Keppien opettelu jatkui aamulla Annamarin johdolla. Nyt Annamari raahasi jalkojaan pidemmän matkaa ja keppejä oli ties kuinka monta. Tuuli oli ihan järkyttävän kova, mutta pyrittiin valkkaamaan edes pikkaisen suojaisempi paikka. Taralle tein lyhyehkön suoran jossa melkein jokaisella askeleella nameja, korjatakseni eilistä häröilyä.

Momolla ei taas ollut alussa hajuakaan kepeistä, eteenpäin oli vain päästävä. Mutta vähitellen alkoi blondinkin päässä syttymään valo (käytettiin apuna "tuo" käskyä ja kovaa hihkumista :) ja viimeiset kepit meni jo ihan hienosti. Jäljeltä Momo ei tosin olisi halunnut kääntyä pois, vaan otti kepit suuhun ja jäi nokka kohti jälkeä jäystämään niitä ennenkuin innostettuna toi kepin luokse. Luultavasti parempi vaihtoehto ilmaisuksi olisikin suuhun ottaminen ja maahanmeno tai pelkkä maahanmeno. Viimeisenä "keppinä" ja jäljen loppumisen merkkinä oli narulelu ja sen innostui tuomaan luoksekin jo ihan eritavalla. Eiköhän tämä tästä, harjoitusta vaan meille molemmille alle :).

Taran jäljelle kävi vähän huonosti - sillä aikaa kun oltiin opettamassa Momolle ja Taunolle keppejä, Vili oli käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja putsannut Taran jäljen alusta loppuun. Yritettiin kuitenkin ajaa jälki, mutta eipä siitä mitään tullut. Annamari sitten polkaisi pikaisesti uuden jäljen yhdellä kulmalla ja ajettiin se melkein samantien. Nyt saatiinkin sitten onnistunut jälki alle, vaikka kova tuuli vaikeutti tehtävää välillä kovasti.

Jäljestämisen jälkeen jatkettiin tyttöjen kanssa lenkkiä. Taralla oli taas matkalaukku päivä - vapaanakin kulki vain kantapäillä ja roikutti päätään, jopa silloin kun seurana oli vielä kaveritkin. Koska eilen tehtiin vain lyhyet lenkit en antanut tytölle periksi, vaan jatkettiin matkaa urheilupuistoon ja sieltä pururadalle. Tarkoituksena oli kiertää lenksu pururadalla, mutta kun heti sinne päästyämme meitä alkoi seuraamaan äreän näköinen mies, ajattelin paremmaksi suunnata vain metsään, ettei tarvitse kuulla mahdollista kitinää koirista pururadalla. Siinä samassa kun päästiin metsään, Tara koki muodonmuutoksen. Siellä se paineli kenguruloikilla pitkin mättäitä kurvaillen välillä fysiikan lakeja uhmaten ja sukeltaen mättäiden väliin piehtaroimaan antaumuksella. Sama koira, joka hetki sitten näytti vähintään neljätoista vuotiaalta vanhukselta... Annoin Taran hetken verran nauttia vapaudesta aivan yksinään ja sitten päästin Momonkin kirmaamaan. Selvästi tätä oli kaivattu (viimeksi ovat päässeet tuonne juoksemaan silloin, kun aamulla viiden aikaan oli valoista...), niin onnellisen näköisiä nuo olivat - melkein pystyi kuvittelemaan kuinka nuo olisivat (jos osaisivat) kikattaneet onnellisena juostessaan. Eikä ihan heti keksi mitään, mistä tulisi yhtä onnelliseksi itsekään, kuin tyttöjen riemun katsomisesta <3. Jossain vaiheessa oma takapuoli oli sen verran märkä ja kylmettynyt mättäällä istumisesta, että kokosin tytöt takaisin hihnoihin ja alettiin taas hommiin.

Tällä kertaa esineitä etsimään. Alue ei ollut kovinkaan laaja, olisikohan ollut noin 20 metriä kanttiinsa tai jotain sinne päin. Esineitä oli neljä, yksi narulelun tapainen, yksi kangasriepu, yksi pieni lelu ja yksi pieni mokkapatukka. Ensimmäistä kertaa otin Momon ensin, ihan vaan katsoakseni miten se toimii ilman, että katsoo ensin Taran tekemistä. Hyvinhän se meni, vauhdilla mentiin, esine löytyi alta aikayksikön keskeltä aluetta ja takaisin taas vauhdilla (ja lelu pysyi suussa irti käskyyn asti!!). Sitten Tara - Taralla oli jostain syystä ongelmia - kävi ensin koko alueen läpi ennenkuin nappasi kangasrievun alueen takaosasta. No, tuli kuitenkin. Sitten taas Momo. Nyt ei enää mennytkään niin kivasti (ja jäljelle jääneet esineet olivat molemmat pieniä ja maastonvärisiä, joten näköapujakaan ei enää ollut). Kävi ensin syömässä jotain maasta, tuli takaisin luokse ja vasta toisella lähetyksellä oikeasti teki hommia ja löysikin sitten melko pian etureunasta patukan (ja taas mallikelpoinen luovutus!). Taralla taas sitten ongelmia -häröili vaan alueella miten sattuu, joten jossain vaiheessa menin sitten itse alueelle. Ilmeisesti Taran häröily oli epävarmuutta, kun heti kun mamma tuli mukaan, niin alkoi tekemään reippaammin hommia ja pikkuinen lehtien sekaan hautautunut lelu löytyi. Se siitä, enempää en viitsinyt kokeilla onneani tällä erää, ehkä huomenna sitten uudestaan...

Kotiin lompsittiin vielä kuraojien ja pellon kautta, mutta metsässä koettua riemua ei enää saavutettu, vaikka toki tytöt tapojensa mukaisesti riekkuivatkin keskenään.