Erkkariin valmistautuminen alkoi viime torstaina, kun vallattiin kolmikon kanssa Annan työpaikka pesua ja puunausta varten. Päivä oli muutenkin täynnä aktiviteettia, joten aikataulu oli tiukka, mutta niin vain oli parin tunnin päästä kolme pestyä ja kaksi foonattua (Taraa suosi arpaonni, eikä se joutunut föönin alle :D) turria. Pitäisi varmaan oikeasti hankkia Annalle kausikortti, niin helppoa ja mukavaa (puhumattakaan lopputuloksesta ;) turkinhoito Annan avustuksella on... Muistaisi vielä maksaa lähtiessään, niin päästään toisekkin :P

Perjantaina iltapäivällä pyyhällettiin sitten koko kolmikon kanssa täpötäydellä autolla kohti Aulankoa, jossa vietettäisiin seuraavat kolme päivää briardtapahtuman merkeissä. Perjantaina ohjelmassa oli vain vähän kokoamisapuna toimimista sekä paikkaan tutustumista. Paikka oli kyllä todella positiivinen yllätys. Yleensä tapahtumissa, leireillä tms koirien ulkoiluttaminen on ollut aina enemmän tai vähemmän hankalaa, mutta nyt melkein meidän mökin pihasta lähti ihanat ulkoilureitit metsän keskelle koirien uittomahdollisuuksineen. Ihan luksusta!

Lauantaina oli vuorossa erkkari, johon olin kannatuksen vuoksi ilmoittanut perinteiseen tapaan kaikki kolme. Tara sai ihan kivan arvostelun, mutta kerrankin tuomari huomasi (ja noteerasi) puuttuvan hampaan ja mummeli sai EH:n. Pätkis oli niin ikään EH:n arvoinen - tämän hetkisellä värillä ei ollut kuulemma mitään asiaa avoimeen luokkaan ja massaakin pitäisi kasvattaa ennenkuin pikkumies olisi valmis isojen poikien kehiin :D. Mutta ihan kiva arvostelu Pätkälläkin. Mikä mukavinta, Pätkis ei arastellut vähän ronskimpaa tuomarisetää ollenkaan - yrittipä ihan itsenäisesti käydä tervehtimässä tätä. Taran kanssa jännitin ihan hirveästi mummelin suhtautumista ronskiin käsittelyyn ison miehen taholta, mutta tuomarisetä iski kätensä niin nopeasti kiinni Taran kuonoon, ettei pakittamis (tai muuta) vaihtoehtoa annettu :D. Momo sitten yllätti ja sai sekä ERI:n että SA:n voittaen ainoana osallistujana luokkansa. Illalla vielä illallinen yhdistyksen vanhojen aktiivikonkareiden palkitsimisineen. 

Kuva: Tuula Tanska

Sunnuntai alkoi tokomestiksellä, jossa istuin tällä kertaa vastaavana koetoimitsijana pöydän toisella puolella (tosin jälkikäteen kuulin, että osallistuakin olisin voinut, mutta ei voi mitään..) ja heti sen perään selectionnella, johon olin ilmoittanut vain Pätkän ja Momon, kun ajattelin kaiken sen mittaamisen olevan Taralle vähän liikaa. Sama tuomari kuin edellisenä päivänä, joten Pätkälle odotetusti taas EH ja Momolle ERI. Mutta (varmaan kaikkien) yllätykseksi Momo nappasi itselleen myös selectionne arvon. Oho :D. 

