Viikonloppu hurahti opetellen tottiksen saloja leirillä Hauhovissa. Kouluttajana toimi Mia Skogster, jonka ajatuksiin oltiin jo pari viikkoa sitten käyty tutustumassa tottissemmassa Annun, Annamarin ja Hennan kanssa. Ajatuksena oli saada apua Momon seuraamisen intensiteettiin, että siihen saisi enemmän viettiä/voimaa whatever, mikä tekisi siitä hienomman näköistä (kun omasta mielestä se on sellaista pikkaisen pikkusievää) ja lisäksi mahdollisesti apua leikkimiseen (kun ohjaaja ei osaa) ja jääviin liikkeisiin (kun ne on hitaita).

Momolla ilmeni kuitenkin lauantaina outo kontaktiongelma. Onhan tuo ilmennyt pari kertaa aiemminkin parin viime treenin yhteydessä, mutta lauantaina se oli jo ihan kamala. Sitten kun vielä käsissä oli remmi, jota en yleensä ikinä käytä treenatessa, meno oli "tosi nätin" näköistä (eli hermostunutta nyppimistä ilman minkäänlaista ajatusta taustalla). Mian mukaan Momo kuitenkin vapautui hienosti ohjaajan söheltämisten välillä (ei siis ollut niistä moksiskaan) ja aktivoitui, vaikka sai kaikenlisäksi palkaksi vain namia (ohjaaja oli ottanut taskut täyteen leluja, kun hermostui ajatuksesta, että joutuisi leikkimään muiden silmien alla, ajatellen näin varautua koitokseen ihan kunnolla, mutta tosipaikan tullen jänisti ja kaivoi esiin vain makkaraa). Mutta niinhän se on, Momo kestää ihan eritavalla sössimisiä kuin Tara. Jokatapauksessa tämän ongelman vuoksi seuraamisissa keskityttiin oikealle käännöksiin (kontaktin parantamiseen siis?) ja lisäksi paneuduttiin ohjaajan leikkimiseen (joka ei oikein sujunut yrityksistä huolimatta, mutta ehkä kotona jaksaa taas yrittää uudella innolla ;).

Sunnuntaina ennen omaa vuoroamme otin Momon autosta ja kokeilin miltä se näyttää - kontakti häilyi edelleen tosi rumasti. Nyt ei enää naurattanut ja Momo saikin ihan kunnon muistutuksen ja johan petrasi - eipä juuri hukkunut kontakti enää sen jälkeen. Ilmeisesti on sitten vaan tullut jossain vaiheessa lepsuiltua tms.

Sunnuntaina kysyin seuraamisen pikkusievyydestä ihan erikseen kun Mia sanoi Momon seuraamisen olevan hyvää, eikä Mia pitänyt Momon seuraamista lainkaan pikkusievänä. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että ehkä se syy puuttumattomuuteen johtui kuitenkin enemmän kädettömästä ohjaajasta (eli tyyliin tärkeämmät asiat kuntoon ensin...) kuin seuraamisesta (ja jälkipuintina Annamari oli sitä mieltä, ettei Momolle saisi vietin puolesta edes aikaiseksi sellaista tekemistä kuin haaveilen, vaikka sitä olisi pennusta asti rakennettu eikä vasta nyt yli kolmevuotiaana, joten ehkä Mia vain ajatteli pääsevänsä vähemmällä sanoessaan ettei seuraaminen ole pikkusievää) ;P.

Toisaalta ohjaajan säheltämisen vähentäminenkin ihan takuuvarmasti saa sen seuraamisenkin näyttämään paljon paljon paremmalta, jossain vaiheessa, toivottavasti. Nyt vain pitää sitten muistutella itselleen miten ne ohjeet menivät ja saada joku katsomaan, että tulee toimittua kuten ohjattiin.

Jotta edes jotain muistuisi mieleen seuraavissa treeneissä, pitää kirjata se mitä mielessä enää on, muistiin:

Seuraamisen petraaminen: alkuasento koiran tassut kantapäiden kohdalla, itse tulee siirtyä siihen (eli ei koiran perusasentoon käskyttämistä). Seuraaminen, käännös oikeaan (kontaktiongelmissa remmillä tiukka nyppäys mukaan, intensiteettiongelmissa huomio ohjaajan kävelytyyliin?? -> pitää kuivaharjoitella oikeanlaista terävää käännöstä, Momon käännös oli kuulemma heti intensiivisempi ohjaajan kääntyessä itsekin jyrkässä kulmassa) ja heti palkka (ks. jäljessä). Tuo kääntyminen on jostain syystä itselle ihan kamalan vaikeaa - vaikka on pitkään tiedostanut tekevänsä kaarroksia, ei siitä huolimatta ole saanut kroppaansa kulkemaan oikein, mutta ehkä nyt oikein kädestäpitäen annettujen ohjeiden jälkeen sekin alkaisi sujumaan.

