Ehkä se on tämä lähestyvä kevät ja mielen perukoilla kolkuttava tietoisuus siitä, että meidän perheen vaavi mitä suurimmalla todennäköisyydellä tulee saamaan jälkikasvua kesällä/syksyllä, jotka yhdessä saavat aikaan vatsanpohjalle mukavan kutinan. Kutinan joka kesken gradun väsäämisen muistuttaa olemassaolostaan sysäämällä kaiken asiatekstin sekaan mahdottomia mielikuvia pienestä, pörröisestä ja terävähampaisesta oliosta - pikkuherra tai pikkuneiti Momo juniorista. Mahdottomia siksi, ettei resurssit millään riitä kolmen briardin lauman kasvattamiseen kerrostalokolmiossa keskellä vilkasta lähiötä. Ei vaikka kuinka järkeilisi ja suunnittelisi.

Mutta ainahan saa haaveilla. Ja erityisesti tämä kuva Momon ihka ensimmäiseltä "lenkiltä" Taran ja mamman kanssa saa pahimmat kutinat aikaiseksi - ihan joka kerta:

Voi kyynel kun toinen on niin kovin pikkiriikkinen. Ja silti niin kovin tomerasti ja päämäärätietoisesti punnertaa uuden isosiskonsa perässä <3.

Eivätkä nämä (ja iso kasa muita) koneen uumenista löytyneet hiukan myöhemmin otetut kuvatkaan asiaa ainakaan helpommaksi tee (onneksi Taran pentukuvat ovat paperiversioina eikä niitä tule selailtua niin useasti :)...