Nyt on takunnut vähän joka suunnalla.

Tehtiin viikolla yksi jälki tuonne urheilupuistoon, melko lyhyt yhdellä kulmalla ja kolmella kepillä. Jana oli erinomainen, samoin itse jäljestys (ei edelleenkään tarkistelua, vaan posotetaan nätisti jäljen päällä!), mutta yksi keppi taas sitten olisi jäänyt ilman puuttumista... Esineitä etsittiin pariin otteeseen, nyt näyttää sitten siltä, että oma pehmolelu nousee, mutta muut vähäsen huonommin. Argh. Taran omien etsinnät sentään sujuvat hyvin :). 

Torstai oli tokotus/tottispäivä. Käväistiin aamulla lenkin yhteydessä Talin kentällä ottamassa metristä (ja lopulta vähäsen muutakin) ilman kapulaa, pallopalkalla. En ole varmaan ikinä hypyttänyt Momoa näin paljoa kerralla (hyvä jos edes yhteensä, kun yleensä olen jättänyt maksimissaan pariin kertaan, kun jotenkin tuo metrinen pelottaa), toistoja tuli hurjan monta. Toistoista huolimatta saatiin vain pari hyppyä ilman kosketusta - turhauttavaa. Purettiin sitten vähän turhautumia ottamalla liikkeitä koemaisesti, nyt täysin ilman palkkaa edes välissä, mutta ei havaittu siltikään (lisää) ongelmia, Momo tuntuu nostavan itseään ihan vain tekemisestä. Jotain lohduttavaa sentään. Tara sai muutaman vauvaesteen pallon kanssa ja muuten vain häröiltiin ja pelleiltiin pysäytysten ja kaukojen kanssa, jotka meni tosi nätisti.

Illalla mentiin Annun kanssa tuohon "meidän" kentälle. Tara sai pari ruutua, luoksetulonpysäytykset liikkeenä sekä seuraamista. Ruudut olivat molemmilla kerroilla niin nätit, että jätettiin niiden hinkkaaminen siihen, eikä muissakaan ollut riittävästi moitittavaa, että oltaisiin jaksettu alkaa hinkkaamaan mitään. Momon kanssa leikittiin vähäsen, seurailtiin, hypittiin täyteen mittaan kasattua tokoestettä ja tehtiin järkky eteenmeno. Tällä kertaa kokeiltiin hyppyyn palkaksi lihapullia - "yllättäen" palkan vaihto ei auttanut. Annu huomasi, että käskyn ajankohdalla oli merkitystä hypyn korkeuteen (että sanoin käskyn liian myöhään, jos sanoin aiemmin, Momo hyppäsi paremmin) ja niinhän vain saatiinkin ihan nätti ylitys, kun Annu merkkasi paikan missä karjaista käsky. Pitää yrittää ajoittaa käsky aiemmaksi, josko siitä olisi apua (tosin kamalan vaikeaa matkojen hahmottaminen on, kun itse juoksee rinnalla). Eteenmenosuuntaa jouduttiin vaihtamaan, kun kenttä alkoi täyttymään nappulaliigalaisista. Lähetin Momon eteen ja lähti niiin vinoon kentän laidalla seisovaa Annua kohden, että kutsuin kesken takaisin. Seuraavalla yrityksellä näytti menevän suoraan, kunnes lähti kaartamaan taas jyrkästi. Ja jostain kumman syystä oli pakko huutaa "maahan"-käsky. Momo kyllä näytti sekunnin harkitsevan käskyn tottelemista, kunnes valitettavasti bongasi pallonsa ja lähti sitä kohden eikä enää kuullut yhtään mitään - tuli vain tyytyväisenä pallonsa kanssa luokse. Jee. Ja joska kenttä oli tässä vaiheessa jo niin täynnä ipanoita, en voinut edes ottaa uutta yritystä. Harmitti ihan vietävästi.   

