Haaveilin jo puolessavälissä viikkoa kunnonmittaisesta, rauhallisesta lenkistä tyttöjen rymyämisineen. Sellaisista kun voi viikolla vain haaveilla virastoaikoja tekevänä, tiheään asutussa lähiössä ilman autoa asuvana. Oltiinkin siis eilen aamulla tikkana ylhäällä jo ennen seitsemää ja lompsuteltiin auringon noustessa kohti urheilupuistoa ja rymyryteikköjä. Sen verran vähäsen oli liikennettä tuohon aikaan, että Momokin pääsi vapauteen jo jalkkiskentän kohdalla. Voi sitä riemua taas. Tytöt painelivat ihan onskuina pitkin nurtseja, niittyjä, peltoja (ihanan mutaista...) ja metsä(plänttiä ;). 

Jossain välissä polkaisin Momolle jäljen kolmella kepillä muutamalla kulmalla ja yhdellä kapean hiekkatien ylityksellä. Oli sen verran paljon porukkaa, että vanheni maksimissaan vartin. Jana oli tosi nätti, muutenkin jäljesti hienosti ja kepit nousivat kaikki. Jopa tien ylitys meni kuin vanhalta konkarilta - ei sitten minkäänlaisia ongelmia! Ainoastaan kulmissa Momo pyöri aika kovasti, ilmeisesti noin tuoreella jäljellä oli osuutensa ongelmiin. Olipas mukavaa. Vaikka kuinka ajattelin kokeen jälkeen pitää pientä taukoa jäljestämisestä, niin ei sitä taida malttaa, kun me molemmat tykätään hommasta niin. 

Pikkaisen lisää rymyämistä ja jotta mammakin pysyisi lämpimänä, leikittiin yhdessä piilosta. Tytöt käskyn alle maahan ja minä piiloon (tietty vähän hankalaa näin yksin, kun piti paljastaa olinpaikka vapauttamalla tytöt ;). Avuista huolimatta tytöt joutuivat ihan kiitettävästi käyttämään nokkaansakin. Muutama kerta ehdittiin leikkiä kunnes viimeisellä kerralla vain Momo tupsahti paikalle. Taraa ei näkynyt mailla halmeilla. Huutelin hätääntyneenä kadonnutta lammasta, kunnes huomasin neitosen kuusen juurella hotkimassa jotain ja kun Tara vihdoin vaivautui avaamaan korvansa ja tulemaan luokse, haju paljasti aterian laadun (ihmisen kakkaa...). Tarahan harrasti tuota ihan rasittavuuteen asti nuorempana, mutta edellisestä kerrasta on todella piiitkä aika. Yökyök, metsäleikit saivat jäädä siihen ja suunnattiin takaisin sivistyksen pariin. 

Pari tuntia saatiin olla kohtuurauhassa rymyämässä ja leikkimässä huolimatta siitä, että kaunis ilma oli houkutellut jo aamuvarhaisesta muutkin ihmiset liikkeelle. Valitettavasti loppumatka olikin sitten vähemmän rauhallinen. Ensin saatiin iholle vapaana loikkiva iso valkoinen laumanvartijanoloinen koira (olisikohan ollut maremmo?), luojan kiitos pysähtyi parin metrin päähän tuijottelemaan häntä tötteröllä kun huudettiin tyttöjen kanssa sille kuorossa rumia sanoja. Kun omistaja ikuisuudelta tuntuvan ajan päästä vaivautui lompsimaan paikalle, hän ilmoitti ettei vapaana loikkivassa laumanvartijassa ollut mitään hermostumisen aihetta, jeps. Sen jälkeen vapaana tuijotteleva sakemanni tai pikkuinen räkyttävä pölymoppi eivät tuntuneet enää miltään (paitsi Tarasta, jolle jäi ison valkoisen kohtaamisesta levy päälle...). Tokotella saatiin onneksi kuitenkin kohtuurauhassa vielä. Otettiin jalkkiskentällä vähäsen ruutua ja tunnaria sekä höpöhöpöseuraamisia molemmille.

