Tämän viikonlopun mottona olisi voinut olla "buranan voimin eteenpäin", sen verran ikävä olo on taas ollut. Mutta kyllä kannatti popsia pillereitä ja raahautua jyskyttävän pään ja vuotavan nenän kanssa ihmisten ilmoille. Lauantaina nähtiin nimittäin pitkästä aikaa Johannan poppoo ja sunnuntaina suunnattiin pentutapaamiseen Nooran luo.

Lauantaina historian havina oli melkein käsin kosketeltava, kun suunnattiin Pätkän kanssa Tapiolaan tapaamaan Johannan poppoota. Tuntuu, että siitä on vain pieni hetki kun istuttiin tuolla samaisessa puistossa tuntitolkulla Taikan ja pikku Momon riekkuessa sydämensä kyllyydestä. Ja nyt oli sitten Momon jälkikasvun aika puistoilla leikkitäti Taikan kanssa... Sandra oli tosi pop heti alkuun, Taika pikkaisen jänniti. Taikalla oli kuitenkin juuri sopivan välinpitämätön asenne, niin ettei Pätkä malttanut kauaa ujostella. Leikkiä ei juuri syntynyt, mutta siitä huolimatta Pätkällä tuntui olevan oikein kivaa (hepulointia ja Taikan perässä kulkemista ihastunut katse silmissä.). Oli kyllä itsestäkin hurjan mukava nähdä pitkästä aikaa!  

Pentutapaamistakin oltiin odotettu jo ties kuinka kauan ja kyllä kannatti odottaakin - jokaikinen Momon pikku prinsseistä oli päässyt paikalle! Ja vielä ihan yhtä hurmaavina kuin silloin kun viimeksi pojat näin. Ei voi muuta sanoa kuin että aivan upean katraan Momo on saanut aikaiseksi (ja Keltsissä on edelleen sitä jotain, joka menee ihan suoraan sydämeen ja ottaa tiukasti kiinni - monta kertaa huomasin vain rutistelevani pikkuista liikuttuneena siitä, miten maailmassa voi olla jotain niin suloista ja luottavaisuudessaan äärettömän liikuttavaa..) <3.

Päivän tunnelmia (kuvaa klikkaamalla isommaksi ja uudessa ikkunassa yhdellä klikkauksella vielä isommaksi):

Pätkän jälki (ei ollut ihan Pätkän normijäljestystä, jokin häiritsi hommassa niin, että jälki oli etenkin alkuun tosi ankeata, mutta kokonaisuudessaan lopulta kuitenkin ihan siedettävä):

 

Pätkän leikkiä (tyyliin "älä tee näin" eli yhden jäljen ja monen tunnin lähes taukoamattoman riekkusession jälkeen raahataan puoliuninen pentu leikkimään hyperaktiivisen emäntänsä ja pieneksi käyneen lelun kanssa - tyyppi muuten kasvaa aivan liian nopsaan, jälkivaljaistaankin se oli kasvanut ulos viime viikon aikana...):

 

Ja saivat Tara ja Momokin tehdä lopuksi vielä jotain energiaa purkaakseen - ensin Momo:

 

Ja sitten Tara:

Kaikki kuvat löytyvät tuolta: http://kuvablogi.com/blog/13378/61/ (pennut)  ja tuolta: http://kuvablogi.com/blog/13378/62/  (Momon ja Taran puuhastelua)

Nooralle vielä iiiso kiitos ihanan päivän järkkäämisestä (ja hyvistä tarjoiluista :) ja tietenkin veljeskatraan omistajille aivan yhtä iso kiitos onnistuneesta päivästä - hienoja koiria hienoilla omistajilla! :D

-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Noin muutoin kiirettä piisaa joka rintamalla, vähän liiankin kanssa, kun tuntuu ettei mitään ehdi kunnolla. Tytöille ja Pätkälle on jäänyt niin vähän aikaa, että huono omatunto on jatkuva vieras. Kaikenlisäksi viime viikko oli ehkä hirvein pitkästä aikaa. Töissä on järkyttävä kiire ja kun tulee kotiin, pitäisi saada väännettyä gradu vihdoin luovutuskuntoon. Lopulta yhtälö alkoi tuntumaan niin ylitsepääsemättömältä, että Niko lykkäsi minut  tiistaina loppuviikoksi Vantaalle saamaan hommat tehtyä ylhäisessä yksinäisyydessä. Melkein tavoite saavutettiinkin, mutta kalkkiviikoilla sairastuin _taas_ ja perjantaista asti ollaan enemmän tai vähemmän sairasteltu.

Puuhastelut ovat siis jääneen ihan minimiin. Edellisviikon sunnuntaina Pätkä sai viimeviikon ainoan jälkensä. Eipä mitään muutosta aiempaan. Nyt ajattelin kokeilla seuraavia kikkakolmosia: Pätkä ei enää näe/tiedä jäljen polkemista - jos ei nostaisi itseään sellaisille kierroksille jo ennen jäljelle menoa, keot voisivat myös olla isompia, mutta vastavuoroisesti pitäisi keksiä jotain, joka ei näkyisi niin selvästi nurmelta kuin tuo oma turvotettu nappula ja ja, no jotain pitäisi varmaan vielä keksiä. Samaan syssyyn sain myös Nikolta saarnan leikkimisestä, kun manailin sitä, että Pätkä pitää lelua välillä niin kauan suussaan rauhavaiheessa, että alkaa kyllästyttämään odotus. Tästä eteenpäin lupaan olla asiasta vain tyytyväinen ja alkaa muutenkin leikkimään "paremmin". Saas nähdä kuinka kauan taas muistan leikkiä ajatuksen kanssa :D. Noin muutoin puuhasteltiin ennen Vantaalle lähtöäni Pätkän kanssa lähinnä sisällä silloin kun muistin - vähän sivulletuloja, eteentulemisia tai maahanmenoja. Intoa on enemmän kuin taitoa tässäkin, mutta ainakin on hauskaa :D. Tarkoituksena olisi saada aikaiseksi alkaa opettelemaan kaikenlaisia turhia temppuja, mutta kun aikaa ei vain tunnu olevan kaikkeen :(. Mutta ehkä se tästä, kunhan vaan saa nämä pahimmat kiireet alta...

Sunnuntaisen puuhastelun lisäksi keskiviikkona Niko ja Pätkä käväisivät leikkikoulussa kaksistaan katsastamassa jäikö pojan muistiin ikäviä muistoja edelliskerrasta. Onneksi ei aristellut tai mitään muutakaan huolestuttavaa, joten huoli oli turha (tosin paikalla oli Pätkän lisäksi vain yksi leonbergi, mikä sinällään oli ihan kivakin, että edelliskerran hulabaloon jälkeen oli vähän rauhallisempi meno).