Perjantaiaamuna uudestaan Taliin, jossa törmättiin Kristeriin. Tarkoitus oli ottaa vain esteitä ja eteenmeno (korjata edellispäivän kamaluus), mutta päätettiinkin käyttää Kristeriä hyväksi ja otettiin vähän koemaisemmin seuraamista (yhden tyypin) henkilöryhmällä sekä luoksetulo. Odotetusti Momo olisi vähäsen haistellut Kristeriä, joten ihan hyvä että pääsi puuttumaan. Näitä pitäisi ehdottomasti saada hirveästi lisää... Seuraamiset ihan jees, tosin käännöksissä vähäsen hitautta, luoksetulossakaan ei sen pahempia ongelmia. Sitten ne esteet. Ensin metristä (tosin treenin lopuksi kävi ilmi, että se mitä olen luullut metriseksi onkin ylikorkea este... sekin vielä...) ilman kapulaa - koskettaa roimasti. Sitten kapula mukaan. Yllättäen tai pitäisikö sanoa "yllättäen",  meidän hyppytreenit ilman kapulaa eivät ole tuottaneet toivottua tulosta. Momo lähti esteelle jotenkin epävarman näköisesti (mitä siis ei ole aiemmin tehnyt), hyppäsi kyllä mutta yritti kiertää takaisin tullessa. Uusi yritys edelleen pikkaisen epävarman näköinen, mutta hyppäsi molempiin suuntiin. Molemmissa ihan järkky kosketus. Pari seuraavaa olivat jo normaalimman näköisiä - kosketusta myöten. Sitten A -este pitkästä aikaa. Nätisti yli, mutta tuleekin viereisen A -esteen kautta takaisin. Seuraavalla kerralla yrittää samaa, jolloin pääsen stoppaamaan matkan. Valitettavasti Momo oli jo ehtinyt puoleen väliin estettä ja rojahtaa sieltä aika ikävän näköisesti alas. Ei muutakuin jännityksellä uusi yritys - onneksi Momo ei ollut ottanut nokkiinsa tipahtamistaan, vaan saatiin täydellinen suoritus vihdoinkin! Ja seuraavakin on mainio, joten jätettiin hinkkaaminen siihen. Lopuksi eteenmeno, joka oli kaunis - nopea ja luotisuora. Huh.   

Meidän tahkotessa, kentän laidalle oli tullut jo muitakin halukkaita treenaajia, joten Taran osuus jäi vähäiseksi. Krister katsoi, että syy Momon kosketuksiin voisi johtua siitä, että Momo ponnaa liian aikaisin, jolloin vauhti/korkeus ei riitä ihan loppuun asti. Kokeiltiin sitten Taran kanssa vauvaesteellä sitä, että remmillä avustaen "nostan" koiraa samalla kun annan käskyn hypätä. Ainakin Tara nousi korkeammalle, joten täytyy kokeilla Momon kanssa jossain välissä, josko tästä olisi laastariksi meidän ongelmaan.

Noin yksitoista tuntia treenin jälkeen, melkein välittömästi iltapissalenkin (joka oli muuten todella rauhallinen lukuunottamatta yhtä mopon perään reuhtomista) jälkeen, Momo muuttuu levottomaksi eikä maatemeno näytä onnistuvan kunnolla. Momon olemus oli niin rauhaton ja kun sitä vielä kesti pitkälle aamuyöhön, iski ihan kamala paniikki. Kun mahakarvoista ei löytynyt tikkuja, mielessä pyöri lähinnä vatsalaukun kiertymän ja kohtutulehduksen mahdollisuus. Treenistä oli niin kauan aikaa ja kun Momon oireilu alkoi niin pian iltalenkin jälkeen, en oikeastaan edes ajatellut, että aamun treenillä olisi ollut osuutta asiaan. Onneksi niin kiertymän kuin kohtutulehduksenkaan oireet eivät oikein täsmänneet Momoon, varsinkaan kun ilta jatkui eteenpäin ilman muita oireita kuin maatemenon hankaluus ja ruokakin maistui erittäin hyvin. Yö tuli kuitenkin valvottua, sillä ainoa paikka missä Momolla näytti olevan hyvä olo, oli pehmeän peiton päällä, ihan kiinni mammassa. Vaikka Momo loppuyön nukkuikin rauhallisesti eikä maahanmenokaan ollut aamulla yhtään niin vaikean näköistä kuin edellisenä iltana, oli se kuitenkin sen verran vaikean näköistä, että kipitettiin aamulla lääkäriin heti sen avauduttua. Lääkäri paineli ja puristeli, venytti ja vanutti Momoa joka suuntaan, mutta sai vain kerran aikaan ulahduksen vasemman puoleista etutassua väännettäessä taaksepäin. Seuraavalla kerralla Momo ei sanonut samaan toimenpiteeseen pihahdustakaan. Ulkona liikutettaessa Momo liikkui täysin normaalisti. Diagnoosiksi saatiin jonkinlaisen pehmytkudosvaurion epäilyksen ja mikäli Momon tila huononee, pitää varata aika röntgeniin sulkemaan pois mahdollisuus hiusmurtumasta.

Nyt sunnuntaiaamuna Momo on aikalailla normaali, eikä maatemenossakaan näytä olevan sen kummempia ongelmia. Toivotaan, että kipuilut jäivät historiaan, eikä pikkuisessa ollut mitään sen vakavampaa vammaa. Odotettaessa levätään ja fleksilenkkeillään rauhassa tuossa lähimetsikössä.