Hidas perusasento - ei enää lähtöjä aina perusasennosta, se kuulemma voi hidastaa useilla koirilla jossain vaiheessa istumista (kun siitä ei ikinä palkata). Lähdöt mistä vain tai istumisen kautta. Varmaan tulee vaikeaa, kun itsellä on jo muodostunut ihan rutiiniksi veivata perusasennon paikkaa ennen seuraamista.  

Palkkaus: vapautuksen tärkeys. Palkka piilossa ja hyvä (siis kun tekee toivotusti), vapaa (hyvä ja vapaa eri äänensävyillä), itse taaksepäin askel(ia) poispäin koirasta ja nyt vasta palkka lentää (ja olikohan sekin poispäin koirasta/liikkeensuunnasta??). Tämä on oikeasti aika turhauttava juttu, koska tämä on ollut takaraivossa jo vuosia, mutta sen käytännön toteutus on aina vain jäänyt kädettömyyteen, mutta ehkä nyt sitten vihdoin yrittäisi saada oman koordinaatiokyvyn hallintaan...

Eteenmenoon ihan vain suulliset ohjeet. Palkka kentälle (ihan kunnon kokoinen kenttä), aina ihan kentän päähän, jo ennen kuin koira tulee kentälle (voi olla vähäsen vaikeaa ilman autoa, mutta eiköhän jotakin keksi). Normitreenit ja vasta sitten eteenmeno. Ensin kävellään niin pitkälle kuin tarvis koiran kanssa palkkaa kohti ja vähitellen (kai) matkaa pidennettään (siis kun koira tajuaa jutun). Ja toistoja ihan pirusti ainakin alussa. Pitää testata, koska vähän epäilyttää oman aita/oja viritelmän toimivuus tositilanteessa... 

Leikkiminen: kuulemma Momolla oli hyvä ote lelusta siitä huolimatta, ettei se (lauantaina) osoittanut järin suurta intoa leikkimiseen mamman kanssa. Mian kanssa meno oli vähän erinnäköistä. Vinkiksi se, ettei saa kyyristellä koiran yllä tai räplätä sitä, tulisi ottaa katsekontaktia (jolla haastetaan koiraa??) vastustaessa, silitellään itseen päin leuan alta, ja heti kun vetää kunnolla vastaan annetaan voittaa. Ja varmaan vaikka mitä muuta, mutta eipä siinä tohinassa aivotoiminta ollut kaikkein vastaanottavaisimmillaan. Tämäkin on juuri niitä asioita jotka näyttää niin helpoilta kun toinen tekee, mutta sitten kun itse menee yrittämään, niin sössimiseksi menee. Mutta jos yrittäisi pikku hiljaa ilman paineita onnistumisesta, niin ehkä se siitä.   

Sunnuntaina meidän hieno venyvä narulelu oli kadonnut jonnekkin tavarapaljouden sekaan ja jouduin kaivamaan vielä testaamattoman narupallon käyttöön. Jostain syystä Momo tykkäsi lelusta ihan älyttömästi, ekaa kertaa elämässään Momo jopa muutamaan kertaan lällätti (aiemmin vain jäänyt jonnekin mälväämään jos ei halua tuoda luokse) lelu suussa. Tiedä mikä ihme siihen tuli ja toivottavasti lällättäminen oli vain hetken mielenhäiriö. Muuten se oli kyllä kivan aktiivinen tuon lelun kanssa, jotenkin se toi sitä paljonpaljon innokkaammin luokse kuin normilelua tai edes tavis palloa.

Yleisesti ottaen Mian tyyli tuntuu (edelleen) itselle sopivalta. Tietty paikanpäällä kaikki näyttää järkevältä, selkeältä ja helpolta toteuttaa, mutta sitten kun yksin pelaa, mikään ei enää tunnukaan yhtään helpolta. Mutta täytyy ainakin yrittää, kun nyt sai taas uutta intoa olla vähäsen suunnitelmallisempi ja tavoitteellisempi asioissa (tosin luultavasti oma hälläväliä asenne ja laiskuus tehdä asioita loppuun asti iskee kuitenkin jossain vaiheessa ;).

