En sitten ihan pystynyt olemaan tekemättä mitään eilen. Iltalenkin yhteydessä tuli vähäsen lipsahdettua, mutta oikeasti tosi vähäsen kuitenkin. Lenkin jälkeen mentiin tuohon viereiselle parkkikselle, taskussa ei ollut kuin muutama pohjalle unohtunut kuivahtanut keksi ja pallo, joten etenkään Taralle ei ollut luvassa pitkää treeniä alunalkaenkaan. Pallon jätin jo ennen Taran treeniä parkkiksen laidalle. Taralle tein sivulletuloja eri asennoista - seuraamisenpaikka treenit ovat tuottaneet tulosta. Ihan sama mistä asennosta käskytin, Tara tuli ihan täydelliseen perusasentoon 98%:sesti, muutama fiba sentään tuli. Sitten kaukoja. Nyt mielentila oli selvästi rauhallisempi ja saatiin tosi nättejä vaihtoja monta!

Momolle pätkä seuraamista ja sitten eteenmeno ilman kosketuksia (tosin nyt huomasin, että hidastelin seurauttamisessa, eli ihan ilman apuja ei edelleenkään menty). Jännitti ihan kamalasti miten käy, kun pallokin oli ensimmäistä kertaa täysin hukkuneena maastoon (eikä repun päällä kuten aina aiemmin). Mutta sinne se reipas tyttönen porhalsi suoraan ja vauhdilla <3.  

Tänään aamulla pakkasin sitten taas treenirepun mukaan aamulenkille. Suunnattiin jälleen urheilupuistoon ja kuraojasessioiden jälkeen pururadan metsiin. Tein kolme janaharjoitusta, yksi kahdella kepillä ja kaksi yhden kepin harjoitusta. Janat melko lyhyitä etenkin noissa yhden kepin harjoituksissa. 10 ja 5 metrin välillä. Kahden kepin harjoituksessa vähäsen päälle 10 metriä. Saivat vanheta noin 40 minsaa, jona aikana etsittiin vähäsen esineitä.

Momo teki elämänsä parhaan esineruudun. Ensimmäistä kertaa siitä näki, että se tiesi tasan tarkkaan mitä se on tekemässä ja sen että se tekeminen oli ihan hurjan hauskaa! Ensimmäistä kertaa kahdessa esineessäkään (toinen keskellä ja toinen takarajalla, nosti vielä kaikenlisäksi ensin sen keskellä olevan kun sai siitä hajun ensin) ei ollut minkäänlaisia ongelmia - molemmat nousivat hienoilla pistoilla ilman minkäänlaisia epäröintejä (tai ruutuun tarpeiden tekemisiä ;). Kerrassaan upeaa! Ainoa puute oli luovutus, molemmilla kerroilla esine tippui jalkoihin. Tarakin teki tänään taas innokkaasti töitä, tosin hitaammalla ja epävarmemmalla vaihteella kuin pikkusiskonsa. Mutta mikä tärkeintä, iloinen ilme oli palannut.

Sitten ne janat. Ensimmäisessä lähti taas jäljensuuntaisesti vinoon. Mikä näyttää aiheuttavan sen, että on aina jäljen alun vähäsen sivussa jäljestä, mikä taas aiheuttaa epätarkkuutta työskentelyyn. Korjasi kuitenkin parin metrin jäljestämisen jälkeen itsensä jäljen päälle, minkä jälkeen meno oli tosi nättiä. Molemmat kepitkin nousivat ilman apuja! Seuraavissa harjoituksissa molemmissa lähti suoraan, mutta otti ensin takajäljen, josta korjasi kun kielsin ajamasta väärään suuntaan. Muuten nekin menivät vallan upeasti ja molempien kepit nousivat ihan itsenäisesti <3. Eli nyt näyttää siltä, että meidän keppiongelma on takanapäin (*koputtaa puuta*), mutta janatyöskentelyyn pitäisi keksiä joku ratkaisu.

