Koska Momo on jo pidemmän aikaa näyttänyt kaipaavan jäljestämistä (näkyy aina jokaikisen pikkutikun noukkimisena maasta lenkillä - tapa joka loppuu heti kun tyyppi on päässyt jäljestelemään...), päätettiin uhmata ilmoja (Taralle tonttupuku mukaan) ja tehdä jälki urheilupuistoon. Itseasiassa yritettiin samaa jo maanantaina, mutta dogo argentinon tms näköinen irtokoira sai meidät hylkäämään poljetun jäljen ja juoksemaan vähin äänin pois metsästä...

Aika pitkä (siis tuolla tehdyksi, muuten ei niinkään) jälki tuli, neljä keppiä, kaksi kulmaa ja kaksi tienylitystä. Tienylityksille heti vaikeutta, kun ihan heti perään jäljen päältä meni jalkojansa raahaava juoksija ja sitten pakettiauto (oikeasti, mikä todennäköisyys tähänki on, oltiin sentään pururadalla...). Vanheta ei ehtinyt kamalan kauaa, koska viereisessä metsänpalasessa oli vaahtosammuttimien metsäretki käynnissä ja ne näyttivät uhkaavasti lähestyvän meidän metsänpalasta kohti. Sen verran kuitenkin, että tokotettiin vähäsen Taran kanssa. Kaukoja hissillä ja lyhyeltä etäisyydeltä (ei se edelleenkään omasta mielestäni liiku..) ja pikkaisen seuraamista sekä kivakiva -luoksetuloja.

Jäljelle lähdettiin lopulta koko porukka, sillä maanantainen dogo kummitteli mielessä ja en vain voinut jättää Taraa yksin puuhun kiinni jäljen ajaksi. Eli Momolle jälkivermeet ja Tara vyötärölle remmillä kiinni. Onneksi Tara osaa taakse käskyn ja on tottelevainen tyttö muutenkin... Momon kanssa en olisi lähtenyt edes yrittämään :D. Itseasiassa oikein hyvin meni jäljestäminen näinkin - palkkauskin sujui ilman kommervenkkejä, Tara sai nuolla kupin kannen (ja sai lisäksi lihapullanpalasen palkkioksi hienosti kulkemisesta) samalla kun Momo tyhjensi purkkiaan.

Jana oli ihan erinomainen - suora, ripeä ja otti heti jäljen oikeaan suuntaan. Mutta mikä ehkä kaikkein suurimman euforian aikaansaanut juttu - janan ja jäljen kohtaamispisteessä lähti nimittäin pupu janan suuntaan poispäin samaan aikaan kun Momo tuli siihen (eli väliä reippaasti alle puoli metriä). Ei mitään vaikutusta! Momo ottaa jäljen ja jatkaa matkaansa ensimmäiselle kepille ja nostaa sen kuin kone! Siis aika upeaa koiralta joka yleensä sekoaa pupuista ihan täysin <3.

Upea jäljestäminen jatkuu ja toinenkin keppi nousee erinomaisesti. Sitten tulee tienylitys. Olin laittanut tien alkuun ja loppuun herkkutikun palasia vahvikkeeksi ja tien alussa niistä olikin selvästi apua (lopussa niiden yli vain mentiin). Tien alussa Momo näytti vähäsen epävarmalta, mutta kun oli löytänyt ensimmäisen namin palasen Momo jäljesti reippaasti tien yli. Seuraavat kaksi kulmaa ja keppi menivät hienosti. Sitten taas tienylitys. Nyt Momo jo selkeästi tiesi, että tästäkin voidaan jäljestää ja meni ylityksen oikein upeasti. Kun päästiin tien toiselle puolelle se sama pirun jänis lähti pusikosta ja juoksi suoraan Momon nenän edestä ohi (matkaa jälleen alle puoli metriä..). Nyt oli riittävä häiriö ja Momo rykäisee perään. Onneksi liina oli tienylityksen johdosta aika lyhyellä, joten matkaan tuli stoppi hyvin pian. Karjaisen Momolle "jälki" kun en muutakaan keksinyt. Mitä Momo tekee? Momo jatkaa jäljestystä - aika paljon pyörii, mutta löytää vihdoin oman jäljen ja jatkaa eteenpäin nätisti. Oikeasti - koira joka vinkuu ja huutaa pupujen perään ja kulkee niiden tekemien jälkien perässä jatkaa tuollaisen kohtaamisen jälkeen oikeaa jälkeä ihan kuin ei mitään...

Ja jotta elämä ei olisi liian helppoa, se pirun pupu oli ilmaantunut noin viiden metrin päähän viimeisestä kepistä. Oli ilmeisesti suhaillut jäljen päältä, koska Momolla meni aikaa kepin paikallistamiseen, mutta se nousi ja löytyi kuitenkin hienosti ilman apuja! Eikä pupusta välitetty edelleenkään. Tämän jälkeen jos en kykene tuohon koiraan luottamaan, niin sitten en kyllä ikinä. Ihan uskomaton työmoraali <3.  

Oikein mukava jälki siis yli puolentoista kuukauden tauon jälkeen :D. Muutenkin lenkki oli mukava, aurinko pilkotti välillä pilvien takaa ja tytöt saivat touhuta melko rauhassa vapaudessa. Huomenna loppuukin sitten luentovapaus ja alkaa normaali työnteko normaalein työpäivin. Plääh.