Viikko jälleen kerran kunnialla takana. Vaikka viikon aikana koko elämä heitti yllättäen kuperkeikkaa huomatessani olevani jälleen sinkku, tyttöjen elämä on sentäs pysynyt normaalina.

Maanantain ainoa kohokohta taisi tytöille olla illan koirapuistoreissu pikku Cécilian ja Lakun kanssa (sekä näiden "iskän", yksinäni en olisi sentään moiseen hommaan ryhtynyt...). Allekirjoittaneelle se olikin sitten vastavuoroisesti koko viikon noloimpia hetkiä... Laku haukkuu kuin sillä olisi jäänyt levy päälle (komentaa leikkimään, ketä vaan) mikä nostaa Momon leikki-intoa entisestään. Mutta kun Momo yrittää leikkiä Lakun kanssa, tulee Tara mukaan haukkuen vähintäänkin yhtä kovaa kuin Laku. Korviahuumaava meteli ja täysi kaaos siis. Kun tähän päälle vielä lisää sen, että Céciliakin haluaa ottaa osaa leikkeihin, on kaikilla muilla kuin minulla hauskaa... Momo on edelleen ihan älyttömän rakastunut Céciliaan, ongelmana on vain se, että tykätessään jostain, Momo kanssa tykkää. Rauhallinen tykkääminen ei yksinkertaisesti kuulu Momon avuihin.. Nytkin Momon piti käydä leikkien lomasta useampaan kertaan tarkistamassa, ettei pieni kaksijalkainen tunne itseään ulkopuoliseksi "moimoimitäsullekuuluuannakunpussaan!!11" - töks, moiskismoiskis ja Cessi oli kumossa. Kokoeroahan noilla kahdella on noin 15 kiloa Momon hyväksi, joten menee vielä "hetki" ennenkuin voivat rakastaa toisiaan ihan rauhassa...

Ei siis kimppa koira+lapsipuistoiluja meille hetkeen...

Tiistai-, keskiviikko- ja perjantaiaamuina sitten taas juoksenneltiin. Olin jo melkein luovuttanut tuon harrastuksen osalta, mutta Hemmon ja Minnan reippaan esimerkin inspiroimana päätin kokeilla vielä kerran. Paikkavalinta tehtiin valaistuksen mukaan, eli urheilupuiston pururadalle. Tietty suurin osa teiden varsista on myös valaistuja, mutta kun en viitsisi millään juoksuttaa tyttöjä asfaltilla (ja pyöräilijöiden yms lomassa), niin tehdään mieluummin vähän pidempi lenksu, että saadaan juosta suurin osa matkasta hiekalla (kotimatka on ajankäytön vuoksi pakko juosta ja siitä sitten aika iso pätkä on asfalttia). Muuten tuo on tosi kiva paikka juosta - tulee ihan kivan mittainen lenkki (ipod on tekeytynyt täysin yhteistyökyvyttömäksi, joten matkan tarkasta mitasta ei ole tietoa, mutta arvelisin siitä tulevan kotimatkoineen 7-8 kilsaa, ehkä), eikä häiriötekijöitä juurikaan ole. Ihan muutama hassu koiranulkoiluttaja, mutta mieluummin ne kuin pimeydessä vauhdilla ohi huiskivat työmatkapyöräilijät.. Ainoa miinus on se, että tuo on jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Ja koska olen turhan usein traumatisoitunut liian kovasta vauhdista alamäissä (lisäksi puput aiheuttavat tuollakin yllättäviä vaaratilanteita), niin tuntuu, että joudun jarruttelemaan tyttöjen menoa jatkuvasti. Olisi mukavampi vaan painaa menemään. Nooh, kaikkea ei voi saada ja ehkä ihaninta on, että Tara näyttää nauttivan touhusta nykyään ihan täysillä. Pitäisi varmaan ostaa jossain vaiheessa Tarallekin kunnon valjaat, jos sen vauhti tuosta vielä yhtään kiihtyy. Lenkki päättyy aina tuohon meidän koirapuistoon, jossa tytöt saavat nuuskuttelujen lisäksi pikaiset hieronnat. Tara oppi tosi nopsaan homman nimen ja tulee aina samantien norkoilemaan viereen kerjäten kosketteluja. Momo touhuaisi tuolla mieluummin kaikkea muuta, mutta eiköhän sekin jossain vaiheessa malta rauhoittua nauttimaan lihashuollosta.  

Torstaina suunnattiinkin sitten vasta töiden jälkeen urheilupuistoon. Tällä kertaa tosin treenaamaan eikä juoksentelemaan. Kovinkaan paljoa ei saatu (juoruamisen lisäksi ;) aikaiseksi. Yksi kimppapaikallamakuu, laiskana vielä niin, että molemmat tytöt saivat tönöttää samanaikaisesti rivistössä. Lisäksi pikkaisen höpöhöpöseuraamisia ja kaukoja molemmille (näitäkin tehtiin lämpimiksemme myös yhdessä, mikä tekee varmaan tosi hyvää siirtymisille ja paikoille...). Ihan jees. Sen verta kylmä näyttää iltaisin jo tulevan, että seuraavalla iltatreenikerralla pitää ainakin Taraa varten ottaa taas tonttupuku mukaan.

