Tara lepäilee edelleen. Ollaan pikkuhiljaa pidennetty lenkkejä - kierretään kilon metsää ja golfkenttää aina vähän isommalla kaarroksella. Tara saa olla vapaana, että askel kulkisi mahdollisimman normaalisti. Klenkannut se ei ole, mutta ihan kuin olisi kompuroinut muutamaan otteeseen jotenkin hassusti. Muuten Tara on ihan pirtsakkana, sen mielestä se ei selvästikään ole yhtään kipeä. Energiaakin on niin paljon, että sitä sai vähän väliä irrotella hihasta tai kieltää hyppimästä mamman naamalle, ennenkuin päästiin yksimielisyyteen siitä, että paras ja terveellisin tapa purkaa riiviöenergiaa on kantaa keppiä koko lenkin ajan ;). Vaikka aluksi olikin vaikea sopeutua lyhyempii lenkkeihin useamman kerran päivässä, niin nyt on jo oppinut tykkäämään siitä, että talsitaan rauhallisesti eteenpäin, vain yksi tyyppi kerrallaan vapaana. Ei tarvitse niin paljoa käyttää niitä silmiä selässä ;).

Eilen tulin kuitenkin siihen tulokseen, ettei ole reilua Momon kannalta, että se joutuu "siskon" krempan takia tyytymään pallon heittelyyn, rauhallisiin lenkkeihin ja tyhmiin aktivointileluihin. Joten jätettiin aamulla Tara Nikon viereen nukkumaan ja lähdettiin juoksemaan. Momo veti ihan yhtä hyvin kuin silloin, kun Tarakin on mukana. Ongelmana oli mamma, joka kaipasi Tara kirittämään, tökkimään kuonollaan ja tekemään kenguruloikkia ympärillä. Näin kahdestaan suoritettuna juoksulenkki oli aivan liian vakavaa ja urheilullista, eikä jalka olisi millään noussut loppuun asti yhtä innokkaasti. Niin ja ilma oli edelleen hampaissa nirskuvan pölyinen...

Tänään aamulla Momo pääsi pitkästä aikaa Hemmon kanssa remuamaan, tosin vähän lyhyemmän kaavan mukaan. Mitäpä sitä sanoisi, Hemmo oli taas Momon henkilökohtainen ihana purulelu ;). Ikävä oli kyllä selvästi ollut molemmilla. Hemmon ja Minnan lähtiessä kotiinpäin, mentiin Momon kanssa kentälle ottamaan ensimmäinen uudenlainen eteenmeno ja vähäsen esteitä. Muuten esteet menivät mallikkaasti, mutta sen jyrkimmän A:n kanssa on edelleen ongelmia kiertämisen kanssa (Momo menee yli toiseen suuntaan, kiertää toiseen ja sitten menee takaisin yli kun huomaa unohtaneensa jotain... ja tulee takaisin hypäten vieressä olevan esteen yli... eli rehellistä sähellystä, joka tarvitsisi kipeästi apuohjaajaa auttamaan), saatiin kuitenkin onneksi loppuun kaksi hyvää ylitystä. Momo reagoi eteen -käskyn hokemiseen yrittämällä lähteä eteenpäin, mutta kun olin melkein 100%:n varma, ettei se kuitenkaan menisi suoraan, hinguttiin melkein lelulle asti ennenkuin päästin menemään (ja sitten menikin hyvin). Täytyisi yritää päästä tuonne (tai sitten sinne urheilupuistoon) useammin, että tästä tulisi jotain.

Kotimatka oli aika yllättävä (tosin nakeilla oli varmaan osuutensa ;) - ilman kavereita tai Taraa vierellään, Momo piti ihan uskomattoman nättiä kontaktia ja käveli vierellä ilman käskyä. Melkein yhtä nättinä kontakti ja vierellä kävely pysyivät myös kun lähdettiin heti perään Taran kanssa ulkoilemaan. Aika ihana tunne kun molemmat olivat kuulolla koko lenkin ajan <3.