Lampsittiin aamulla urheilupuistoon tarkoituksena saada tytöt vähän kirmaamaan ja sitten puuhastella vähäsen jälkeä ja eteenmenoa.

Noh, kirmaamisesta ei tullut mitään. Momo oli nostanut itsensä taas melkoisille kierroksille matkan varrella kulkeneista mopoista ja heti vapaaksi päästyään lähti maanisesti etsimään jotain jahdattavaa. Ja niitähän tuolla tällä hetkellä on vielä normaalia enemmän. Eikä oltu ainoita joita puput kiinnostivat.

 Niityllä kuulin ensin jostain kauempaa hurjaa (mutta selvästi pikkukoirasta lähtöisin olevaa) ajohaukkua ja hetken päästä bongasin pikkuisen villakoiran jäniksen perässä (onneksi Momo ei huomannut tyyppiä). Käännyttiin toiseen suuntaan, ettei ihan törmättäisi ja kohta villis näkyikin jo hurjan kaukana pellon toisella puolella menossa kohti tietä. Käännyttiin taas alkuperäiseen suuntaan ja kohta jostain meidän yläpuolelta pururadalta kuuluu huhuilua. Odottelin hetken, mutta huhuilu vaan jatkui ja ajattelin sitten avuliaana ilmoittaa mihin olin nähnyt koiran juosseen. Samalla koira kuitenkin palasi omistajansa luo. Kävi ilmi, että villiksiä oli kaksi, jotka molemmat tykkäävät jahdata pupuja, eivätkä ne yleensä noin pitkälle lähde ja tällä kertaa karannut koira oli nuorempi, joka voi mahdollisesti panikoitua jahdin loputtua ja säntäillä mihin sattuu laumaansa etsien.

Ihan kuin Momo, tai ainakin miten kuvittelisin sen käyttäytyvän pentuajan kokemusten perusteella. Nykyäänhän Momo kyllä on aina löytänyt takaisin luokse eikä ole näyttänyt muuta kuin hurjan tyytyväiseltä itseensä, mutta toisaalta olen kyllä pitänyt lujaa ääntä, että Momon olisi ollut helpompi suunnistaa takaisin. Eikä se ole karannut vieraassa paikassa (siksi yleensä uudessa paikassa pyrin ensin kulkemaan hihnassa paikkaa läpi, ennenkuin uskallan päästää vapaaksi). Mutta nyt kun näki kuinka pitkälle ja nopeasti noinkin pieni koira pääsee lyhyessä ajassa, en taida uskaltaa Momoa päästää vähään aikaan vapaaksi. Hyvässä lykyssä se jänisjahdissaan päätyisikin tielle/mopon eteen ja se ei olisi yhtään kivaa kelleen.

Eteenmeno meni tänään ihan pepulleen. Taisin saada ensimmäistä kertaa ihan täysin huomaamattomasti tiputettua pallon aidan taakse ja Momolla ei ollut hajuakaan mitä se oli tekemässä. Lähti siis kolmella lähetysyrityksellä aina vauhdilla vinoon ojan yli. Neljännellä lähetin jo tosi läheltä ja sitten menikin vihdoin suoraan. Pitää varmaan tehdä sitten niin, että kun onnistun oikeasti saamaan pallon huomaamattomasti piiloon, lähetän Momon tosi läheltä ja kasvattaa matkaa vähitellen. Toisella kerralla vein pallon yksin aidan taakse niin, että Momo oli paikallamakuussa selkä muhun päin. Nyt meni hyvin taas.

Lenkin varrella tehtiin myös jana/keppijälkiharjoitus. Nyt kokeiltiin niin, että tehtiin vain yksi jälki, jossa 3 keppiä. Janan pituus noin 10 metriä (oja välissä vaikeuttamassa), meni ihan täydellisesti! Ekan kepin meinasi hurauttaa ohi ja meni hämilleen jarruttelusta, löytyi kuitenkin. Seuraavat kaksi nousi paremmin, mutta vähän haluttomasti toi luokse (oli menossa mieluummin keppi suussa eteenpäin). Itse jäljestäminen oli taas hyvää, mutta ei vaan tajua millä nuo kepit (kun palkkakin on tullut vain niistä pitkän aikaa, eikä me edes olla oikein ikinä harrastettu sitä, että jäljen lopussa olisi mitään ekstra kivaa) saisi kiinnostamaan jäljestämistä enemmän. Nyt innokas ja iloinen "mikä se siellä" siinä kohdalla jossa tiesin kepin suunnilleen olevan sai hommaan vähän enemmän intoa, joten ehkä kokeillaan sitä muutama seuraava kerta (ja tietty niitä keppijälkiä miljoona lisää), on kai se vähemmän huono tapa auttaa koiraa kuin hihnasta jarruttelu.   

Tällä kertaa se oli kuitenkin Tara joka loisti. Mentiin Taran kanssa putsaamaan jälki merkeistä ja yritin samalla etsiä kahta keppiä, jotka olin onnistunut tiputtamaan taskusta ilmeisesti jäljelle. Taralle en sanonut mitään (kun en uskonut sen kuitenkaan mitään löytävän, kun se ei ole viime aikoina löytänyt aina edes sille heitettyä keppiä), vaan se töhötti menemään omiaan. Yhtäkkiä Tara oli nenän edessä riemukas ilme naamallaan, jälkikeppi suussaan :D. Se oli sitten ihan itsekseen hakenut kepin ja odotti nyt palkkaa hienosti tehdystä työstä. Ja Tarallehan ei ole ikinä otettu jäljellä keppejä tai mitään muutakaan. Mamman ihana, fiksu tyttö <3.