Huristeltiin perjantaina töiden jälkeen Nurmijärvelle. Edellisenä päivänä oltiin hyväksytty ostotarjous tiluksista, joten vielä normaalia haikeimmissa tunnelmissa vietettiin viikonloppu (noh, se mikä treenamiselta ehdittiin olla haikeita, kiireisenä pysyminen on kaiken a ja o :D). Viime kuukausien (tai siis vuoden jo, huh :D) aikana olen joutunut ikävästi tajuamaan sen, ettei se auta vaikka kuinka laastaroisi millaisella laastarilla tahansa pahaa oloa ja luopumisen tuskaa edes pienemmäksi jos ei nyt kokonaan pois. Pidempiaikaista helpotusta kun ei mistään laastaroinnista kuitenkaan saa. Pitäisikin vain ihan oikeasti kohdata asiat, vaikka sitten hammasta purren. Joten, vaikka nyt nipistelee ikävästi se kaikki mitä ostotarjouksen hyväksyminen merkitsi, niin ei tätä olisi kuitenkaan ikuisuuksiin voinut välttää, kun olosuhteet ovat mitä ovat. Joten "kerran se kirpaisee" ja sitä rataa, kyllä se laastarin repäiseminenkin hetken sattuu, mutta sen jälkeen on paljon mukavampi olo :D.  

Mutta juu, eipä taas juuri muuta tehty viikonloppuna kuin treenattu.

Eilen aamulla ajeltiin ensin Siikajärvelle jälkitreeneihin. Jälki oli alokasluokan mittainen ja vaikeusasteinen (onko tuo edes sana..), pari merkkiä oli säälistä laitettu (mutta tällä kertaa en olisi niitä tarvinnut, kun koirasta niin selkeästi näki, että tekee hommia), vanheni hiukka päälle tunnin. Näistä treeneistä ei voi muuta sanoa kuin että imu jälkeen on vihdoin saavutettu!! Kuudesta kepistä vain kolme nousi (ne vaikeimmissa paikoissa olleet, muun muassa keskellä ryteikköä ja kallion "kolossa" nousun kohdalla, helpoissa paikoissa olleet jostain syystä jätti noukkimatta, yhden merkkasi sentäs), mutta hitsi tuli hyvä mieli Pätkän työskentelystä! Nyt siinä oli sitä draivia ja intoa jälkeä kohtaan mitä olen pitkään kaivannut <3. 

Ai niin, tehtiin me esineruutukin ennen jälkeä. Ensin vietiin yhdessä, sitten Pätkis kiinni ja vein kaksi lelua. Kaikki nousivat ihan kivalla vauhdilla ja joutui jopa tekemään vähän töitä viimeisellä.

Ennen huristelua seuraaviin treeneihin, tehtin pikku spurttilenkki metsässä ettei tytöt ihan hyytyisi autossa kököttämiseen. Tuolla on itseasiassa aika kivaa maastoa, paljon pomppukorkuisia kivia ja kallioita, mutaisia lähteitä rypemiseen ja tasaista sammalmaastoa spurttailuun. Momo ja Pätkis ottivatkin ilon irti taas, Tara keskittyi tällä kertaa mieluummin rauhalliseen mutta sitäkin antaumuksellisempaan hajujen imppaamiseen (ja tietty niihin mutaisiin putteihin :D). Metsässä lompsiessa tuli myös todettua, että vaikka Momo räpiköi järjestään metrisessä esteessä, niin puolet korkeammalle kalliolle se kyllä hyppää ihan vaivatta ja vielä kevyen näköisesti...

Seuraavat treenit olivat agit sporttikoirahallilla (vapaatreenit taas). Pätkis sai kaikkiaan kolme kiekkaa. Ekalla otin pikkaisen keppejä ohjureilla. Meinasi muutaman ekan kerran fuskata toiseksi viimeisestä välistä palkalle, mutta tarpeeksi kun hinkattiin niin meni kepit nätisti alusta loppuun. Jippii. Seuraavalla kiekalla tämän radan alkupäätä:

Eli ensin 1-5 ja sitten 7-10. Ei riittänyt itsellä energiaa enempään. Loppuun puomilla kontakteja. Selkeästi on päässyt liian usein fuskaamaan, aika monesti piti ottaa, että oikeasti stoppasi. Vielä yksi kiekka, jolla otettiin vaan lisää kontakteja puomilla. Pitää muuten alkaa kiinnittämään huomiota lähtöihin, Pätkis näyttää nyt muutamalla viime kerralla alkaneen "hytkyä" lähtölupaa odotellessaan ja aika helposti lähtee varastamaan. Ensin ajattelin ongelman olevan vain agilityakatemian hallissa, mutta näyttää se olevan tuollakin, joten ehkä viimeistään nyt voisi kiinnittää asiaan hieman enemmän huomiota (joskus ei jaksa puuttua niihin pieniin varastamisiin, joten helposti tuo tuosta vielä vahvistuisikin jos jatkaa samaa rataa). 

Sitten vähän juoksentelua aakeella laakeella teollisuusalueella, ettei tytöillä olisi niin tylsää ja sitten jatkettiin matkaa taas. Nyt huristeltiin Klaukkalaan katsomaan Minnaa&Hemmoa ja rakennusprojektin edistymistä. Momo ei juuri Hemmosta perustanut alkutervehdysten jälkeen, Hemmo sentään yritti hepuloida tanttaa liikkelle (tuloksetta..) :/. Mutta jos Momo olikin vaisu, niin kivaa oli siitä huolimatta - ajeltiin Minnan perässä pitkin Klaukkalaa tutustuen mahdollisiin uusiin kotipaikkoihin ja pari oikein mukavaa pesäpaikkaa löytyikin (nyt pitäisi vaan löytää vielä se asunto, kun teltan pystyttäminen kivaan ympäristöön ei ehkä ole vaihtoehto :D). Lopulta oltiin takaisin Kiljavalla vasta puoli seiskan aikoihin. Melkoista autossa istumista, kun lähdettiin liikenteeseen aamulla 8 aikoihin. 

