Sain kuin sainkin itseni aamulla intoutumaan ajatuksesta juoksulenkistä (asiaa ehkä auttoi uudet juoksuhousut ja paita sekä joululahjaksi saatu ipodi - välineurheilu kunniaan ;).

Natsikurin vaikutukset näkyivät aluksi Momon vetoinnossa. Momo ei ollut hihkumassa ja hinkumassa eteenpäin kuten aiemmin, mutta aina hihnan kiristyessä annetut kehut saivat menon onneksi äkkiä aiempaa vastaavaksi. Lisää tarvittavaa puhtia vetoon toivat edellä kulkevat vaahtosammuttimien retkueet, muut lenkkeilijät tai kävelijät - laiskahko veto muuttui heti intensiivisemmäksi kun edessä oli joku "kirittämässä" (kerrankin tästä rasittavasta tavasta on jotain hyötyäkin :D). Tara sai juosta vapaana melkein koko matkan, mikä oli liukkaudenkin takia ihan hyvä. Osa matkasta kun oli välillä niin liukasta, että piti juosta puolittain ojassa pysyäkseen pystyssä. Toisaalta sohjo ja liukkaus varmasti tekivät lenkistä raskaamman, ainakin itselleni (kuntohan ei tietenkään ole rapistunut tässä melkein parin kuukauden juoksutauon aikana ;D) ja Momon vetoapu tuli ehdottomasti tarpeeseen, vaikka lenkki oli melkein puolet lyhyempi kuin joulukuun viimeiset lenkit olivat. Lenkin jälkeen Momo olikin aikasta naatti (tosin kuin Tara, joka oli saanut rauhallisesti poukkoilla omaan tahtiinsa) - eipä juuri yrittänyt vetää kun vaihdoin kävelyvauhtiin ja remmin valjaista pantaan.

Tästä on hyvä jatkaa - ehkä mammakaan ei kesään mennessä tarvitse niin paljoa apuja Momolta vaan jaksaa juosta ihan omin jaloin ;D.