Lauantaina käytiin polkemassa myös jälki. Muut tekivät pellolle, mutta erilaisena nuorena piti tietenkin päästä metsään. Itse jälki oli lyhyt, 5 keppiä ja pääosin suoraa maustettuna yhdellä oudolla koukkauksella (piti lähteä toiseen suuntaan, mutta sieltä tuli niin tiheä pöpelikkö vastaan, että muutin mieleni ja palasin takaisin). Jana (ojan ylitys ja noin 10 metriä), lähti hyvin, otti ensin hajun liian alhaalta, mutta korjasti nopsaan jäljelle. Jäljeltä nosti 4 keppiä viidestä - suullinen innostaminen ja pikkaisen jarruttelua auttoi. Viidettä en huomannut ja sen Momo sitten porhalsikin yli. Koukkauksen alussa oli vähäsen epävarma, mutta rauhallisella "hyyvää, hieeeno.." pälpätyksellä reipastui ja työskenteli itsenäisesti koukkauksen alusta loppuun. Jäljen lopussakin oli joku outo himmaus, ihan kuin olisi mennyt jostain hämilleen, mutta sitten löysi viimeisen kepin (tötsä täynnä makkaraa ja lihapullaa). Muuten vauhtia oli ehkä taas hieman liikaa, tai siis silleen, että jollain tasolla tarkkuus näytti pikkaisen kärsivän. Keppien tuonnin iloisuudesta tykkäsin, ei vieläkään ihan sitä mitä haluisi, mutta selvästi parempaan ollaan menossa. En tiedä, ehkä tämä tästä joskus.  

Sunnuntaiaamuna herättiin Annun kanssa samoihin aikoihin ja koska kyseessä oli sunnuntaiaamu, jolloin traditiona on Momon ja Hemmon leikkihetki ja koska Hemmoa ei kuitenkaan ollut saatavilla, Hemmon sisko sai ajaa saman asia. Eli päästettiin Momo ja Milli kentälle vapaaksi. Tosi hienosti tytöt lukivat toisiaan ja löysivät nopeasti yhteisen sävelen. Olipas tosi kiva nähdä tyttöjen tulevan niin hyvin keskenään toimeen (ja Taraa v*tutti istua remmissä pääsemättä osallistumaan karkeloihin, luultavasti herätti kommentoinnillaan loputkin nukkuvat leireilijät...sori...). Mikä ihaninta huomata, Momon otteissa ei ollut jälkeäkään raisuudesta tai rynttäämisestä, vaan se leikki tosi nätisti ja "huomaavaisesti". Ei se ihan urpojunttieinari sitten pohjimmiltaan kuitenkaan ole <3.   

Taralla oli vähäsen vähempiaktiviteettinen reissu. Ensinnäkin ikäviä juttuja oli autossa istuminen (kamalaa) ja majoituspaikan sääntöjen mukaisesti huoneessa häkissä oleminen (ihan järkyttävää), eikä normaali sängyssä loikoilu. Tarahan ei ole pahemmin häkissä viettänyt aikaa muuta kuin koepaikoilla, mikäli molemmat tytöt ovat olleet mukana. Tämän vuoksi toivoin Nikon rikkoneen sääntöjä ja jättäneen Taran vapaaksi huoneeseen (kun Taran kanssa ei ole edes pienintäkään pelkoa huoneessa askartelusta). Järkytys oli sitten suuri kun löysin Taran häkistä, josta ulospäästyään se hyperventiloiden pyrki syliin hyvin teatraalisesti. Sen jälkeen päätin, ettei mamman pikkuista fifiä enää ikinä laiteta häkkiin. Nooh, illan tullen Tara kömpi häkkiinsä nukkumaan ihan itse (vaikka sänkypaikkakin oli jäätävän kylmässä huoneessa tarjolla) ja nukkui siellä melkein koko yön. Sunnuntaina Tara olikin sitten tyystin unohtanut hyperventilointikohtauksensa ja nukkui hyvin tyytyväisenä häkissään, vaivautumatta edes nousemaan ylös jonkun käydessä huoneessa.

