelemaan ympyröitä. Tara pysytteli aika tarkkaan rannan tuntumassa ja olisi mieluummin vain temmeltänyt Momon kanssa kuin polskutellut vedessä ihan kunnolla. Ja kyllä tuo temmelsivätkin. Sen verran innokkaasti vielä, että toivat pesemisestä huolimatta kotiin kilokaupalla hiekkaa, joka ei suostu häviämään lattioilta (ja vähän muualtakaan..) edes tehokkaimmalla imuroinnilla.   

Tänään Niko oli edelleen vapaalla ja nyt oli jo ihan pakko päästä tekemään se palauttava jälki, sama kuinka ei olisi huvittanut helteessä huhkia. Nyt suunnattiin Halkolammelle tutuille jälkimestoille. Sillä aikaa kun Niko polki jäljen, tein tytöille esineruudun. Lykkäsin sinne kolme esinettä (hakurulla edessä keskellä, pieni lelu keskellä reunassa ja sukka takana keskellä). Momo teki ensin taas tarpeensa ruutuun (hyvin on oppinut..) ja nosti sitten sukan. Matkalla takaisin Momo törmäsi pieneen leluun ja vaihtoi lennosta. Eli perille asti tuli lelu (tämä ei taida olla oikein suotavaa..), seuraavalla lähetyksellä muisti mihin oli sukan jättänyt ja hakikin sen yhdellä suoralla pistolla. Viimeisellä lähetyksellä olikin sitten ihan hukassa, jäljesti ruudussa, haahuili jne, mutta nosti lopulta rullan. Tara sai ihan tosi helpon, kun on ollut jotenkin vaisunoloinen - sukka edessä keskellä. Sieltä se nousi nätisti, tosin aika hitaalla vauhdilla Tara lompsi molempiin suuntiin.

Sitten lähdettiin lenkille. Tarkoituksena oli juosta vähäsen metsässä ja suolla, mutta oli ilmeisesti sen verran kuuma, ettei juokseminen kiinnostanut (muita kuin Momoa :D) ja kun suokin oli ihan kuivunut, lähdettiin jonkin ajan kuluttua lammelle uittamaan tyttöjä. Lammella Tarakin vihdoin piristyi ja saatiin ihailla tosi reippaita pää edellä sukeltamisia keppien perään :). Momo osoitti eilisen malliin ihan itsenäisiäkin uintitaipumuksia ja onnistui jollain konstilla kastelemaan mamman housut ihan kokonaan läpimäriksi. Ilmeisesti Momo oli sitä mieltä, että kaikkien pitää osallistua touhuun :).

Lenkillä meni sen verran reippaasti aikaa, että jälki oli vanhennut puolisentoista tuntia. Mutta tarkoituksena olikin tehdä kerrankin ihan "oikeanlainen" jälki - pituutta oli suurinpiirtein se puoli kilsaa ja keppejä oli kuusi. Kaksi kulmaa ja yksi u -kaarros. Momo lähti tosi nätisti janalle (pituutta jotain 25 metriä), mutta nosti ensin takajäljen. Kääntyi käskystä toiseen suuntaan. Jäljen alku oli todella epävarmaa, mutta ensimmäisen kulman ja kepin jälkeen (nosti ihan ilman apuja, kun en edes huomannut merkkiä ennenkuin Momo oli jo nostanut kepin) meno tuli varmemmaksi ja toisen kepin jälkeen vauhti alkoi pikkuhiljaa kiihtymään niin paljon, että kun menetin otteeni liinan päästä, jouduin osittain juoksemaan Momon perässä. Ja sitten Momo missasi kulman. Mistään en olisi sitä huomannut ellei Niko olisi huutanut, että olen jo itsekin ylittänyt kulman kohdan. Momo oli tässä vaiheessa koko liinan mitan päässä, eli 15 metriä edessäpäin ja menossa kovaa vauhtia edelleen eteenpäin... No ei kun takaisin - Momo lähtee kahdella yrittämällä ihan vastakkaiseen suuntaan kuin pitäisi ja yrittää lähteä takaisinpäin jälkeä. Hermot on jo aika kireällä, molemmat sählätään, eikä mistään oikein tule mitään. Lopulta Niko asettaa meidät oikeaan suuntaan ja päästään jatkamaan matkaa, joka sujuu todellatodella epävarmoissa merkeissä (ja luultavasti nenä visusti kiinni) noin 30 metrin päässä olevalle kepille asti. Siinä sitten rauhoitutaan molemmat - Momo saa pureskella rauhassa keppiä ja sitten ruhtinaallinen palkka. Ja vielä vähäsen aikaa vaan rauhoitutaan. Ja sitten menoksi. Loppu menee yllättäen ihan hurjan hienosti. Alku on vähäsen epävarmaa, mutta pian mennään taas kivalla vauhdilla (mutta ei niin lujaa kuin ennen jäljen kadottamista) eteenpäin. Neljäs keppi nousee hienosti, viidennellä on vähäsen ongelmia, meinaa mennä ylitse ja tarvitsee paljon apuja että keppi löytyy. Niko sanoo myöhemmin, että joku oli käynyt siirtämässä kepin noin metrin sivuun siltä paikalta mihin sen jätti. Epäilemme oravia tihutyöstä :D. Ennen viimeistä keppiä on leveän polun ylitys, joka tuottaa Momolle paljon päänvaivaa, mutta lopulta ratkaisee sen ihan itse ja nostaa kepin hienosti.

Tuosta kulmanylityksestä huolimatta tosi mukava jälki kaikenkaikkiaan. Paahtavasta helteestä ja todellatodella kuivasta maastosta huolimatta Momo jäljesti kivasti (tosin ihan jäljenpäällä se ei ollut ja aika paljon tarkisteli) ja ennenkaikkea ne kepit nousivat. Muutenkin tällaisen oikeanpituisen ja oloisen jäljen ajaminen tuntui tosi kivalta, kun yleensä aina tuntuu että jälki loppuu vähän kuin kesken koirankin kannalta. Nyt vaikka välillä tuli ongelmia, niin saatiin sen jälkeen monta onnistumista alle samalta jäljeltä. Kulman ylitys tuolla tavalla, ettei yhtään antanut merkkejä siitä, ettei olisi enää ollut jäljellä oli kyllä ihan uusi ongelma, samoin se että lähti niin "varmannäköisenä" ihan vääräänsuuntaan jäljestämään. Eipä tarvitse kauaa pohtia mistä nämä voisivat johtua...

Harmi vaan, että Nikon vapaat loppuivat tähän - jäljestäminen on jollain oudolla tavalla addiktiivista ja etenkin tällaista jälkeä olisi kiva päästä ajamaan pian uudestaan. Toisaalta pitäisi vaan keskittyä siihen pirun rasittavan ärsyttävään graduun, joten ehkä näin on ihan hyvä ;).