Blogin (ja kotisivujen siinä sivussa) päivittäminen ei ole viime aikoina maittanut lainkaan, mutta jotta itsekin muistaa mitä sitä on tullut tehtyä, pitää kai pikaisesti päivitellä tyttöjen kuulumisia.

Tokottamiset ensin alta pois. Momon kanssa tahkottiin ja rämmittiin viimeistä avoimen luokan ykköstä metsästäessä kolme koetta ennenkuin viimein tärppäsi (kotisivuille pitäisi saada päivitettyä pisteet ja kootut selitykset kunhan saa aikaiseksi :D). Koettiinpa yhdessä kokeessa ihan kunnon jännitysnäytelmä, kun viereinen skeittiramppi täyttyi ärsyttävistä teineistä, jotka rullasivat ramppiaan edestakaisin - Momohan kiihdyttää itsensä (ja samalla emäntänsä, joka ei osaa hillitä hermojansa...) kunnon kierroksille jo pelkästään kuullessaan skeittilaudan pitämän äänen. Ikinä ei ole jännittänyt niin paljoa jättää koira paikallamakuuseen (josta siis vielä näköyhteys näihin houkuttelevasti liikkuviin teineihin..), mutta kuin ihmeen kaupalla (ja karjaisten esitetyn käskyn siivittämänä) Momo pysyi paikoillaan. Mutta, kehän laidalla jouduttiin Momon kanssa käymään kiivasta keskustelua aiheesta ja kun juuri yksilösuoritusta ennen paikalle pölähti vielä joukko mopoteinejä, ei meidän tokottaminen tuona päivänä ollut kovinkaan kaunista katseltavaa. Tosin positiivisena juttuna pitää ehdottomasti ottaa se, että Momo pysyi kuitenkin hanskassa, vaikka arkielämän kokemusten valossa sen ei ikinä uskoisi olevan mahdollista :D.

Muuten treeneissä kaikki liikkeet menivät luoksetulon pysäytystä lukuunottamatta mallikkaasti, mutta kokeissa sitten sattui ja tapahtui kaikkea yllättävää (onneksi häiriöt skeittareiden ja mopojen taholta sentään jäivät ainokaiseksi kerraksi :). Luoksetulon pysäytyksenkin onnistuin koesuorituksena sössimään, kun kyllästyin aina niin hitaaseen pysähtymiseen ja ajattelin vaihtaa treenitapaa takapalkkaukseen. No, Momohan pysähtyi hienosti treeneissä kuin seinään (siis kun tiesi, että palkka on takana :), mutta kokeissa esitti vauhdikastakin vauhdikkaampia läpijuoksuja. Ennen viimeistä koetta palasin sitten takaisin heittopalkkaan ja ilmeisesti siitä hyvästä Momo pysähtyi tauon jälkeen myös kokeessa (tosin hitaasti..). Ehkä osasyynsä tuohon lopputtomalta tuntuneeseen tahkoamiseen kisasta toiseen oli yksinkertaisesti motivaationpuutteella. Oma motivaatio ei riittänyt treenaamiseen, kun tuntui, että ihan juuri tahkottiin samoja asioita Taran kanssa ja tietty motivaatiota rassasi myös se, että Momo osasi jutut treenatessa mallikkaasti, mutta kokeissa jokin meni aina mönkään ja kotiintuomisina oli harmittava kakkostulos. No, nyt avoinluokka on onnellisesti takanapäin ja saa molempien tyttöjen kanssa keskittyä voittajan ja evl:n liikkeiden opettelemiseen. 

Taran kanssa ollaankin jo melko hyvällä mallilla. Ruutuongelmat ovat vihdoin takanapäin ja oikeastaan ainoat päänvaivaa aiheuttavat liikkeet ovat tunnari ja kaukot. Kaukoissakaan ei ole muuta ongelmaa kuin seisomisesta maahanmennessä tapahtuva eteneminen. Tuota ongelmaa en sitten osaakaan millään korjata. Tara näyttää lysähtävän suoraan maahan, mutta siitä huolimatta liikkumista tapahtuu. No, täytyy löytää joku paikka missä tuo ei yksinkertaisesti pääse etenemään ja yrittää siellä korjata ongelmaa. Tunnarit sitten taas... Erkkarin jälkeen Tara ei ole oikein tajunnut niistä mitään. Omaansa ei löydä millään ja kepeistä tulee tulitikkuja silmänräpäyksessä, kun intoa on enemmän kuin taitoa. Nyt ollaan sitten palattu täysin alkuun ja vain piiloteltu lenkillä ja treenien yhteydessä yhtä omaa tunnarikapulaa lehtien ja minkä milloinkin alle, jotta Tara avaisi nenänsä ja oikeasti etsisi sen oman, eikä pitäisi liikettä uutena noutoliikkeenä. Momon kanssa ollaan aloiteltu tunnarin opettaminen samalla kaavalla, joten saa nähdä josko Momon kanssa vältyttäisiin samoilta virheiltä... Muuten olen ottanut Momolle muutaman ruututreenin, yrittänyt opettaa kaukoja ja liikkeestä istumista (jota ei ole otettu sitten BH kokeen ja liike onkin unohtunut ihan täysin) ja saanut Momon noutamaan metallikapulaa ensimmäisellä yrittämällä! (ja tämä on pieni ihme, sillä Momolle nouto on rakennettu täysin taistelun kautta ja ajattelin että metallikapulaa tuo ei ota suuhunsa ilman useamman vippaskonstin käyttöä ja kuukausien tahkoamista). Samalla Momon kanssa ollaan vähitellen aloiteltu myös PK-puolen kuvioiden opettelua - nyt lähinnä siten, että otetaan ainakin yksi eteenmeno jokaisen treenin päätteeksi (ellei ole otettu ruutua treeneissä, kun pelottaa kahden niin samanlaisen liikkeen sekoittuminen ainakin näin alkuvaiheessa..).

