Aurinkoisen päivän innoittamana (ja muiden innokkaiden treenaajien esimerkin yllyttämänä) mentiin tyttöjen kanssa tekemään Momolle janoja. Ekat kolme menivät ihan pepulleen, useammasta syystä varmaan. 

Siksi, että olin jo valmiiksi saanut ihan kunnon hermoromahduksen Momon kanssa (koko matka jälkipaikalle ohi meni molempiin suuntiin tasaisena virtana mopoja ja satunnaisia rullailijoita, eikä tyyppiin saanut minkäänlaista kontaktia, mikä siinä menossa tosin oli pienin meidän ongelmista) ja näin ollen ennalta-arvattavasti hermostuin Momon säheltämiselle myös jäljellä, eikä touhu muutenkaan ollut sieltä iloisemmasta päästä alunalkaenkaan (ja Momon mielentilakin oli hiukan arvelluttava työntekoon). Siksi, että joku tyyppi koiransa kanssa kulki jäljen poikki juuri kun olin lähettämässä Momoa ekalle "pistolle" (ja eihän hommaa voinut jättää sikseen, kun olin jo saanut jäljen poljettuakin). Ja siksi, että Momo ei keskittynyt pätkääkään (ei ilmaissut jäljellä olleita maksamakkaratäytteisiä puunpalasia eikä edes makkarakekoa vaan jäljesti keon päältä (ja jollain meni taas hermot). Jäljen kyllä löysi ekalla kerralla hienosti (jonka jälkeen kiukkuinen mamma repi Momon sieltä pois, koska se huristeli palkan ohi...), mikä tietty oli koko harjoituksen tarkoitus...).

Kaksi seuraavaa janaa ei sitten (yllättäen) mennyt ihan niin hyvin (viimeisin jälki oli se, kun Momo jäljesti lopulta jäljelle päästyään makkarakekonsa päältä noteeraamatta sitä mitenkään, joten luultavasti ohjaaja ihan itse sai sen aikaiseksi..). Oikeastaan ainoan ilon minkä koko touhusta sain revittyä oli se, että huolimatta pohjasta (paksu kerros kuivaa havuneulasta ja risukkoa + vastakaadettua metsää) ja omasta kiukuttelustani, Momo sentään jäljesti ihan ok. Tosin en mä ihan ymmärrä miten koira voi jäljestää hienosti jäljen päällä, mutta ignoorata silti täysin sillä olevat palkat (vaikka siis olen varmasti onnistunut sen paineistamaan "mukavaan" tilaan, niin silti)...

Seuraavaksi siirryttiin uuteen paikkaan (jossa kuitenkin samanlainen pohja paitsi metsää ei oltu kaadettu) ja tehtiin viisi (kaksi kahden lähetyksen ja yksi yksinäinen) uutta janayritelmää. Nyt alkoikin pelittämään, Momo jopa ilmaisi maksamakkaratötterönsä (mikä osoittautui toooosi hyväksi palkaksi nyt kun se viimein bongattiin, niin hyväksi että sain muutaman kipeän osuman peukalon ja etusormen väliin Momon hamutessa palkkaansa). Viimeinen oli niin varma ja hieno, että jopa minä pystyin nauttimaan siitä ja lopettamaan päivän hommat siihen. 

Kotimatka olikin sitten taas taistelua mopoja vastaan. Kotiinpäästyäni olin hikinen, sormet verillä ja valmiina jättämään Momon vinkumaan mopojensa perään ihan yksikseen. Pääsi kuitenkin (tällä kertaa ainakin vielä) kotiin lepäämään.

Seuraavaksi kun lähdetään tekemään jotain, niin ei ainakaan lähdetä liikkeelle siihen pahimpaan ruuhka-aikaan, jotta säästyttäisiin näiltä ylimääräisiltä hermoromahduksilta... Tosin mopoja ja rullailijoita ei täällä voi ikinä täysin vältellä, mutta jos ei nyt ihan kuitenkaan tällaista määrää niitä tarvitsisi yhdelle lenkille haalia.