Viikko ilman tokotusta taitaa sittenkin olla liikaa vaadittu, saatika sitten lepopäivän pitäminen (meidän piti olla aamun kolmevarttista takametsässä remuamista lukuun ottamatta tekemättä yhtään mitään tänään). Tokotusvimma alkoi iltaa myöten häiritä niin paljon, että illan pissatuslenkin ohjelmanumeroksi päätin ottaa pikkaisen tokotusta tuossa viereisellä parkkiksella (kun siinä näkee edes jotain läheisten katulamppujen avulla).

Ruutua, tunnaria, kaukoja, paikallaan seuraamisia ja Momolle vähän seisomis- ja maahanmenomuistutuksia.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ruudussa oli Taran kanssa hahmotusongelmia. Hämärässä Tara suunnisti lähes aina valkoisten parkkipaikkaviivojen keskelle, eikä ruutumerkkeinä olevien vaaleanvihreiden tötsien keskelle. Ongelma ratkesi kun siirsin ruutumerkit viivojen kohdalle (pitää varmaan hankkia jostain jonkinlaista ruutureunanauhaa…). Kovin oli tohkeissaan ja innoissaan ja pallolla tai lihapullalla vapauttaminen heti ruutuun suunnistamisen jälkeen nosti intoa entisestään.

 

Momon kanssa tehtiin edelleen sitä samaa eli ruokakippo ruudussa ja käännös kun oli kupilla. Alkoi selvästi jo vähän ennakoimaan käännöstä – hyvä!

 

Sitten se pirun tunnari. En ole sitten syksyn ottanut mitään tunnariin viittaavaankaan, niin masentavasti se erkkarin jälkeen treeni treeniltä huononi. Tänään päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää uudelleen. Taralle ensin muutama piilotetun oman etsiminen, jotta nenä aukeaa. Sitten Niko laittoi viisi tunnarikapulaa aika tiiviiseen riviin maahan ja kävin itse laittamassa "oman" hiukan niistä erilleen. Katastrofien katastrofi siitä taas tuli. Tara yritti kahmia ihan kaikki kapulat yhtä aikaa suuhun ja tehdä niistä tulitikkuja.. Kerta toisensa jälkeen. Ei auttanut remmissä vieminen, hyvin rauhallinen käytös – mitään muuta muutosta ei tapahtunut kuin paineistumista väärien kapuloiden ottamisen kielloista… Laitoin Taran jäähdyttelemään ja treenasin Momoa väliin. Otin Taran uudestaan vain etsimään piilotettua omaa. Sen jälkeen Niko laittoi kaksi kapulaa vierekkäin maahan ja niistä selvästi erilleen oma. Ensimmäisellä kerralla toi nätisti oman (selvästi käytti nenäänsä, kun kävi haistamassa ne muutkin), mutta toisella kerralla otti taas maanisella vauhdilla kaksi hajutonta suuhunsa yhtä aikaa. Uudestaan piilotetun oman etsimistä ja sen jälkeen uusi yritys yhdellä hajuttomalla ja yhdellä omalla. Nyt otti hetkeksi väärän suuhun vaihtaen sitten haistamisen jälkeen omaan. Siihen jätettiin. Masentavaa. Ei tässä oikeasti auta muuta kuin yrittää saada joku tekemään "lauta" jossa on useampi hajuton kiinteästi kiinni. Ehkä Tara tajuaa homman jujun jos hajuttomat eivät lähdekkään mukaan.

 

Momolle en edes uskaltanut kokeilla mitään muuta kuin muutaman toiston verran oman piilotetun etsintää. Momolla kyllä näytti olevan nenä paremmin auki kuin Taralla, eikä se nouse (näistä ;P) kapuloista sellaisiin sfääreihin kuin Tara, joten toivotaan että sitten kun joskus uskallan ottaa hajuttomia mukaan, on matka valmiiseen liikkeeseen vähemmän kivinen kuin Taran kanssa…

 

Kaukoja tein molempien kanssa "nenästä ohjaten", koska jostain syystä Momokin on alkanut liikkumaan eteenpäin. Etenkin Momon liikerata korjaantuikin tosi nätisti.

 

Paikallaanseuraamisissa Taran paikka oli tänäänkin moitteeton. Momolla sitä vastoin edelleen ihan hirveästi huolimattomuutta. Pitää alkaa korjailemaan tuota jotenkin muuten kuin kääntymällä itse aina koiraan päin…

 

Momon "yllätysmaahanmeno" eli missä ja milloin tahansa hihkaistu käsky on alkanut hidastumaan ihan sairaasti. Joten otettiin seisomisen lisäksi (joka on kivan nopea) pallolla maahanmenoja. Ensin yritti tarjota hidastelua tai melkein istumisen näköisiä maahanmenoja, mutta useammalla riehakkaalla ja leikkimielisellä toistolla saatiin vauhtia touhuun.

 

Kotona päätin vielä ottaa molempien kanssa metallinoutoa (eihän oltu onnistuttu vielä ihan kaikkea sössimään…). Taran kanssa ei mitään ongelmia, jopa luovutus oli varma tällä kertaa. Momokin aloitti todella vahvasti, nouti kapulan useamman kerran kuin olisi aina hakenut pelkkää metallikapulaa. Sitten piti kokeilla vähän otteen pitävyyttä – ja Momo tiputti kapulan varpailleen. Sen jälkeen saatiinkin tehdä töitä luovutuksen kanssa. Momo nouti kapulan edelleen innolla (tosin opetusvaiheesta tutun "kiljumisen" säestämänä), mutta ei millään halunnut istua eteen kapulan kanssa, vaan jäi seisomaan päätään roikuttaen eteen. Onneksi sentään saatiin lopulta yksi nätti luovutus ja jätettiin siihen. Nyt saapi sitten jännittää mitä ensikerralla tapahtuu…