Lauantaina allekirjoittanut valitettavasti joutui taas lisäämään yhden vuoden lisää ikäänsä. Lohdutukseksi Niko oli kuitenkin suostunut lähtemään muutamaksi päiväksi maaseudun rauhaan, joten kamalasti ei onneksi ehtinyt ahdistua. Lauantaina saavuttiin Rymättylään myrskyn saattelemana, mutta eipä se meitä tyttöjen kanssa haitannut, vaan temmellettiin ulkona niin kauan kuin valoisaa riitti (ja samalla tyttöjen turkit puhdistuivat lähiön pölyistä). Sunnuntaina sade oli lakannut, mutta kylmää ja harmaata oli edelleen. Tarpeeksi vaatetta ja päivä ulkoilmassa vierähti ihan huomaamatta. Maanantaina aurinko sentään vihdoin päätti pilkahtaa pilvien takaa, joten ihan koko loma ei sentään mennyt harmaissa tunnelmissa. Niko ei ollut kovinkaan iloinen ilmoista, mutta me nautittiin tyttöjen kanssa täysin rinnoin hiljaisuudesta, meri-ilmasta ja vapaudesta. On se kumma miten nopeasti stressi ja huolet häviävät kun pääsee hetkeksi eroon kaikesta turhasta.

Yleensä ollaan oltu tuolla kesällä, mutta etenkin Tara näytti nauttivan tällaisesta keväisestä visiitistä paljon enemmän. Ei ollut liian kuuma ja ennenkaikkea suurin osa ötököistä oli vielä talviunilla ;). Tara olikin meistä ehkä se kaikkein innokkain ulkoilija, iltaisinkin piti oikein houkutella sisään nukkumaan. Momo taasen näytti ottaneen mamman varjon roolin. Mihin mamma meni, sinne meni Momokin. Aika hellyttävää, toivottavasti Momo jatkaa samaan malliin kotonakin ;). Momo hoiti myös tarmokkaasti vartiokaartin virkaa. Tontin rajat olivat hyvässä muistissa edellisistä visiiteistä ja Momo piti tarkan huolen ettei kukaan vieras ylittänyt niitä. Säännöt koskivat myös lokkeja, jotka Momo sinnikäästi ajoi pois rantavedestä uiskentelemasta :D.   

 Treenikamppeet olin raahannut mukaani, mutta eipä tuolla huvittanut tehdä muuta kuin relata. Kaksi jälkeä sentään saatiin aikaiseksi tehdä. Tosin toimittivat lähinnä terapiajäljen virkaa, enkä edes muista mitä niillä tapahtui. Kaippa ne ihan jees menivät. Kotimatkalla piipahdettiin Raisiossa tulevalla koekentällä ja onnistuin sössimään siellä sekä eteenmenon, että vähän muutakin. Nooh, onneksi ollaan edelleen mukavan rennoissa maalaisfiiliksissä, joten ei oteta ressiä :).

Ilmoista huolimatta tytöt viettivät ison osan kolmen päivän lomastaan meressä. Tara lähinnä rantavedessä levää popsien, Momo vähäsen syvemmällä.

1572353.jpg

1572355.jpg

1572344.jpg

1572364.jpg

1572381.jpg

1572366.jpg

1572382.jpg

1572383.jpg

1572365.jpg

1572384.jpg

1572387.jpg

1572385.jpg

Vesileikkien lisäksi tytöt leikkivät muitakin leikkejä:

1572357.jpg

1572359.jpg

1572389.jpg

1572332.jpg

1572329.jpg

1572326.jpg

1572338.jpg

1572360.jpg

1572372.jpg

1572376.jpg

1572377.jpg

1572380.jpg

1572392.jpg

Otettiin rennosti:

1572373.jpg

1572391.jpg

Ja tietty myös otettiin ne pakolliset poseerauskuvat ;):

1572319.jpg

1572323.jpg

1572335.jpg

1572368.jpg

1572371.jpg

1572378.jpg