Se taisi sitten olla heihei pakkasille :( 

Eilen vielä pääsimme nauttimaan auringosta ja pakkasesta, mutta tänä aamuna pakkasta ei enää ollut nimeksikään. Lunta tosin oli varmaan satanut koko yön, koska maisemat olivat ihanan talvisia. Harmi vaan, että briardin turkilla suojasää ja iso kasa lunta tarkoitaa ainakin meillä sitä, että lenkit ovat yhtä pysähtelemistä lumen paakkuuntuessa varpaiden väliin ja tassukarvoihin. Meillä lenkeillä ei ole tapana kamalasti pysähdellä, vaan remmissä ollessa tepastellaan eteenpäin reipasta marssivauhtia, vaikka vapaana ollessaan tytöt luonnollisesti saavat haistella ja touhuta omaan tahtiinsa (tosin Taraa tulee kyllä hoputettua eteenpäin tuolloinkin, muuten se varmaan jäisi huomaamattaan joukosta :). Ehkä tästä johtuen mikään ei olekaan niin ärsyttävää kuin pysähdellä jatkuvasti ensin toisen ja hetken päästä toisen yrittäessä vapauttaa varpaanvälinsä, joten päätin jäädä tänään vain tuohon lähimetsään juoksemaan. Etenkin Momo innostui koskemattomasta lumihangesta niin, ettei millään malttanut olla paikoillaan ja jopa Tara innostui hepuloimaan Momon pienimmistäkin provokaatioista. Hauskaa näytti olevan molemmilla, mutta kolmen vartin päästä tytöt muistuttivat enemmän lumiukkoja kuin koiria. Momolla lumipaakut ylsivät kainaloihin asti, mikä tietää sitä, että myös takkuja on odotettavissa muuallekin kuin varpaiden väliin...

No, ainakaan pakkanen ei pääse nyt illan treenien esteeksi. Viimeksi ollaan tokoiltu (kisoissa) marraskuun loppupuolella, joten taitaa olla aikakin ottaa itseään niskasta kiinni uudestaan :). Tosin itsekurilla ei taida olla kamalasti osaa motivaation kohoamiseen, vaan ison osansa treenimotivaation kohoamiseen ovat tainneet jälleen kertaa antaa ilmoittautumiset tokokisoihin - mikään ei motivoi paremmin kuin pieni pelko persiissä :). Näin autottomalle pääkaupunkiseuden kisatilanne on tosin osoittautunut vähintäänkin haastavaksi. Ensimmäiset kisat joihin mahduttiin mukaan ovat kesäkuussa ja toinen näistä kisoista on niinkin lähellä kuin Porvoossa. Arvetenkin edessä on taas armotonta säätämistä jo paikallepääsemisen osalta...

Jokatapauksessa, jännää nähdä miten treenit pitkän tauon jälkeen sujuvat. Molemmat tytöt ovat olleet vähän "outoja" viime aikoina. Tara on välillä epätaramaisen kuriton, Momo taas on yhtäkkiä löytänyt uuden kuuliaisen puolen itsestään ja vetämistä ei oikeastaan enää voi sanoa ongelmaksi. Eilen lenkillä aloin jo epäilemään josko nuo olisivat vaihtaneet osia. Taraa kun sai käskeä useaan kertaan ennen kuin mitään tapahtui ja Momo taasen ymmärsi mitä halutaan jo pienestä äännähdyksestä. Oudointa kuitenkin oli se, että Momo kantoi samaa keppiä suussaan melkein puolet lenkistä (yli tunnin ainakin siis) ja merkkaili Kilossa (ilmeisesti Taotaolle ja Blancolle :) muutaman metrin välein. Meillähän Tara on se joka hoitaa merkkailun ja kantaa keppejä. Momo ei ole ikinä oikein tykännyt kanniskella "turhan takia" esineitä eikä se ole oikein päässyt jyvälle merkkailun tarkoituksesta. Tai ehkä sittenkin oudointa oli se, että Momo joka ottaa pupuista hajun vanhojenkin jälkien perusteella ja on aina bongannut ne paljon ennen minua, ei huomannut eilen iltalenkillä noin viiden metrin päästä pakoon pomppivaa jänöjussia lainkaan. Pahinta tietenkin tässä oli se, että pupun huomasi jopa Tara, joka ei yleensä huomaa yhtään mitään :).