Työelämä kutsui ja kun opiskelut olivat alkaneet maistumaan "pikkaisen" puulta, päätin suostua kuluttamaan viraston palleja jälleen muutamaksi kuukaudeksi. Muuten ihan kiva, mutta kun on taas ehtinyt tottumaan viettämään 24/7 tyttöjen kanssa (ja usein vielä useamman tunnin siitä ulkosalla), niin vieroitusoireet olivat muutamana ensimmäisenä päivänä aika kovat. Mutta niin taisi olla tytöilläkin - treenit menivät nimittäin aika mukavassa vireessä :D.

                    

Tara on saanut joka aamu annoksen tokotusta ja viikon aikana tuli aika mukava fiilis meidän tasosta. Ensimmäistä kertaa voittajan liikkeet sujuivat treeneissä pääosin mallikkaasti, eli ei ole tarvinnut juurikaan enää kiskoa hiuksia päästään kun mikään ei onnistu, vaan on vihdoin päästy hiomaan juttuja. Mutta jotta ei nyt oltaisi liian positiivisia, niin tunnaria ei saatu viikolla aikaiseksi tehtyä kertaakaan :D. Momo sai lähinnä istumisia, maahanmenoja kauempaa ja välillä kisamaisesti liikkeitä. Momon eteenmenot ovat olleet järjestään nättejä, mutta valmistelevan osuuden edistämistä en ole vieläkään saanut karsittua. Sama kuinka pyörii, hyörii tai vaatiikin, niin aina se edistää seuraavalla kerralla kuitenkin. Nooh, kaikkea ei voi saada.. Keskiviikkoaamuna poikettiin Talin kentällä kokeilemassa miten esteet sujuvat pitkän tauon jälkeen. Yksi metrinen, meni ihan nätisti yli - tosin normitapaan ei selvitty ilman kosketusta. A-este meni ongelmitta. Tarakin sai treenata pitkäastä aikaa hyppynoutoa vauvaesteellä.

                       

Lauantaina herättiin innoissamme jo kuuden jälkeen ja lähdettiin auringon paisteen (sitä ihmettä ei taidettu oikeastaan koko viikkona nähdä!) siivittämänä lenkkeilemään ihan kunnolla. Aurinko oli kellonajasta huolimatta houkutellut yllättävän paljon ihmisiä liikenteeseen, mutta onneksi saatiin olla yli tunti ihan rauhassa meidän rymyojaryteikössä. Jos viikko oli hieman raskas, niin viimeistään tyttöjen onnea katsellessa viikon stressit olivat muisto vain. Kuinkahan monta kertaa tämä on tullut todettua, mutta oikeasti, ei ole mitään niin ihanaa kuin mamman pikku kullannuppujen rymyämisen katsominen <3. Tarkoituksena oli pyhittää päivä rymyämisen lisäksi rentoutumiselle, mutta kun Annu ja Annamari olivat treenaamassa tuossa Kilon koulun kentällä, ängettiin aamuruuan pikaisen sulattelun jälkeen mukaan. Nyt Tara sai ensiksi tunnareita. Otettiin ensin muutaman yksittäisen oman etsiminen keskenämme ja sitten Annamarin avustamana. Ja sitten kasan (viimeistä pussia viedään...) kanssa. Ihan jees meni, nenä auki eikä yrittänytkään kiinnostua vieraista. Pitäisi käydä hankkimassa lisää vieraita, niin saataisiin tunnaritreenit jälleen kunnolla etenemään. Muuten Tara oli vähäsen alavireinen ja ruutukin meni pitkästä aikaa vähäsen sinnepäin. Niin ja huolestuttavinta oli se, että metallinoudon löysä ote näyttää siirtyneen tavalliseen kapulaankin. Ei tuo muuten niin älyttömästi haittaisi, mutta kun hypätessä se ei näyttänyt ainakaan helpottavan hommaa... Onneksi se sentään saatiin korjaantumaan aika nopsaan.

                         

Momo sitävastoin oli kerännyt intoa senkin edestä. Muutenkin on viime aikoina tuntunut, että se vanha kunnon ristoreipas Momo on vähitellen palailemassa juoksujen aiheuttamien hormonimyrskyjen ja myllerrysten jälkeen. Jokatapauksessa, Momon kanssa en (taaskaan) jaksanut oikein muuta kuin vähäsen seurautella, ottaa muutaman istumisen, maahanmenon ja eteenmenon. Tokoestekin oli paikalla, joten pari hyppyäkin tuli otettua. Eli käytännössä Momon suhteen ei edelleenkään minkäänlaista suunnitelmaa ja kun palkkana oli narupallo, niin suurinosa ajasta meni siihen, että yritin saada lelua takaisin itselleni. Leikkimistä ja sähellystä siis taas :D. Ei tässä muuten mitään ongelmaa (itse asiassa se taitaa olla kaikista kivointa koko hommassa), mutta kun meidän olisi tarkoitus (jos saan itsestäni irti sen verran - jostain syystä tänä syksynä omat antipatiat kokeissa juoksemista kohtaan ovat jälleen nostaneet päätään ja ilmoittautumisista huolimatta ei vaan yhtään huvittaisi osallistua mihinkään...) viikon päästä yrittää onneamme pk-tantereilla. Ehkä tämä oma laiskuus treenata "oikeasti" on tavallaan yritystä päästä pälkähästä - "nokun ei me olla treenattu, niin ei me voitukaan osallistua..." tai jotain... No, katsellaan.  