Molempien ruudut olivat tällä kertaa oikein hyvät. Yksi vähäsen huonompi saatiin Taran kanssa, kun lähetin sen vinosti ruutuun päin (tässäkin Tara kykeni kuitenkin onneksi hyvin uusilla käskyillä sijoittamaan itsensä oikeaan kohtaan ruutua) - Tara pitää selkeästi lähettää aina ihan kohtisuoraan ruutua kohti, muuten menee pieleen. Momo muistaa ruudun tosi hyvin, skannaa itseasiassa edelleen paremmin kuin Tara. Aika kiva :).  Momon tunnaritreenit olivat pelkästään omien etsimistä, eikä sekään ollut unohtunut mihinkään. Hienosti etsi omansa ilman epäröintejä mitä ollaan tekemässä. Tara sai ensin yhdellä kasalla, oma piilotettuna vieressä. Hieno. Samoin hajotettu kasa oma esillä. Sitten kasa kahteen osaan ja oma keskelle piilotettuna. Edelleen hyvä (jee!). Piilotettuna tarkoittaa siis sitä, että olen nyhtänyt ruohoa oman päälle (ja hämäämiseksi nyhtänyt ruohoa vähän sieltä sun täältä muualtakin). Sitten ajattelin testata mitä Tara sanoo jos oma ei olekkaan piilotettuna. Eli sama mutta oma näkyvillä. Nyt Tara meni sekaisin. Kahdesti nosti vieraan, kunnes sain sen kannustettua käyttämään nenäänsä. Sen jälkeen vielä yksi samanlainen oma näkyvillä. Tämä meni hyvin. Taraa siis selvästi auttaa ihan kamalasti tuo piilottamisesta jäänyt haju. Olisi varmaan pitänyt aiemmin jättää sitä vähitellen pois. Nooh, täytyy katsella miten tästä edetään. 

Tarasta lähtevä järkyttävä haju ei ollut hälventynyt juuri lainkaan kotiin päästyämmekään, joten tyttöjä odotti vähäsen ikävä yllätys - pesu. Rankkaa oli jälleen kerran, mutta niin ihanilta tytöt tuntuvat (ja tuoksuvat :D) puhtaina, että urakka kannattaa aina.  

Tänään satoi ihan kaatamalla ennen lähtöä meidän varhaiselle aamulenkille, joten jätin suosiolla treenirepun kotiin ja varustelin koko poppoon sadeasuilla. Ihan turhaa, sillä pari minuuttia lähdön jälkeen sade lakkasi. Tytöt pääsivät sadeasuistaan urheilupuistossa, mutta itse jouduin paahtumaan koko lenkin hengittämättömissä varusteissa, uh. Tällä kertaa siis vain rymyttiin ja onneksi saatiin tänään olla ihan täysin rauhassa. 

Momo väläytti kerran luoksetuloleikin yhteydessä Momoksi yllättävän kirkasta päättelykykyä. Tapani mukaan huusin tytöille vapautuksen vasta niityn toiselta puolelta, mutta tällä kertaa Momo ei kurvaillutkaan tykinkuulana niityn ympäri, vaan rymisteli Tara kannoillaan oikopolkua suoraan niityn läpi. Sellaista vauhtia tytöt tulivat, etteivät ilmeisesti ehtineet juurikaan väistellä eteentulevaa kasvillisuutta - molemmat olivat täynnä juurineen maasta irroinneita pensaan palasia... Toivottavasti tämä oli vain hetkellinen älyn pilkahdus, tai muuten pitää keksiä jotain muuta jolla tytöt saa juoksemaan takuuvarmasti kivan matkan minkä koivistaan pääsevät. Metsässä uhmattiin sitten kohtaloa ja leikittiin eilisistä löydöksistä huolimatta piilosta siinä vaiheessa kun tyttöjen leikit menivät enemmän painimiseksi (mitä meillä ei sallita kuin ihan pienissä annoksissa) kuin hippaamiseksi. Säikäytettyäni pikku pupun (ja samalla itseni...) kuusen juurella olleesta pesäpaikastaan juoksemaan melkein käskyn alla makaavien tyttöjen nenien alta, hyppäsi sydän kurkkuun, mutta ilmeisesti tytöt keskittyivät niin intensiivisesti mamman perään tuijottamiseen, ettei edes Momo lähtenyt perään. Aika uskomatonta. Saivatkin normaalia isommat nakinpalat palkkioksi kun vihdoin löysivät mamman piilostaan :).

