Aamulla herättiin kahdeksan jälkeen kauniiseen auringonpaisteeseen. Niin kauniiseen, että ei oikein ollut muita vaihtoehtoja kuin lähteä juoksulenkille (aurinkoinen ilma kun houkuttelee kaikki muutkin ulos, joten tavallinen lenkkeily olisi kuitenkin ankeata ja toisaalta auringossa juokseminen on aivan parasta!). Mittari näytti pakkasta, joten lastasin kunnon kerroksen vaatteita päälle, ettei joutuisi lenkin alku- ja loppupäässä palella. Njooh, vähempikin olisi riittänyt - jo puolessavälissä lenkkiä pää tuntui juuri keitetyltä pääsiäismunalta paksun pipon alla, muusta kropasta puhumattakaan... Tiedä sitten johtuiko liiasta vaatetuksesta vai mistä (esim. lenkin aikana vähitellen enemmän ja enemmän kipuilevasta nilkasta...), mutta lenkki oli melkoista tuskaa etenkin viimeisen ylämäen jälkeen. Juoksin sinnikäästi loppuun asti, mutta takametsään selvittyämme jouduin jäämään pitkäksi aikaa katselemaan silmissä pyöriviä tähtiä (tyttöjen vetäessä tyytyväisenä rallia ympärillä - ei tietokaaan solidaarisuudesta kärsivää mammaa kohtaan, petturit!). En kyllä muista milloin viimeksi olisin ollut näin puhki lenkin jälkeen...

Lenkki oli muutenkin hiukan poikkeava - Momo käyttäytyi nätisi, mutta Tara possuili ihan useampaankin otteeseen. Ensin lähti fasaanin perään _eikä_ lopettanut jahtaamista käskystä (hyvin outoa), sitten meinasi lähteä käsistä, kun ohitettiin Christerin mäessä leikkivät Voltti, Lucky ja Ylli sakemannit (ja meinasi vielä lähteä sinne hyväntuulisesti tervehtimään, eikä normaaliin tapaansa paheksunut irrallaan olevia koiria - hyvinhyvin outoa siis...) jäi kuitenkin onneksi maahan käskyllä seisomaan . Tästä mamma suivaantui jo oikeasti ja Tara ohittikin vapaana muutaman koirakon nätisti. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, seuraavassa ohituksessa Tara päätti katsoa mitä tapahtuu jos ohituksen aikana kiertäisikin yhtäkkiä mamman toiselle puolelle ja siitä yhtä yllättäen suoraan mamman eteen (onneksi serauksena ei ollut kuin läheltäpiti kaatuminen ;).

Mutta joo, olisi ehkä voinut jättää juoksemiset väliin tältä aamulta ja alistua vain talsimaan rauhassa muiden lähiönasukkaiden seassa, oltaisiin selvitty paljon helpommalla (ja nilkkakaan ei jomottaisi taas niin vietävästi). Ja Tara menetti nyt kyllä erityiskohtelunsa pitkäksi aikaa, eiköhän sen itsetunto ole jo kohonnut ihan tarpeeksi korkealle meidän tarpeisiin. Toisaalta Momo vaikutti ihan tyytyväiseltä oloonsa lenkin jälkeen, joten ehkä kuitenkin yksi meistä ei katunut retkeä lainkaan :D.