Tänään piti vain tehdä reipas lenkki urheilupuiston ympäri, mutta ihan viime hetkillä otin kuitenkin repun mukaan - ihan varmuuden vuoksi, jos sattuisi kuitenkin jossain vaiheessa lenkkiä yhtäkkiä huvittamaan treenata. Ja huvittihan se :).

Ensin tokotettiin/tottisteltiin isolla kentällä. Ensin Momolle istumisia, luoksetulo ja eteenmeno. Eilinen nopea istuminen oli sitten onnenkantamoinen, ihan samanlaista istumista tarjosi kuin aiemminkin. Otettiin mukaan eilinen pakote, mutta en saa sillä mitään muuta aikaiseksi kuin sen, että Momo alkaa ennakoimaan istumista joka välissä - ja silti istuminen on samanlainen kuin aiemmin, eli hidas pepun osalta... Kun ei osaa niin ei osaa. Muutenkin epäilyttää tuon tarpeellisuus kokonaisuudessaan, kun ongelma on pepun hidas laskeutuminen ja tuossa puututaan myös etenemiseen, jossa meillä ei ole ongelmaa *kopkop*. Eli taidetaan laittaa mietintämyssy tämän osalta takaisin päähän. Luoksetulo oli jostain syystä vähäsen vaisuhko, mutta en jaksanut lähteä hinkkaamaankaan, kun kentän reunalle jäi joku täti kiusaamaan Taraa koiransa kanssa. Otettiin siis eteenmeno, jos se vaikka säikäyttäisi tädin tiehensä ja säikäyttihän se :D.  Momo meni tosi hienosti ihan suoraan tällä kertaa, vaikka matka tuolla kentällä on ihan hurjan pitkä.

Tara sai vähäsen seuraamista, ruutua ja tunnareita. Seuraamisen oli ihan jees, perusasennot pääosin suoria (tosin sille ei voi mitään, että paikka on ihan liian edessä, mikä korostuu paikallaan seuraamisissa). Ruudut olivat tosi hienoja, tosin kerran fuskasi ja meni alustalle kiertokautta, mutta onneksi alustalla ei ollut tuolla kertaa palkkaa. Tunnareita tehtiin samoin kuin aiemmin - kasalla. Tällä kertaa käytti nenäänsä todella hyvin ja kahden toiston jälkeen uskalsin yrittää hiukan vaikeuttaa temppua. Potkin kasaa hiukan laajemmaksi. Tämä kuitenkin sotki Taran pasmat ihan täysin ja ehti jopa ottaa kerran kasasta vieraan. Plääh. Useamman toiston jälkeen alkoi onneksi kuitenkin sujumaan aika nätisti ja jätettiin siihen. Pitää kuitenkin tosi pian ottaa uudelleen.

Tottelemisten jälkeen tytöt pääsivät kirmaamaan vapauteen - meidän rymyoja-aukio oli vihdoin ajettu siistiksi, mikä innoitti pitkästä aikaa oikein kunnon formulointeihin. Momo tosin oli tainnut unohtaa miten Taran kanssa leikitään, sillä Tara joutui useampaan kertaa kesken leikin pysähtymään ja ignooraamaan tyypin täysin, kun Momo roikkui siinä liian innokkaasti. Momo meni sitten vähäsen hämilleen tästä ja Tara joutui innostamaan Momoa uudelleen leikkiin menemällä ihan pieneksi ja heiluttelemalla takapuoltaan ilmassa todella teatraalisesti. Mutta eiköhän nuo tuosta pääse takaisin omaan rytmiinsä, kun on taas enemmän vapaanapito mahdollisuuksia.   

Välillä käväistiin ottamassa esineitä metsässä. Sama kaava kuin eilen, eli pallo ja apinavauva vuorotellen ruudussa, palkka purkista ja pallon lussutusta vielä päätteeksi. Kolme kertaa otettiin - aina ihan loistavat etsimiset ja ilme oli taas Momomaisen innokas ja iloinen! Jiihaa! Selvästi (apina)lapsityövoiman käyttö on jossain tapauksissa ihan hyväksyttävää, kun se tuottaa näin  paljon iloa :D. Lopuksi vielä rymyämistä ja sitten tyytyväisinä kotiin.