                          

Tänään oli jokatapauksessa tarkoitus koittaa Taran kanssa miten voittajan liikkeet sujuvat kokeessa. Pari viikkoa sitten meille oli varattuna ensimmäinen koitos, mutta se jäi väliin kun sairastuin koetta edeltävänä yönä. Tällä kertaa heräsin jo ennen viittä, terveenä ja pirteänä kuin peipponen. Hyvä alku ainakin! Fiksusti (kaiken muun fiksuuden lisäksi Taran kanssa pitäisi ehdottomasti säästellä sitä energiaa, ei tuhlata juuri ennen koetta...) ajattelin, että voitaisiin tehdä pieni rymylenkki urheilupuistoon ennen koetta, kun sen jälkeen kaikki vapaanapitopaikat olisivat kuitenkin ihan tupaten täynnä. Ja tyhmää tai ei, olihan meillä taas hauskaa - tytöt vetivät ihan kunnolla rallia pitkin rymyryteikköä ja ojia. Kannatti siis lähteä :). Samalla otettiin Taran kanssa vähäsen ruudun skannaamista ja omien etsimistä, molemmat menivät tosi hyvin. Kaikki rullasi siis erinomaisesti... kunnes vähän ennen kotiovea huomasin Taran kulkevan jotenkin oudosti. Ei voi olla totta - sehän klenkkaa! :(

Ja sinne menivät taas yhdet ilmoittautumismaksut. No, jos uskoisi kohtaloon, niin tästä voisi ehkä jo päätellä, ettei meidän aika ole vielä korkata tokokenttiä. Ja muutenkin, ehkä ihan hyvä näin, kun oma into on ollut miinuslukemilla jo pidempään ja Taran tunnarillekin olisi voinut käydä hullusti koetilanteessa. Nyt sitten pidetään peukut pystyssä, että selvitään jalan kanssa säikähdyksellä. Tällä hetkellä Tara ei näytä oikein varaavan tassulle painoa, mutta toivotaan levon auttavan. 

                     

Taran lepäillessä käväistiin Momon kanssa samoilla kulmilla tekemässä 5 kepin ja kahden kulman jälki. Ei taaskaan tilanpuuteessa järin pitkä, mutta parempi varmaan kun ei mitään. Jäljen vanhetessa hinkattiin esineruutua. Alku oli jälleen kuoppainen - kahdesti todella selvästi merkkasi esineensä, mutta jatkoi sen jälkeen pyörimistä. Nyt otettiin jälleen vähäsen vaatimista kehiin ja johan alkoivat nousta. Kaksi viimeistä yritystä olivat jo todellatodella hienoja! Mutta, luultavasti seuraavalla kerralla aloitetaan taas lähtöpisteestä - varmaan pitäisi treenata joka päivä, jotta tämä saataisiin kuntoon (mutta ei vaan millään jaksa, kun sopivien treenipaikkojen löytäminen aiheuttaa liikaa päänvaivaa). Jälki vanheni jotakuinkin kolme varttia. Janan otti ihan esimerkillisesti ja jäljesti yleisesti ottaen tosi nätisti. Vähäsen tosin oli tälläkin kertaa tarkisteluja. Se mikä jäi kaihertamaan oli, että meinasi porskuttaa kahden kepin yli. Toisen merkkasi aika selvästi, mutta toisen osalta näytti menevän vain vauhdilla yli. Plääh, kai se on uskottava, etten saa niistä ikinä täysin varmoja. Mutta, netissä surffaillessani törmäsin hauskaan ideaan: http://sary.vuodatus.net/ (30.8.). Videoimalla olen yrittänyt vähäsen jälkikäteen seurata miten Momo siellä metsässä loppujen lopuksi kulkeekaan, mutta video on niin epätarkka (etenkin tuon kökkökameran video), eikä sitä tietty edes muista mihin se jälki tuli ihan tarkkaan ottaen poljettua, ettei siitä ole oikein ollut apua. Mutta tuo gps -systeemi vaikuttaa tosi kätsyltä. Ensimmäistä palkkaa odotellessa ;).