Ovat kuulemma luvanneet taas viikonlopuksi kylmenevää (ja lunta), joten päätettiin tänään nauttia kauniista kevätsäästä jälkimetsällä.

Momolle oli tarkoitus tehdä kaksi jälkeä (yksi pitkä Nikon ja yksi lyhkänen oma), mutta lopulta Momo sai jäljestää kolme jälkeä (tai kaksi ja puoli jos ihan tarkkoja ollaan..). Niko oli polkenut suurimman osan jälkeä lumihankeen, mutta mentiin kuitenkin yrittämään. Jana oli kökkö - ihan kuin Momolla ei olisi ollut hajuakaan mitä se oli tekemässä. Sitten huristeli kauhealla vauhdilla kaikkien keppien yli ja lopulta päädyinkin jarrutelemaan, että saatiin edes yksi nostettua. Lisäksi Momo näytti säheltävän ihan kamalasti. Lopulta hermostuin Momolle taas ihan kunnolla ja vein kesken jäljen pois (jonka jälkeen Niko sanoi Momon olleen koko ajan ihan jäljen päällä...). Saatiin siis lopulta aikaiseksi myös ihan kunnon perheriita Nikon kanssa ;). Oma polkemani jälki olikin sitten paljon parempi. Tosin jana oli edelleen ihan täysin kökkö, saatiin jopa takajälki ängettyä ongelmaan. Muuten molemmat kepit nousivat, polun ylitys oli hieno ja jyrkän kulman Momo selvitti upeasti. Päätin kuitenkin tehdä vielä yhden jäljen, kun olin halunnut tältä kerralta katsoa miten Momo ajaa oikeasti pitkää jälkeä (siis sellaista yli 200 metristä, kun meidän jäljet tuppaa olemaan aika lyhyitä), lykkäsin jäljelle vielä 7 keppiäkin.

Ensin jana meinasi taas olla kökkö, mutta uudella lähetyksellä joku naksahti Momon päässä ja teki omanlaisensa hienon janan. Sitten mentiin huiman hienosti. Jäljestäminen oli varmaa ja tarkkaa, kepit nousivat viidenteen keppiin asti kuin vettä vain. Kuudetta keppiä ei meinannut tuoda lainkaan, vaan jatkoi ensin jäljestämistä keppi suussa, huomautuksen jälkeen toi kuitenkin. Viimeisen kepin kanssa oli jostain syystä ongelmia, ei meinannut millään nousta (jäin siis jarruttelemaan, koska se oli myös jäljen loppu). En tiedä oliko syy ongelmaan lumi"este" vähän ennen keppiä vai mikä, mutta onneksi sentään löytyi lopulta. Loppua lukuunottamatta tuli ihan sairaan hyvä mieli tästä ja ensimmäisen jäljen hermostumisen aiheuttama mielipahakin hälveni pikkaisen (tosin vain pikkaisen...).

Loppupäätelmänä se, että pitää tehdä edelleen hurjasti pelkkiä janoja (mitä ei olla vielä saatu aikaiseksi tehtyä) ja keppijälkiä niinä väliaikoina kun ei päästä metsään tekemään oikeaa jälkeä ja tärkeimpänä yhä edelleen opetella olemaan turhautumatta ja hermostumatta jäljellä...

Kun jälkirupeama oli vihdoin suoritettu, lähdettiin koko porukan voimin vielä metsään samoamaan. Hitsit kun olikin ihanan keväinen ilma - ollaan tosiaan missattu paljon viime päivinä, kun ollaan vaan kökitty sisällä gradunpakerruspuuhissa.

Illalla käytiin Nikon kanssa tutustumassa Sipoossa potentiaaliseen kotiehdokkaaseen. Ihan luksus, etenkin sijaintinsa puolesta, mutta saa nähdä innostuuko Niko riittävästi ajatuksesta... Ennen (todennäköistä) lyttäystä haaveillaan kuitenkin elosta maaseudun rauhassa, kaukana täyteen ängetyistä lähiöistä :).