Tänään se sitten tapahtui - metsäjälki.

Suunnattiin Luukkiin sammalmaastojen houkuttelemina (ohjaaja näkee ihan varmasti mihin on jälkensä polkenut...) ja ekan jäljen poljinkin täysin sammaleen peittämään maastoon. Aika lyhyt siitä tuli, noin 30 metriä, jossa yksi polun ylitys (josta vielä kulki juuri ennen jäljen polkemista mies, joka oli eksynyt metsään ja jonka ohjasin tielle. Ajattelin, että parempi, että kulkee siitä, kuin tallaa jo poljetun jäljen useammastakin kohtaa...), makkaraa melko tiheästi. Vanhetakaan ei ehtinyt kuin 5 minsaa, kun porukkaa alkoi hyppimään jostain syystä joka nurkan takaa, ja ajattelin turvallisemmaksi vain ajaa jäljen pois ennenkuin joku päätyy jäljelle. Sammal oli todella kosteaa, joten tällä kertaa en onnistunut hukkaamaan jälkeä, vaikka Momo oli pikkaisen pihalla uudesta alustasta. Janan meni hienosti, tällä kertaa ei yrittänyt edes takajälkeä. Ihan jees meni muutenkin, mutta huomasi selvästi, että oli vähän epävarma tekemisestään.

Jäljen jälkeen lenkkeiltiin tunnin verran ja siinä ajassa ehti hyvin purkaa mielessään mitä jäljellä tapahtui. Autoa lähestyttäessä alkoikin tekemään mieli tehdä vielä toinen jälki ennen kotiinlähtöä. Nyt uskalsin polkea jäljen jo normaalimman näköiseen metsään, jäljestä tuli pidempi (vaikka edelleen lyhyt, olisko ollut noin 60 metriä), yksi loiva kaarros ja taas mukaan tuli polun ylitys (nyt polku tosin oli paljon paksumpi kuin edellinen). Palkaksi vaihtui lihapulla ja sitä oli edelleen aika tiheästi. Tällä kertaa jälki sai vanheta kauemmin, olisikohan ollut 15-20 minsaa. Nyt Momo teki paljon hienommin, epävarmuus oli täysin tiessään! Ainoa moitittava juttu oli muutama pyörähdys, kun oli ohittanut lihapullan, sai hajun kun oli jo sen päällä -> kääntyi takaisin syömään sen. Viimeisellä kerralla "murahdin" Momolle, kun yritti palata syömään ohittamaansa pullaa, ja Momo palasikin takaisin oikeaan suuntaan eikä enää yrittänyt uudestaan. Polun ylittämisessä ei ollut mitään ongelmaa, vaikka sitä vähän etukäteen jännitinkin.

Tara sai tänään vain siivota Momon jäljet, josta aiheutui pikkaisen huonoa omatuntoa, mutta ei Tara onneksi näyttänyt kärsivän siitä lainkaan :D.

Hitsin hyvä mieli tuli varsinkin tuosta viimeisestä jäljestä, joten nyt vain odotetaan koska päästään uudestaan metsään (ja ne kepitkin pitäisi ottaa mukaan kuvioihin...)