Tänään aamulla sitten Imphan kentälle. Pätkälle kaksi kiekkaa. Ekalla seuraamista (ei paina enää niin paljoa) ja muutama jäävä maahanmeno (nyt se oli taas nopee!), "vietti"luoksetuloja ja loppuun vaaaauhdikas eteenmeno jalkkikselle (voi ihan luottavaisesti päästää koko matkalta, ei se epäröi yhtään). Seuraavalla kiekalla ensin tasamaanoutoa (en taas ihan tykännyt palautusvauhdista ainakaan kaikilla yrityksillä), metristä ja jyrkintä A:ta kapulan kanssa. Metrisessä kiersi ekalla yrittämällä takaisin päin, seuraavat meni mallikkaasti. A:lla ei ongelmia, tosin ei se kaikista vauhdikkaimmin (joskaan ei toki hirveän hitaastikaan, mutta..) sitä ylitä, mutta en oikein tiedä uskallanko kauheasti alkaa revittelemään, ettei mene satuttamaan itseään. Inhoan pk esteitä dot com, uh. Loppuun taas yhtä vauhdikas eteenmeno. Taralle vähän nakkihöpöttelyä ja Momo haukutettiin ilman lelua ja tottelemisten lomassa (seuraamista, luoksetulo, vähän noutoja ja eteenmeno) - tällä kertaa tytötkin oli täpäköinä.

Kentältä kotiutumisen jälkeen polkaisin Pätkälle 6 kepin jäljen, vähän siksakkia, loiva U-käännös ja kaksi tiukkaa kulmaa. Kaksi ekaa keppiä tosi lähellä alkua ja lähekkäin, kaikki muut paitsi yksi keppi helpoissa paikoissa, vitoskeppi "piilotettuna" varvikkoon. Vanheni noin kolme varttia. Jana (alle 10 metriä, yli 5 metriä) oli ihan superi, nyt ei tarkastanut takajälkeäkään. Jäljestys oli ihan ok tälläkin kertaa, huomasi kyllä, että selkeästi rauhoitti menoa ja jäljesti tarkemmin kun tuli siksakki ja lopun tiukat kulmat. Kaikki kepit nousi tosi hienosti, paitsi se yksi joka oli varvikon keskellä. Otti selkeästi hajua, mutta oli sen verran jäljestä sivussa, että ei löytänyt ja muutenkin kiskoi enempi eteenpäin jäljellä kuin olisi jäänyt etsimään. Ei varmaan olisi pitänyt (mitään oppinut tässä syksyn aikana...), mutta "pakotin" Pätkän jäljelle ja näin "törmäämään" keppiin. Hyvin se jäljesti tuon jälkeenkin, mutta... Jokatapauksessa, kaikenkaikkiaan ihan ok jees jälki. Ei superi, mutta ei huonokaan.

Ruokalevon jälkeen koirat olivatkin sitten pihalla koko päivän siihen asti kunnes lähdettiin ajelemaan takaisin kohti Espoota. Siinä sivussa tehtiin Pätkän kanssa esineruutu pihalle (eka vietiin yhdessä ja sen jälkeen sai hakea kolme valmista, joiden viemisen näki). Hyvin teki töitä, mutta etenkin viimeisen esineen osalta olisi saanut olla paljon vauhdikkaampaa työskentelyä. Tarakin sai monen vuoden tauon jälkeen ruudun, kun tuli niin kiltisti pyytämään - että pikku mummeli oli tohkeissaan <3.  Olisi ehkä voinut tehdä Momollekin (joka sentään viime viikolla löysi lenkillä tippuneen puhelimeni!), mutta en saanut aikaiseksi. Esineruudun jälkeen mentiin Pätkän kanssa vielä jäljestämään.

Olin polkenut tosi lyhyen 6 kepin ja kahden kulman (ja yhden polun ylityksen - oikeasti tarkoitus oli tehdä keppi_suora_ mutta sitten kesken polkemisen tuli jostain pakottava tarve heittää sinne kaikkea muutakin, uh) jäljen tontin viereiselle pienelle metsäpläntille. Vanhennut oli joku puolisen tuntia ennen ajamista. Janan (noin 5 metriä) meinasi säheltää ensin, mutta uudella lähettämisellä meni tosi nätisti jäljelle. Kaikki kepit nousi ilman apuja tai ongelmia - hyvähyvä, koska keppejä oli tarkoitus vahvistaakin. Muuten jäljestyskin oli kivampi kuin aamuinen, ainoa häiritsevä juttu oli, että lähti harhalle noin 5 metriä ennen polun ylitystä. En tiedä ottiko hajun ylityksestä (jälki meni koko ajan lähellä polkua) vai mistä, mutta palatessaan jäljelle itse polun ylitys ja loppujälki menivät sentäs mallikkaasti. 

Vähän kiireellä lähdettiin kohti Espoota, mutta eipä nuo olisi varmaan enempää jaksanut maalaiselosta irti ottaakaan, sen verran rauhallinen karvalankamatto lattialla on kotiutumisen jälkeen lojunut.