Kyllästyin sitten ainaiseen kärsimiseen ja häpeämiseen ja laitoin tytöt tiukalle natsikomento kuurille. Nyt kuljetaankin taas nätisti suorassa rintamassa, kengurubensasta ei ole tietoakaan, hajujen perään ei olla lähdetty ja onpa Momo oppinut (ollaan oltu siskon luona syömässä useampana iltana) jo vähän rauhallisemmin rakastamaan pikku ceciliaa (tosin jos cessi kitisee liiasta nuolemisesta, Momo edelleen tulkitsee sen siten, että tyttöä pitää hoitaa entistä tomerammin :D).

Hitsit kun osaisi olla johdonmukaisempi tuon kurin suhteen. Se on vaan tällaiselle sydämmeltään kukkahattutädille niin pirun vaikeaa - heti kun tiukka linja näyttää tepsivän, sitä jotenkin huomaamattaan lipsuu takaisin siihen, että antaa Momon välillä vetää tai Taran riekkua remmissä jne jne ja sitten kohta ollaankin taas siinä tilanteessa, että tyttöjen kurittomuus alkaa hävettämään :). Taran kanssa tämä vielä toimi, kun Taralle riittää huonosta käytöksestä huomauttaminen kerran vuodessa, mutta Momon kanssa pitäisi oikeasti olla johdonmukainen aina. Ehkä voisi ottaa myöhästyneeksi uudenvuodenlupaukseksi sen, että pysyisi johdonmukaisempana - enemmän kukkahattua se kuitenkin loppujenlopuksi olisi Momon elämänlaadun kannalta kuin nämä kuuriluontoiset muistutukset.

Ollaan myös palattu normaaliin lenkkirytmiin (Taran koipi koki ihmeparantumisen edellisen kirjoituksen jälkeen), joten eemelienergiaakin taitaa olla himppusen vähemmän :). Taran koivesta puheenollen, jouduttiin viime lauantaina kuuden aikoihin ihan kunnon ilotulitusmyräkän silmään. Sattumalta äärettömän huonon tuurin vuoksi oltiin vielä keskellä korkeita toimistorakennuksia, joiden keskellä ilotulitusten äänet kertautuivat ja kaikuivat jokapuolelta, tehden äänistä jopa omaan korvaan aika ikäviä. Tara raukka ei tiennyt mihin suuntaan olisi paennut, eikä tilannetta parantanut ollenkaan se, että ilotulitukset vain jatkuivat ja jatkuivat, eikä toimistorakennusten keskeltäkään päässyt pois ihan hetkessä. Onneksi kotiin päästyämme Tara oli jo ihan normaali, mutta että otti taas pattiin. Mikseivät ihmiset voisi rajoittaa sitä rasittavaa paukutteluaan siihen sallittuun aikaan...

Pitkästä aikaa myös jotain puuhasteluunkin liittyvää. Ollaan oltu luvattoman kauan ihan älyttömän saamattomia minkäänlaisen treenaamisen suhteen, mutta ruokakupilla olen sentään aina tehnyt jotain. Yleensä voittajan kaukoja molemmille. Tara etenee edelleen maahanmenon yhteydessä, pitäisi vain reippaasti palata taaksepäin ja alkaa ohjaamaan liikettä vierestä, mutta jostain syystä en ole saanut aikaiseksi. Momo sitävastoin on yllättänyt - eilen tajusin, että Momohan tekee ihan sairaan upeat kaukot, paljon paremmat kuin Tara, jonka kanssa niitä on sentään treenattu ihan oikeasti. Momo on ihan huomaamatta oppinut ne ilman mitään sen kummempaa opettamista, samoin on käynyt peruuttamiselle, Momo vaan näyttää osaavan sen ilman opettamista (Taran kanssa peruuttamista piti opetella melko kauan). Ehkä Momolle seuraamisen paikka on selvempi kuin Taralle, vaikka tähän asti olenkin ajatellut asian olevan toisinpäin. Nyt pitäisi sitten alkaa opettamaan Momolle vasemmalle siirtymistä ja katsoa miten paikallaan kääntymisen sujuvat... Tunnaria en ole tehnyt kummankaan kanssa, muista liikkeistä nyt puhumattakaan. Pitäisi varmaan oikeasti alkaa katsella jonkinlaista toko-koulutusta, että pääsisi eteenpäin ja voisi joskus oikeasti kisatakin taas - yksin tämä alkaa olemaan aika puuduttavaa junnaamista yrityksen ja erehdyksen kautta, kun liikkeet ovat sen verran monimutkaisempia kuin alemmissa luokissa...