Tänään oli vuorossa jäljestämistä Halkolammella. Jälki tuli taas poljettua ihan suunnittelemattomasti, joten sinne tuli kaarroksia, koukkauksia, siksakkia, järkyttävää ryteikköä, paljasta kalliota ja ihan oikeita kulmiakin pari. Pituus oli ehkäpä noin 400-450 askelta. Jana noin 15 metriä. Keppejä seitsemän, yksi matkan varrella löydetty, yksi "tötterö" ja loput ihan tavallisia. Vanheni noin puolisentuntia, sen aikaa kun lenkkeiltiin metsässä. Suunnitelmissa oli tehdä vain fleksilenkki, jotta Tara ei rasittaisi etupäätään liikaa. Hellyin kuitenkin tyttöjen intoilun edessä ja päästin ne nauttimaan elämästä (= järjetöntä formulointia pitkin ryteikköjä, suojuoksua ja antaumuksellista kieriskelyä mutalammikoissa...).

Ei kyllä heti tule taas mieleen mistä tulisi paremmalle tuulelle kuin tyttöjen leikkimisen katsomisesta <3. Nyt sitten jännätään mitä Taran kroppa riekkumisesta sanoo... Eilen ennen nukkumaanmenoa hieroin Taran etupäätä parituntia putkeen, kun se köllöteli sopivasti vieressä vaatien lisää jos meinasin lopettaa, toivottavasti siitä olisi apua kestämään tämänpäivän suunnittelematon rymyäminen.

Jälki meni toisaalta ihan älyttömän hyvin ja toisaalta ollaan neuvottomia joidenkin ongelmien edessä. Jäljen nappasi janalta ihan jees huolimatta siitä, että jälki alkoi vähän hassusta paikasta. Takajäljen tarkasti, mutta kääntyi "jälki" komennosta oikeaan suuntaan. Huolimatta ihan kamalan epäreiluista (meidän tasoon nähden) koukkauksista, kurveista ja paljaan kallion ylityksistä, Momo jäljesti ihan älyttömän hyvin. Mamman taitava tyttö <3. Keppien kanssa olikin sitten enemmän ongelmia ja niitä ennen näytti muuten varma koira osoittavan myös jonkinverran epävarmuutta. Ensimmäisen nosti ilman minkäänlaisia apuja ja toi innokkaasti. Viimeisen (tötsä) ilmaisi myös ilman mitään apuja. Välissä olevat viisi keppiä vaativat kaikki hurjasti apuja jarruttelemalla ja suullisesti. Momo selvästi kyllä merkkasi kepit, mutta ei halunnut ottaa suuhun ja kun otti suuhun olisi mieluummin jatkanut jäljestämistä kuin tuonut luokse.

Tehtiin vielä yksi (15 metrin janallinen) kuuden kepin keppijälki, osa kepeistä ihan metrin-pari välein toisistaan. Jana meni upeasti, mutta keppien kanssa sama ongelma kuin oikealla jäljelläkin. Jotain pitää oikeasti keksiä tähän ongelmaan, kun en usko kuitenkaan osaavani lukea Momoa niin hyvin, että tietäisin varmasti sen merkkaavan kepin jos en itse tiedä missä keppi on... Ainakin voisi vaihtaa palkan nakeista johonkin älyttömänsyperhyperihanaan vaihteeksi.  

Taran kanssa käytiin putsaamassa keppijälki, johon olin heittänyt yhden tavallisen jälkikepin. Tara jäljesti nätisti suoraan kepille ja toi sen luokse tohkeissaan <3. Pitäisiköhän Momonkin kanssa mennä ilman liinaa/remmiä jäljelle ja katsoa mitä tapahtuu, ehkäpä ilmaisusta tulisi yhtä innokas kuin Taralla ;). No, ainakin pitäisi saada itsestään irti sen verran, että polkisi välillä Tarallekin ihan oikeita jälkiä, jotta se pääsisi tekemään kunnolla juttua, mistä se on aina kovasti tykännyt.

Janalla:

Rauhoittumista keppien jälkeen:

Keppejä mammalle:

(vai raivostunut pölyhuisku? ;)

Jäljestämistäkin: