Taran eilisten synttärien kunniaksi vein tytöt tänään aamuvarhaisella agiliitämään pitkästä aikaa. Ei varmaan olisi muuten tullut lähdettyä, kun aina alkaa laiskottamaan paikanpäälle pääsemiseksi vaadittavat juna ja metromatkat, mutta kun Anna siskonsa kanssa olivat joka tapauksessa menossa, niin helpommin itsekin jaksoi lähteä. Ja hyvä, että Anna oli paikalla - blondina en onnistunut omin voimin saamaan estevarastoa auki ja ilman Annaa olisi treenaaminen jäänyt A-esteen, putken ja puomin hinkkaamiseksi :D.

Ja kyllä tytöt olivatkin innoissaan! Yleensä kuulolla oleva Tarakin ensi alkuun varasteli esteille ja sähelsi innoissaan omiaan, Momosta nyt puhumattakaan :D. Alkuinnostuksen laannuttua molemmat menivät kuitenkin vallan mainiosti. Etenkin Momon suhteen ei voinut kuin ihmetellä - tyttö oli kuulolla ihan kunnolla ja teki mitä käskettiin eikä sitä mitä itse ajatteli mamman mahdollisesti haluavan. Palkkojen loputtua into vain kasvoi ja korvat toimivat entistä paremmin. Pussiinkaan Momo ei onnistunut sotkeutumaan kertaakaan, vaan pää pysyi alhaalla tosi nätisti. Aivan mahtava fiilis! Tällaisinä hetkinä kun yhteistyö pelaa saumattomasti, sitä muistaa miksi agility on niin hauskaa! 

Treenien jälkeen köpöteltiin Ruoholahdesta keskustaan. Muisteltiin Taran kanssa vanhoja kotikontuja (tosin Tara ei vanhaa kotitaloa noteerannut mitenkään, ilmeisesti neljässä vuodessa tuollaiset seikat häviävät pienen koiran pääkopasta) ja ihmeteltiin ihmisvilinää. Kumpikaan ei ollut moksiskaan, ihan kelpo city-koiria noista kummastakin vielä tulisi - jopa Momosta joka on viettänyt koko pienen elämänsä lähiöelämää. Poikettiin myös tietenkin Keskustan eläinkaupassa moikkaamassa Miaa ja Wyntonia. Yllättäen Tara suhtautui Wyntoniin suopeasti, joskin välinpitämättömästi. Momo taasen osoittautui pitkävihaiseksi - ihan pienenä veti herneen nenään Wyntonin liian innokkaasta takapuolen haistelusta ja edelleen näytti kantavan kaunaa pojalle. Momo, joka ei ikinä rähise kelleen, heilutteli käsiveskaansa Wyntonin suuntaan ihan tosissaan pienistäkin lähestymisyrityksistä. Tuollaista kohtelua ei ole kukaan muu kuin Eddie saanut osakseen (ja Eddiehän on myöskin ollut melkoisen kiinnostunut Momon takapuolesta). Wynton raukka joutui siis isännöimään kahta tosi tylsää naisvierasta, mutta nyt on ainakin varmistunut se, että pikku Momoa ei voi kyllä ikinä kutsua helpoksi :D.

Kotona oltiin vasta kahden aikoihin ja nyt nurkissa lojuu kaksi hyvin väsynyttä, mutta tyytyväistä karvakuonoa.