Iltalenkin yhteydessä vielä pikkaisen tokotettiin. Koulun kenttä oli jälleen täynnä lapsia, joten jouduttiin tyytymään tuohon lähiparkkiksen asfalttipohjaan. Molemmille pääasiassa ruutua ja tunnareita. Lisäksi välipaloina testasin molempien kaukot ja hiukkasen höpöhöpöseurauttelin. Etenkin Taran kaukot olivat ihan loistavat tällä kertaa! Nopeat vaihdot ja liikkunut ei lainkaan! Palkkana olleessa narupallossa oli ilmeisesti taikaa. Momonkin kaukot olivat ihan jees, tosin Taraan verrattuna vaihdot olivat paljon jähmeämmät, mutta en kyllä usko ikinä niitä Taran tasolle saavanikaan. Molempien ruudut olivat hyvät, vaikka palkkaa ei ruudusta tällä kertaa saanutkaan. Sitten ne tunnaritreenit (nyt kun pohjana oli asfaltti ei omia voinut edes piilottaa).

Taran kanssa aloitettiin suoraan kasasta - meni hyvin. Sitten siirryttiin kahteen kasaan - ekassa yrityksessä pikkaisen haparointia, mutta tsottsot riitti avaamaan nenän. Tämän jälkeen samanlainen meni hyvin, joten uskalsin lähentää kasoja. Hyvin meni edelleen, joten nyt uskalsin hajottaa toista kasaa. Edelleen hyvin, joten hajotin toistakin kasaa. Edelleen hyvin. Viimeinen niin, että molemmat kasat hyvin lähekkän, hajotettuina ja oma tositosi lähellä vierasta. Upeasti! Tähän jätettiin hyvin tyytyväisinä *naantalin aurinko hymiö*. Momon kanssa aloitettiin yhden oman piilottamisella nurmikaistaleella. No problemos. Sitten hypättiinkin jo kasaan asfaltilla. Ensin niin, että oma oli melko kaukana kasasta. Nosti hyvin omansa, mutta käväisi oma suussaan haistamassa kasan. Toinen samanlainen meni jokseenkin samaan tahtiin. Pidettiin pidempi tauko välissä (Tarankin treenissä oli siis taukoja välissä, mutta ei niin pitkä kuin Momolla, vaan lähinnä tehtiin välissä noita välipalajuttuja) ja otettiin lopuksi vielä vähäsen lisää. Ensin samalla lailla ilman ongelmia. Sitten hajotin kasaa ihan pikkaisen ja laitoin kapulan toiselle puolelle. Edelleen hyvä. Jätettiin tähän, vaikka ahneena olisikin tehnyt mieli kokeilla kuinka pitkälle onnistutaan vaikeuttamaan hommaa ilman virheitä...  

Kaikenkaikkiaan siis ihana viikonloppu. Pikkaisen saatiin treenattua ja ennenkaikkea tytöt saivat rymytä sydämensä kyllyydestä. Ehkä tästä saadaan tarvittavaa energiaa tulevaan, kun ensi viikosta lähtien pitäisi istua töiden lisäksi myös iltaluennoilla (ja jossain vaiheessa pitäisi lukea myös tenttiin ja pakertaa gradua...tosin voisi vaikka lyödä vetoa, että joku jää taas tekemättä ;), mikä tarkoittaa sitä, että joudutaan sumplimaan entistä tiiviimmin aikataulut, ulkoilut ja aktivoinnit.