Noin yleisesti tosi kiva viikonloppu, joka sai hetkeksi unohtamaan viime aikaiset vähän vähemmän mukavat asiat elämässä. Ja kerrankin näyttelytouhu oli melkein siedettävää, kun Marc ystävällisesti sekä puunasi että esitti koirat (miinus Tara, jonka en uskonut vieraan kanssa kestävän minkäänlaista kopelointia). Aika todennäköisesti Momon selectionne arvo olikin ihan Marcin esittämisen ansiota (vaikka Momo vähän yllättikin ja kiihtyi entiseen tapaansa kehässä juoksemisesta ja taputuksista :P). Muutenkin kämppäkaverin tarjoamista ylimääräisistä käsistä ja lenkkiseurasta kolmikon kanssa oli korvaamaton apu stressitason laskemisessa - tuollaiseen voisi tottua ihan arkielämässäkin :D. 

Maanantaina kunnon metsälenkin jälkeen lähdettiin paikallisen pitserian kautta kohti Hauhoa. Siinä missä Anna ja Eetu ajelivat suorinta reittiä perille, sai epäonnekseen minun perässä ajeleva Marc perusteellisen suomalaisen maaseudun katselmuksen, kun navigaattorini ajelutti meitä aina vain pienempiä ja pienempiä teitä kohti määränpäätä. Noh, päästiin lopulta mekin perille ennen leirin alkamisaikaa :D.

Leiri jatkoi erkkarin kaavaa eli kivaa oli. Mikä mukavinta, pääsi taas pitkästä aikaa näkemään kunnolla Momon ihania poikia Aapoa, Maraa ja Littiä ja tietenkin kaikkia muitakin turreja omistajineen. Harmi, kun videokamerasta loppui ensin akku ja seuraavaksi muistikortti, joten tällä kertaa treenejä ei tullut kuvattua paria ensimmäistä koiraa lukuunottamatta lainkaan. No mutta, eiköhän niitä ole jo tullut kuvattuakin ja kameroita sentään oli tuttuun tapaan useammalla mukana. Koska Momon on ollut ihan hirveä lehmä jo niiiin pitän aikaa, pääsi Marcin leikitettäväksi Pätkän lisäksi Momo.  Koska Momo nyt jokatapauksessa oli mukana ja vapaa paikka oli, mutta pienenä toiveena oli herätellä laiskimusta vähän eloon. Ja ylläri ylläri, nuo pari hassua leikityssessiota näyttävät kutitelleen jotakin Momossa, sillä se on selvästi aktivoitunut viime päivinä ihan noin yleisestikin ja kentällä myös. Tai sitten aktivoituminen johtuu ihan jostain muusta, mutta en valita :D. Äh kun saisi tätä säännöllisemmin.

Leikittämisen lisäksi tehtiin keskiviikkoaamuna jälki pellolle (sitä samaa ankeaa), kun saatiin Tiina kommentoimaan ja juuri ennen kotiinlähtöä Tiina katsoi vielä Pätkän seuraamista ja puututtiin pepun käyttöön ja ihmeteltiin luoksetuloa. Tiedä sitten johtuiko Marcista vai Tiinan johdolla tehdystä treenistä, mutta hittolainen Pätkis oli pitelemätön tänään aamulla kentällä :D. Tiinalle siis iso kiitos neuvoista! Me selkesti tarvittaisiin yksi tiina katsomaan perään, niin paljon helpompaa tietyt jutut on tehdä kun vieressä on joku kommentoimassa.. Tietty myös tytöt pääsivät päivittäin puuhailemaan kentällä väliaikoina ettei homma olisi mennyt tylsäksi huoneessa tai autossa istumiseksi. 

Vähän haikeaa oli jättää leireilyt taakse ja palata kotiin arkiseen aherrukseen (työt alkoivat seuraavana päivänä) ja "vähän" väsyneenä nämä kaksi ensimmäistä työpäivää onkin tullut puserrettua läpi. Mutta josko nyt viikonloppuna saisi nukuttua univelat alta pois ja laitettua tokopaperit eteenpäin uimisen ja marjojen poiminnan lomassa. Tämä taitaa olla meidän viimeinen kesäinen viikonloppu täällä "maalla" ennenkuin yritän vierottaa meidät takaisin lähiöelämään *huokaus*.