Ehdittiin juuri korjata Taran kanssa merkit pois (ja etsiä pari keppiä ja jäljelle jääneitä kissanruokapurnukoita ;), kun taivaalta alkoi tulemaan sekaisin rakeita, loskaa ja vettä. Onneksi metsä oli lähellä ja pääsin suojaan. Tytöt eivät olleet niin pahasti sokerista tehtyjä ja formuloivatkin tyytyväisenä koko kuuron ajan. Mammankin sateen lannistamaa mieltä lämmitti se, että Momo tuli pupun perästä pelkällä yhdellä "heihei Momo":lla <3.

Ennen kotimatkaa käväistiin vielä urheilupuiston isoimmalla hiekkakentällä vähäsen tottelemassa. Taran kanssa leikittiin pallolla ja vaan pelleiltiin. Momolle luoksetulo (pirun kyynärpäät taas ilmassa maahanmentäessä) ja eteenmeno koko kentän matkalta (pisin mitä ollaan ikinä tehty). Sipaisin Momoa päästä ennen seuruuttamista (epätoivoinen yritys muodostaa joku rutiini tähän tässä vaiheessa ;) ja lähetin muutaman metrin seuramisen jälkeen ilman muita apuja. Sinne se meni tosi upeasti! Valitettavasti itselle tuli joku mielenhäiriö ja huomasin karjuvani Momolle "maahan". Ei oikeasti mitään vaikutusta kolmannellakaan kerralla, Momo nappasi pallon ja laukkasi tyytyväisenä sen kanssa takaisin. Tosi fiksu veto... 

Jäi sen verran vaivaamaan, että en voinut jättää siihen. Otettiin useita vauvamaahanmenoja, jotka olivat sairaan hitaita, sama mitä tein. Jätettiin yrittäminen sen jälkeen, kun joku teini ilmestyi kaahailemaan pyörällä kuin tyhjästä juuri kun olin heittänyt Momolle palkaksi pallon. Onneksi Momo oli niin keskittynyt palloonsa, ettei noteerannut pyöräilijää kaahailemassa parin metrin päässä itsestään. Sen verran säikäytti, ettei huvittanut enää kokeilla onneaan. Vein pallon takaisin kentän laitaaan ja tottelin vähän aikaa Taran kanssa. Kaukoja ja maahanmenoja ilman huomauttamisia, Tara oli tänään tosi taitava tyttö :).

Kun otin Momon puusta, kentän vieressä olevasta rakennuksesta purkautua lössi teinejä ja hetken päästä oltiin keskellä mopokokoontumisia. Ei kun Momo takaisin puuhun kiinni ja odottamaan mopojen häviämistä. Vartin saatiin odottaa, jona aikana Momo keräsi ihan kiitettävästi vinkuenergiaa, kun niiden pirun pärrien oli pakko pyöriä meidän ympärillä.

Kun muutaman minuutin oli ollut ihan hiljaista, uskalsin irrottaa Momon hihnasta ja muutaman metrin seuruuttaakin, kunnes nurkan takaa lähti mopo suoraan meidän ohi - ihan kuin se olisi odottanut juuri oikeaa hetkeä. Tässä vaiheessa suusta pääsi jo aika monta kirosanaa, joita säesti Momon karjunta ja vikurointi mopoa kohti (tällaisissa tilanteissa Momon hörökorvista on yllättävää apua, niistä saa nimittäin oikein tukevan otteen ;). Otti sen verran päästä, että päätin vain jatkaa hommia mopon hävittyä näköpiiristä. Momon huusi seuratessa, mutta muuten toimi vallan hienosti. Seuruutin sitä jonkin aikaa, että saisi purettua pahimmat jahtausintonsa ja sitten lähetin eteen samoin kuvioin kuin edellisellä kerralla. Aivan sairaan hienosti meni! Ainoa mistä huomasi, ettei ollut unohtanut mopoja, oli kun palasi pallon kanssa takaisin ja nassusta (sekä nokan suunnasta ;) näki, että ihan hirveästi olisi tehnyt mieli rynnätä sinne suuntaan mihin mopot hävisivät. Pysyi kuitenkin hanskassa sen aikaa kun uskalsin leikkiä pallon kanssa. On Momo kyllä uskomaton otus työmoraalin suhteen <3.