Jäljestämistäkin ollaan saatu aikaiseksi (kerrankin ollaan siis saatu aikaiseksi tehtyä muutakin kuin vain suunnittelua :). Momon jälkimiselle melkein parinvuoden tauko ei ole näyttänyt tehneen kovinkaan  hyvää - jälkitreenit nimittäin menivät alussa (eikä vauhti edelleenkään ole niin rauhallinen kuin toivoisi...) pentuajan höyryveturileikkien merkeissä. Vieläkin vauhdin hillitsemiseksi makkaroita on viljeltävä todella tiheästi - liian pitkä väli ilman makkaraa kiihdyttää vauhtia samantien. Mutta sinnikkäillä toistoilla ollaan koko ajan menossa parempaan suuntaan ja erityisen tyytyväinen pitää olla siihen, että omista kämmeistä huolimatta Momo selviää nykyään kulmista varsin mallikkaasti. Täytyy vain toivoa, että talvea ei tule lainkaan, tai ainakin se voisi olla todella lyhyt. Taran kanssa taas ollaan jäljestelty lähinnä siksi, että Tara siitä tykkää - ilman sen kummempia tavoitteita. Viime viikonloppuna kuitenkin päätin ryhdistäytyä ja kokeilla josko Tarasta saisi sittenkin erikoisjälkikoiran. Muutama jälki vasta takana, mutta toivoa on. Tara on kuitenkin aina jäljestänyt kohtuu rauhallisesti ja tarkasti ja kun saadaan vain tarpeeksi toistoja alle, lisättyä vaatimuksia ja hallintaa, niin eiköhän siitä ihan hyvä tule. Ja jos ei onnistutakaan, niin ainakin tehdään jotain mistä molemmat tykkää :).

Samaan motivaatiopuuskaan ollaan sitten etsitty myös kadonneita esineitä metsistä. Tässä tauko on tehnyt ilmeisen hyvää. Momolla on vauhtia, esineet löytynyvät ja mikä parasta - Momo tuo esineet ihan käteen asti, eikä tiputa niitä minne sattuu kuten aiemmin. Tarallekin tauko on tehnyt hyvää, sillä aiemmin ongelmana ollut outo innottomuus kahden esineen jälkeen on tipotiessä. Nyt tuo varmaan etsisi esineitä koko päivän jos vain saisi :D.  

Treenaamisen lisäksi ollaan nautittu kynityistä pelloista ja kuraojista. Aamulenkit tosin ovat taaksejäänyttä elämää, koska yksi meistä ei tykkää pimeästä yhtään. Tästä johtuen tytöt pääsevät lähipeltoa lukuunottamatta kirmaamaan vapaana vain emäntänsä vapaapäivinä eli perjantaista sunnuntaihin. Ja koska viikolla lenkit ovat viime aikoina typistyneet aika nysiksi työkiireiden vuoksi, vapaapäivinä nautitaan sitten ulkoilmasta korkojen kera.

Tytöt ovat myös päässeet tutustumaan uusiin briardintaimiin. Momo on menettänyt selvästi sydämensä nelikuiselle Branco pojalle, ikäerosta ja vain treeneihin ajoittuvista harvahkoista tapaamisista huolimatta. Ikinä en ole nähnyt Momon leikkivän niin innoissaan pojan (jotka siis yleensä Momon mielestä ovat ihan tositosi yök!) kanssa ja vielä yrittävän hoitaa poikalasta korvia nuolemalla. Toinen hurmaava briardilapsi on tietenkin pikkuinen Mella, jonka Annamari ja Noora ovat tuoneet Sloveniasta Annan hellään huomaan (ja ihan selvästi vain pahentaakseen allekirjoittaneen jo muutenkin pahanlaatuista pentukuumetta). Reipas ja sopeutuvainen (ja tietty nätti :) pikkuinen on onnistunut Momon lisäksi hurmaamaan jopa hitaasti lämpenevän Taran, joka ei ole tapojensa vastaisesti kertaakaan murahtanut Mellalle, ja armeliaasti jopa heilutellut pikkuiselle häntäänsä. Momo taasen yllätti Mellan seurassa näyttäen, että kyllä meidän pikku pyörremyrskykin osaa leikkiä joskus nätisti ja toiset huomioon ottaen. Ensimmäistä kertaa nimittäin näin Momon laittavan maate pienemmän edessä ja leikkivät pikkuisen ehdoilla ilman minkäänlaisia pyrkimyksiä yli-innokkaaseen jyräämiseen (ja myös Mella sai osakseen Momon hoivavietistä korvanpesuyritysten muodossa :). Onneksi nuo kakarat kasvavat äkkiä ja kohta ne ovatkin ei niin suloisia teinejä, jolloin pentukuume ehkä laantuu taas kestettäväksi :D.