Lauantaina suunnattiin normitapaan rymyämään. Vaikka oltiin asemissa vasta joskus puoli ysin aikoihin, saatiin touhuta onneksi kohtuu rauhassa koko sen kolme tuntia, minkä taas saatiin tuolla kulutettua. Metsäänkin jopa uskallettiin, eikä pölläytetty tällä kertaa yhtäkään pupua kuusen juuresta :D. Aivan ihana aamu siis, juuri sitä mitä tarvitsin. Ja varmaan tytötkin olivat onnellisia. Lenkin lopuksi vielä pikkaisen tokotettiin. Ruutua, luoksetuloja, Taralle metallinoutoja ja Momolle tavallisia. Momon luoksetuloihin muistin vihdoin ottaa käyttöön ihan kunnolla erkkaritreenin yhteydessä opetetun keinon ja kas kummaa, se alkoi jopa muutamien toistojen jälkeen toimimaan. Jatketaan tällä eteenpäin kunhan muistetaan :D. Momon noudot olivat hyviä samoin ruutuihin olin kovin tyytyväinen. Momo on kyllä ihku, kun monen tunnin rymyäminenkään ei vaikuta sen tekemiseen - yhtä voimalla mennään kuin ilman rymyämisiä. Taran kanssa oli sitten ongelmia. Metallinoudot menivät ihan jees, ja ruudutkin olivat teknisesti ihan jees, mitä nyt fuskasi maahanmenon kanssa (menee aina ensin vain puolittain maahan, enkä yhtään tiedä miten tuota lähtisi korjaamaan, kun ei se muuten tee tuota...). Mutta oikeastaan kaikki Taran tekeminen oli ilmeeltään vaisuhkoa. Kamalin oli luoksetulo. Ajattelin ottaa normiluoksetuloa tötsien kanssa, mutta Tara paineistui tötsistä niin, ettei suostunut edes nousemaan ja jos nousi, niin liikui vain muutaman sentin. Leikittiin sitten aikamme tötsien vieressä ja lopulta hurjalla kannustamisella, poispäinjuoksemisella ja ruhtinaallisella palkkaamisella sain Taran ravaamaan (laukka sai jäädä vain haaveeksi) luokse tötsistä välittämättä. Uhuh ja me ei olla edes treenattu luoksetulonpysäytyksiä kuin ihan pari kertaa tötsien kanssa. Ilmeisesti nekin kerrat olivat kuitenkin liikaa :(. No, ei voi muuta kuin jatkaa höpöhöpöpysäytyksien kanssa kun Tara niistä tykkää ja vain toivoa, että tötsät eivät lamaannuta Taraa kokeissa...

Lauantai-iltana tytöillä olikin sitten vuorossa vastuullinen tehtävä - päästiin kolmestaan pikku Cessin ja Lakun vahdeiksi. Meni kyllä niin mallikkaasti! Tytöt olivat kuin vanhat konkarit, käyttäytyivät rauhallisesti ja nätisti (noh melkein ainakin, molemmat kerjäsivät kuin mielipuolet Cessin syödessä iltapalaa...). Asettautuivat vielä oikein hienosti Cessin sängyn viereen iltasatujen lukemisen ajaksi ja jäivät vahtimaan Cessin unta siihen <3.  

Sunnuntaina ulkoiltiin ihan järkyttävästä syysmyrskystä huolimatta oikein urakalla. Ensin aamulla himpan päälle tunnin verran Tara+Momo kokoonpanolla urheilupuistosta Kilon kautta kotiin. Taraa ei jalkkis- ja golfkenttää lukuunottamatta oikein huvittanut rymytä/leikkiä, mutta sai sitten vastavuoroisesti ihan rauhassa kuljeksia melkein koko lenkin vapaana Momon ollessa kiinni. Tara pesun kautta kotiin, itselle kuivat vaatteet ja Momolle juoksuvermeet päälle ja sitten takaisin pihalle. Juostiin Momon kanssa kotoa Talin lenkki ympäri (olisikohan noin 5 kilsan lenkki). Huipun tuntumassa kohdattiin sitten Minna+Hemmo. Kakarat olivat tainneet molemmat kerätä himppasen kierroksia myrskystä ja juoksulenkeistään, sen verran raisua meno oli tällä kertaa. Momo rynttäsi Hemmon useampaan kertaan tantereeseen ja taisipa Hemmokin onnistua kerran kiilaamaan Momon maahan. Hirmu kauaa ei tällä kertaa kestetty säätä - oma sadeasuna myyty varustelukin kun oli lenkin loppupuolella täysin läpimärkä. Minnalle suuri kiitos syysmyrskyn uhmaamisesta ja tällä hetkellä niin tarpeellisesta kuuntelemisesta! Kohmeloa välttääkseni juostiin Momon kanssa myös kotimatka. Eipä ole kyllä kuuma suihku tehnyt pitkään aikaan niin hyvää...  

Illalla olin ajatellut vielä pikkaisen tokottaa ainakin Taran kanssa, mutta kun koko päivän vain satoisatoijasatoi, jätettiin väliin. Ajatus kisoista ei nyt muutenkaan kamalasti innosta, joten ehkä sitä voi treenata vain kaikkea kivaa silloin kun huvittaa ja perua suosiolla loppuvuoden kokeet...