Vapaapäivä vihdoin ja perinteiseen tapaan vuorossa kunnon lenkki ja kunnon jäljet. Lähdettiin liikkeelle yhdeksän aikaan ja kotiuduttiin vasta yhdeltä, joten nautittiin aurinkoisesta syyspäivästä ihan kunnolla. Tosin ei kävelty suunniteltua lenkkiä kokonaan loppuun, koska pistäytyminen lenkin loppupuolella Mustin&Mirrin loppuunmyynnissä aiheutti sen, että piti soittaa autokyyti kotiin. Kaksi kassilista täynnä ruokaa, leluja, pantoja, turkinhoitoaineita, herkkuja ja yksi kappale fleecepukuja painoi vähän liikaa :). Mutta saivat tytöt lenkkeillä kuitenkin ihan tarpeeksi tuossakin ajassa. Remmilenkin lomassa uskaltauduin päästää Momonkin vapaaksi juoksuista huolimatta ja nätisti nuo vieläkin leikkivät, joskin Momo oli normaalia varovaisemmin Taran kanssa, joten voi olla että välillä on jännitettä, jota ihmissilmä ei vaan huomaa. Mutta tyytyväinen täytyy olla, että näinkin pitkään olla selvitty tämänkertaisen juoksun kanssa ilman rutinoita.

Mutta niihin jälkiin. Momolle päätin tehdä ihan kunnon jäljen, kun kerran aikaa oli. Eli koko pellon mitta päästä päähän plus kaksi kulmaa päälle (metrejä en edes lähde arvailemaan, mutta pituuta oli moninkertaisesti aiempiin jälkiin verrattuna). Nameja en jaksanut viljellä kuin alkuun, kulmiin ja stoppereiksi matkan varrelle. Tuuli oli lisäksi tosi kova, joten vähän jänskätti miten meidän käy. Taralle noin kymmenenmetrin suora (loppui taas puhti kesken...), mutta nameja reippaasti vähennettynä. Jäljet vanheni ehkä noin 20 minsaa.

Momolle aloitin jäljen samoin kuin eilen, eli läheltä paalua, mutta sivusta, tuuli tuli takaa. Tällä kertaa Momo tarkasti ensin takajäljen ennenkuin lähti oikeaan suuntaan. Sitten mentiinkin ihan ÄLYTTÖMÄN hienosti. Yksi pyörähdys pitkällä suoralla ja toisella kulmalla vähän haparointia kulman jälkeen (molemmat kulmat itsessään menivät tänään tosi hyvin ja tarkasti!), mutta korjasi molemmat ilman apuja multa. Ei voinut olla muuta kuin ylpeä pikku työmyyrästä ja into päästä metsään vaan kasvaa. Harmi vaan, kun metsään pääseminen on niiiin paljon hankalampaa kuin tämä peltojen koluaminen.

Taran kanssa sitten sähläsin oikein urakalla - jälkeä kun ei löytynyt pellolta etsimisestä huolimatta. Olin aivan täysin unohtanut mihin kohtaan se tuli tehtyä. Joten, ei auttanut muu kuin ottaa Tara mukaan etsimään ja eipä aikaakaan, kun Tara sai hajun jäljestään ja päästiin aloittamaan. Hienosti meni Tarakin, tarkasti nätisti joka jäljen, vaikka nameja ei ollutkaan. Kun nyt saisi itsestään irti sen verran, että Tarakin saisi vähän haastetta jälkiinsä.     

Jäljestämisen jälkeen törmättiin taas Annamarin laumaan ja saatiin seuraa vähäksi aikaa. Blanco merkkasi Momon juoksut heti kaukaa, mutta nätisti vanha herra lönkötteli vapaanakin ahdistelematta neitoja. Mutta kaihoisasta katseesta kyllä huomasi, että jos asia olisi ollut Blancosta kiinni, niin lähempää tutustumista oltaisiin ehdottomasti ainakin kokeiltu :). Oltiin kuitenkin Annamarin kanssa sitä mieltä, että Momo ja Blanco saisivat aikaan sellaisia mastodontti lapsia, että Blancon on parempi pitää kunnon hajurako Momoon :D.  

Eilen muuten huomasin yllättävän asian. Tytöt olivat kiinni puussa tosi lähellä tietä ja jälkeä polkiessani kuulin moottoripyörän lähestyvän. Molemmathan saavat ihan kivat kiksit mopoista, joten vähän sydäntä kylmäsi miten reagoivat, kun en pääse jäljeltä puuttumaankaan asiaan (remmit eivät onneksi sentään olisi yltäneet tielle asti, mutta tietäen normireaktiot, niin ...). Mutta yllättäen Momo vaan käänsi päätään vähäksi aikaa ohittavaan mopoon ja samantien palasi tuijottamaan jäljenpolkemisen edistymistä, Tara ei tainnut reagoida asiaan mitenkään, vaan tuijotti herkeämättä mun tekemisiä. Nuo on kyllä aiemmin reagoineet kiinniollessaankin (ja siten, etten ole vieressä) ohisuhaaviin mopoihin, rullailijoihin jne, mutta nyt ilmeisesti jälki vei kiinnostavuudella voiton mopojen aiheuttamasta kiihtymyksestä. Hassua.