Aurinko paistoi keväisen kirkkaasti koko päivän ja jossain vaiheessa alkoikin ihan kamalasti harmittamaan sisällä istuminen näin kauniina päivänä (kun ei edes ehditty aamulla kovinkaan kauaa nauttimaan auringosta). Kun siivoaminenkaan (rasittavaa, kun imuroimisen jälkeen lattia oli heti täynnä uusia oksanpalasia, vaikka olin karsinut heti lenkin jälkeen isoimmat oksat tytöistä) ei auttanut levottomuuteen, päätin neljän aikaan lähteä ulos ennenkuin aurinko ehtii laskea. Koska tuohon aikaan joka paikka on täynnä normaalin elämänrytmin omaavia ihmisiä, ei normilenkki vapaanarymyämisineen tullut kyseeseen ja tavallinen remmilenkki tuntui jotenkin tylsältä sen hetkiseen energiatasoon nähden.

Vaihtoehdoksi ei jäänyt kuin juokseminen (tämä ei ehkä ollut maailman järkevin ratkaisu, sillä kurkku on ollut pari päivää todella kipeä ja olin juuri litkinyt puoli litraa vettä napaani). Alkumatkan jalka nousi kuitenkin kepeästi ja fiilis oli auringonpaisteessa mitä parhain. Hiukan ennen puoltaväliä se puolilitraa nestettä ilmoitti olemassaolostaan ihan järkyttävänä pistämisenä, mutta onneksi selvittiin siitä muutamalla kävelyaskeleella. Loppumatka menikin taas auringonsiivittämin jaloin. Juuri ennen kotiovea tosin muistin miksi en ole kovinkaan mielelläni juossut ihmistenaikoihin ihmistenilmoilla - ohitettiin pikkutyttö joka kysyi äidiltään "miksi tädillä oli niin punainen naama". Vastausta en kuullut, mutta teki mieli huikata, että täti on varmaan allerginen kaikelle liikunnalle, kun tädin naama muuttuu aina kirkkaanpunaiseksi pienemmästäkin rääkistä... Tyttöjen kanssa liikkuessa tosin vaatetuskin on nykyään välillä vähintäänkin mielenkiintoinen, joten kirkkaanpunainen naamakaan ei kai sitten enää ole niin kamalaa ;).

Tarakin kulki todella iloisesti ja reippaasti mukana, vaikka olikin kiinni koko matkan (juostiin tänään lenkki, joka kulkee alkumatkan autotien vartta ja loppumatkalla mopot voivat yllättää milloin vain - musiikki pauhaamassa täysillä korvissa ei edesauta kuulemista, joten Tarankin on turvallisempi olla hihnassa). Muutama hankala ohitustilanne tuli eteen, mutta kiertämällä tai Momoa korvasta ohjaamalla selvittiin niistäkin. Vähän laiskanpulskeasti Momo kyllä veti suurimman osan matkaa, taisi aamun jäljestäminen väsyttää enemmän kuin ulospäin näytti.

Lenkin jälkeen olikin oikein mukava olo, ylimääräinen energia ja ärtymys oli tiessään ja illalla pystyi hyvällä omallatunnolla popsia lasagnea ja mustikkapiirakkaa (Niko lähtee huomenna taas Hollantiin, pitihän sitä "juhlia" jotenkin). Huomenna sitten näkee mitä kurkku sanoo juoksulenkistä - iskeekö flunssa kunnolla vai säikähtikö pöpö rääkkiä...