Mutta pääsi pikkuinen pikkaisen treenaamaankin (pikkaisen siksi, että Tara alkoi perjantai-iltana klenkkaamaan etupäätään ja lauantaiaamuna klenkkaus oli omaan silmään jo tosi pahana, eikä sitä tietenkään halunnut rasittaa liiallisella riekkumisella, vaikka se näyttikin illalla jo ihan normaalilta). Valvovien katseiden alla tehtiin paikallaan seuraamisia, eli seuraamisen paikan hinkkaamista taas. Saatiin kuitenkin hyviä neuvoja palkkauksen muuttamisen suhteen. Eli palkka vasempaan käteen (jossa se on jo jonkin aikaa ollut, tosin todella kömpelösti ;), kyynärpää kiinni kylkeen, käsi suoraksi ja ranne taivutettuna. Ääh, se oli yhtä hankalaa kuin kuulosti, mutta muutaman onnistuneen käden asennon tuloksena paikka korjaantui tosi nätisti, joten pitää ehdottomasti harjoitella luontevaa vasemmalta palkkausta vastaisuudessa. Lisäksi Tara sai koko kentän pituisen vauvaluoksetulon (niin että Sini piti siitä kiinni), kun sen luoksetulot on olleet monen kuukauden takaisten _parin_ tokopysäytyksen jälkeen edelleen tosi hitaita. Sama kuinka ollaan tehty pelkkiä läpijuoksuja, luoksetuloja joissa mammakin juoksee poispäin ja innostamista ties millä palkalla mamman takana. Nyt kun joku oli pitämässä kiinni, ei Tara kyllä himmaillut lainkaan (ainakaan mitä siellä pimeässä näki :).   

Viikonloppu oli kamalan antoisa (erityisesti toisten koirakoiden katselemisen kautta ehkä imi eniten vaikutteita, kun ei tarvinnut jännittää omaa säheltämistä ;) ja oli tosi mielenkiintoista nähdä erilaisia ja erityylein eteenpäinvietyjä briardeja niin kentällä, metsässä (päästiin seuraamaan Millin ja Aian hakutreenejäkin) kuin pellolakin. Vähän jäi kuitenkin itsestä sellainen vaikutelma, että onkohan sitä tullut liian mukavuudenhaluiseksi iän myötä. Nukuttua ei saanut, vaikka Momo sanoi pöhpöh vain korkeintaan kolme kertaa koko yön aikana vastauksena jonkun muun haukkuun (Momolla on ollut usein pikkaisen enemmän sanottavaa vieraassa paikassa, mutta ehkä se on sitten vihdoin aikuistunut). Sunnuntain sadesää lannisti treenimotivaation tosi alhaiseksi (niin alhaiseksi, että mietti välillä ihan vakavissaan kotiin lähtemistä kesken kaiken), tosin sitten kun pääsi treenaamaan niin oli tietty taas ihan kivaa. Ja sitten ne normaalit, eli ahdistuminen kun muut katsovat ja arvioivat treeniä (jotenkin sitä jähmettyy ja sählää vielä moninverroin pahemmin kuin normaalisti) ja vaikeus jättää tytöt lähes koko päiväksi autoon/sisälle (häkkiin). Antisosiaalisena sitä sitten illan tullen ihan oikein odotti, että pääsee Taran ja Momon kanssa viettämään laatuaikaa omaan huoneeseen. Siitä huolimatta, että oli todella kiva nähdä pitkästä aikaa sellaisia ihmisiä, joita muuten näkee tosi harvoin.  Nooh, heinäkuuhun ja seuraavaan leiriin on sen verran pitkä aika, että ehkä siihen mennessä on jo valmis uuteen koitokseen (ja ainakin silloin ehkä osaa pakata vähäsen järkevämmin kuin tällä kerralla, nimim. laukussa ei kunnon sadevarusteita tai lämpimiä päällysvaatteita, mutta verkkareita ja fleecetakkeja useampia - kerrospukeutuminen kunniaan!).

Muutama kuva Momosta ja michelinmies ohjaajastaan :D:

Loput kuvat leiriltä (suurin osa taitaa olla lauantailta, kun sunnuntaina kameran akku loppui kesken päivän ja kun kuvaaja pääsi kerrankin itse valitsemaan julkaistavat kuvat, sieltä sitten hävisi iso kasa omasta mielestäni hyviä kuvia, jotka eivät vaan sattuneet mielyttämään Nikon taiteellista silmää) löytyy täältä: http://kapsi.fi/~onki/kuveja/131442008/