Selvittiin kuin selvittiinkin uudesta vuodesta hengissä - tosin muutamia sotavammoja valitettavasti joudutaan edelleen parantelemaan.

Tara otti paukkeen edellisvuosia raskaammin ja kaikista varotoimista huolimatta jouduttiin keskelle teinien räjäyttelybakkaneeleja iltalenkillä vähän ennen kotiovea. Noin puoli viiden aikoihin siis... Pauke alkoi kunnolla joskus kuuden aikoihin ja jatkui tasaisena ryskeenä jonnekin puoli yhteentoista, lakkasi hetkeksi ja alkoi sitten täydellä volyymilla kahdentoista aikaan. Jostain syystä pauketta kuului tasaisesti ihan parvekkeen allakin - kaksi täysillä pauhaavaa televisiota ja kaikkien verhojen sulkeminenkaan ei saanut Taraa tällä kertaa täysin rauhoittumaan. Ei tuo edelleenkään pahasti paniikissa ollut (toisin kuin ulkona, jossa paniikkia ei pystynyt millään hillitä :(  ), kerjäsi ihan suvereenisti pihviä ja muita herkkuja, makoili muuten ympäri kämppää, mutta ei oikein rauhoittunut nukkumaankaan. Tuli sitten kahdentoista aikaan sohvalle mamman kainaloon turvaan ja nukkui yönsä Nikon ja mamman välissä, peiton alla. Sotavammat syntyivät ilmeisesti siitä, että Tara nuoli hermostuksissaan tassuaan (sitä jota se on jo useita vuosia silloin tällöin nuollut, kipujen tai jonkun muun vuoksi) koko illan (aina kun silmä vältti siis) ja ontui sitten rikki mennyttä anturaansa seuraavana päivänä.

Nyt ollaan sitten oltu levossa koko poppoo ja se alkaa näkyä Momosta (kun ei ole päässyt kurvailemaan kunnolla useamman tunnin ajan muutamaa kertaa lukuunottamatta ja lähimetsä, pelto ja golfkentättä eivät taida tarjota riittävästi virikkeitä, kun on tottunut enempään), kotona pötköttelee ihan normaalisti, mutta vapaaksi päästyään Momo ampaisee kuin tykin suusta ja kaahaa itsekseen minkä koivistaan pääsee. Kaiken liikkuvan peräänkin lähtisi normaalia(kin) mieluummin ja ohitustilanteissa saa hävetä kengurubensalla käyvää tyyppiä narun nokassa.

Eilen käytiin hakemassa äiti bussilta ja Momo intoutui niin äidistä kuin äidin perässä vedettävästä matkalaukusta niin, että olisi koko matkan kotiin vain hyppinyt äitiä vasten ja pussannut märäksi. Kun Tarallakin on tapana "seota" äidin tullessa käymään, oli mammalla sitten onni saada kärsiä ja hävetä (jälleen kerran) koko matkan kotiin pyöriessään hyrrän tavoin tyttöjen äkkiliikkeiden tahdissa (sain siis sentään ne hetkeksi kuriin, mutta vaikutus vain ei kestänyt ikinä kovinkaan kauaa - ainakaan jos äiti erehtyi juttelemaan jotain tytöille...). Siskon Cecilia tyttö on myös saanut joka kerta (mamma on toiminut kuluneen viikon lapsenvahtina ja päätti samalla tutustuttaa tytöt ihan kunnolla keskenään) yli-innokkaan vastaanoton - Momo kun ei tunnetusti oikein tajua omaa kokoaan ja voimiaan, varsinkaan osoittaessaan rakkauttaan :P. Kunnollinen tutustuttaminen sai siis Momon osalta jäädä hamaan tulevaisuuteen - pelkässä lapsenvahtina olemisessa oli jo itsessään ihan tarpeeksi haastetta ihmiselle, joka ei ollut ennen tätä ikinä edes vaihtanut vaippaa :D. Tara sentään on vihdoin sulattanut Cecilian täysin -tuli itse (rauhallisesti :) heiluttamaan häntää ja tekemään tuttavuutta, nukkui rauhassa vaikka Cecilia leikki vieressä, kerjäsi juuri Cecilian vieressä ja kaikista upeinta - suojeli pikkuista Momon riehakkailta hellyydenosoituksilta. Kun Momo oli liian raju, Tara meni Cecilian ja Momon väliin ja sai näin Momonkin rauhoittumaan. Tara ei kyllä ikinä lakkaa hämmästyttämästä (Tarahan ei tykkää vieraista lapsista lainkaan) - mamman oma enkeli <3.

Elämä on siis ollut täynnä Momosta säteilevää eemelienergiaa :). Hetken jo näytti siltä, että päästään ihan kohta eemelistä (edes osittain ;D) eroon, sillä lepo näytti vihdoin olevan ohitse. Eilen Tarassa ei ollut enää hysteeriselläkään tuijotuksella havaittavissa merkkiäkään ontumisesta ja tänään Tara innostuikin juoksemaan metsässä Momon kanssa ihan kunnolla hippaa. Rymyäminen oli kuitenkin sittenkin liian aikaista jalalle - haava aukesi uudestaan ja Tara ontui takaisin kotiin, eikä iltalenkilläkään ihan normaalisti tassutellut :(. Momon eemeli-energiaa ei kestä kuitenkaan kohta kukaan, joten huomenna taidetaan lähteä Momon kanssa ihan kahdestaan juoksulenkille (tekee hyvää mammallekin vihdoin tehdä jotain joulusyöpöttelyjen sulattamiseksi... :D) ja Taran kanssa popsitaan vähän lisää lääketta ja tehdään vain rauhallisia haaveilulenkkejä vielä jonkin aikaa.