Tämä menee jo ihan naurettavaksi tämä herääminen. Tänään ulkoiltiin jo ennen seitsemää, kun en keksinyt muutakaan järkevää tekemistä jo ennen kuutta tapahtuneen heräämisen jälkeen. Ulkona oli ihan(an) järkyttävä lumimyräkkä. Kinoksissa sai kerrankin oikein rämpiä ja metsässä ei ollut ketään muuta. Tosi siistiä, kunnes oli kotiinlähdön aika ja jouduttiin poistumaan suojaisasta metsästä. Tuuli oli ihan hirveä ja lumisateeseen yhdistettynä lopputulos oli tuskallinen. Kotiinpäästyäni koko naama oli kirkkaanpunainen ja silmäripset jääpuikkojen peittämiä - no, tulipahan ainakin kerran tänä talvena koettua kunnon myräkkä. Tuntia myöhemmin ilma oli jo huomattavasti rauhallisempi, joten ilman aikaista heräämistä ei oltaisi päästy kokemaan tätä mukavaa, mutta melko tuskallista ilmiötä.   

Illalla suunnattiin suojaisaan parkkihalliin treenaamaan. Ennen lähtöä otettiin molemmilla muutama metallinouto. Taran ote oli jälleen löysä - luovutuksessa kapula siirtyy kolisten takahampaille. Momo sitävastoin esitti vallan kauniita ja tiiviitä otteita -  kerrankin sekö nouto että luovutus oli hyviä.

Treeneissä olin ahne ja tehtiin paljon kaikenlaista (kun oli niin kylmäkin, että tyttöjä piti pitää liikkeessä seliseliseli..). Tosin treenipätkät itsessään olivat lyhyitä, välillä vain muutaman toiston/liikkeen pituisia.  

Ruutua:

Taralle ensin niin että ruokakippo oli ruudun takana - ei ole hyvä sillä pyrkii vain kupille ja paineistuu ihan sikana kun kiellän ruudun ohittamisen. Piti kävellä lopulta melkein ruutuun asti Taran kanssa, kun ei enää meinannut irrota lainkaan. Siirrettiin kippa lähetyspaikan taakse. Nyt alkoi tulemaan vauhtia. Otettiin yksi ruutuunkutsu vielä väliin. Ihan treenien lopuksi otettiin pari niin että tehtiin ensin seuraamisia ja sitten lähetys ruutuun ja sieltä vapautus loppupalkalle. Näissä Taralla oli jo todella iloinen ilme ja vauhtia. Ihanaa!!

Momolle otettiin pari samanlaista kuin aiemminkin. Pysähtyi ihan nätisti pidemmältäkin. Näyttää siltä, että paras pysäytys tulee, kun kipossa ei ole ruokaa ja käsken seisomaan heti kun menee kipalle. Tuolloin pysähtyy suht oikealle kohdalle, hitaammasta käskystä tulee liian lähelle ulkoreunaa. Toiseksi viimeinen ruutu oli yllättäen pallon kanssa ja tämä taisi olla treenikerran paras - meni yhtä nopsaan kuin ruuan kanssa mutta pysäytys oli jotenkin nätempi. Viimeisen tehtiin taas vanhaan malliin. 

Molempien ruuduista jäi tänään siis tosi hyvä mieli :).  

Kaukoja:

Taralle pari pidempää sarjaa pitkästä aikaa. Takapalkka. Nopeat ja innokkaat vaihdot, mutta seiso-maahan vaihdossa etenee. Nyt tuntuu siltä, että taidan vain luovuttaa ja katsoa sitten joskus kisoissa paljonko pistemenetyksiä tuosta pienestä siirtymisestä tulee, sen verran kauan ollaan hinkattu nenästä hissiä (jolloin siis toimii hienosti) ilman tulosta.

Momolle ensin pari maahan- seiso liikettä (palkka pallolla mammalta), kivan nopsia ja varmoja. Sitten yksi maahan- seiso- istu- seiso- maahan. Siirtymiset oli hienoja, mutta pikkaisen lisää vauhtia kaipaisi ehkäpä.

Seuraamisia:

En vieläkään ottanut remmiä avuksi, mutta siitä huolimatta Tara petrasi perusasennon paikassa koko treenin ajan. Lopulta ne olivat tosi tarkkoja. Tiedä sitten olisiko omasta käytöksestä ollut apua - pyrin liikkumaan hyvin hitaasti ja rauhallisesti, tehden erityisesti paikallaan siirtymiset hitaasti (mulla on vähän ongelmana sutia vauhdilla ja heiluen..).

Momon perusasennot olivat aivan järkkyjä. Momo kävi välillä pikkaisen liiallisilla kierroksilla ja varsinkin silloin perusasennon paikka siirtyi hurjasti taaksepäin, Momo oli ikäänkuin kiertyneenä osittain seläntaakse ja varsinkin peruutuksissa oli tuossa asennossa mukavasti tiellä... Nooh, pitää katsella.  

Momolle otettiin lisäksi useampaan otteeseen niitä pirun istumisia. Ensin nätisi iloisesti kirmaten pitkin hallia, peruutellen jne - hitaita. Sitten kokeiltiin takapalkkaa - hitaita. Sitten kovempia käskyjä - hitaita. Lopulta meni hermo ja otin käyttöön perskarvoista nyppäyksen - johan nopeutui! Näitä useampia ja jättipalkka loppuun. Katsotaan seuraavaksi jäikö jotain mieleen.