Aamulla mittari näytti pakkaslukemia, mutta siitä huolimatta otettiin lenkille mukaan reppu jälkikamppeineen – ettei sitten harmittaisi jos olosuhteet ja oma motivaatio lenkin aikana sallisivatkin jäljestämisen. Eilen postiluukusta tipahtaneen Canis lehden jälkiartikkeli tuli kuin tilauksesta – se vahvisti omia ajatuksia siitä mitä meidän pitäisi tehdä ja antoi muutamia uusiakin ajatuksia. Aurinko paistoi kirkkaasti kun lähdettiin matkaan vähän ennen yhdeksää ja tytöt olivat täynnä energiaa. Meidän "oma" pelto on kyntämisen ja pakkasten jäljiltä sen verran vaarallinen alusta tassuille että energian purkaminen siellä ei onnistunut, ja golfkenttä taasen oli täynnä muita koirallisia ulkoilijoita. Natsikomennossa talsittiin sitten urheilupuistoon, jossa vihdoin koitti vapaus. Vaikka sielläkin oli hurjasti auringon innostamia ulkoilijoita, oli meidän rymypellot, niityt ja metsät autioita. Tyttöjen riekkumista katsellessa ihan huomaamatta alkoi omakin viime aikoina kertynyt stressi helpottamaan ja hymy nousta ihan pysyvästi huulille. Etenkin metsässä olisi voinut olla pidempäänkin (nytkin saatiin kulutetuksi aikaa kolmisen tuntia koko lenkkiin :D), katsellen tyttöjä pöllyttämässä hentoistakin hentoisempaa lumikerrosta varpujen päällä.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Matkalla metsään kuljettiin pellon kautta. Momon nenä kävi vinhasti ja oletin Momon ottavan hajuja pupuista, joita pellolla aina silloin tällöin ilmaantuu jahdattavaksi. Eikä aikaakaan kun Momo lähti kiitämään pellon poikki (useampia kirosanoja kävi mielessä, kun en ottanut tyyppiä käskyn alle kun huomasin nenän käyvän…). Momo kuitenkin pienen stopin jälkeen kurvaa itse takaisin ja hetken päästä Momo on ylpeän näköisenä mamman edessä. Suussaan nahkahanska. Tämähän on aika kätevää, kun mamma ei jaksa treenata, niin koirat tekevät sen ihan itse J.

 

Mamma oli niin yllättynyt asioiden saamasta käänteestä, että ilmeisesti palkka ei ollut Momon mielestä riittävä, sillä heti hanskan luovutuksen jälkeen (Momon ei voi antaa kovinkaan kauaa kantaa hanskoja, sillä Momolla on tapana pureskella niitä melkoisen maanisesti ja niellä sitten palasia aarteistaan) Momo ampaisi uuden hajun perään. Tällä kertaa ei hajuakaan mikä haju oli kyseessä. Joku erityisen hyvä kuitenkin, sillä Momo hyppäsi hajun perässä päälle parin metrin levyisen jäisen ojan yli, rikkoutuvan jään pitämästä äänestä päätellen liian lyhyellä loikalla (tahti ei hidastunut lainkaan…) useamman ryteikön poikki ja vielä muutaman kapeamman ojan yli. Talviauringon valossa (ja kun Momo ei missään vaiheessa kadonnut näköpiiristä) tuli vain ihailtua puunrunkojen ja ojien yli loikkivaa koiraa. Näky oli (rasittavuudestaan huolimatta ;) kieltämättä aika kaunis. Saatuaan tarpeekseen Momo tuli valtavalla vauhdilla takaisin mamman luo niin itseensä tyytyväisen näköisenä kuin vain voi (sillä ei todellakaan ole minkäänlaista hajua siitä, että hajujen perään lähteminen olisi kiellettyjen juttujen listalla…). Takaisintulomatkalla Momo pulahti ojaan toistamiseen ja jäätyneisiin karvoihin tarttui loppulenkin metsässä rymyämisen tuloksena ihan järkyttävät määrät risua ja roskaa. No, Momon mielestä se oli luultavasti sen arvoista :D.

    

Tyttöjen leikkimisen katseleminen antoi sen verran energiaa, että päätin kuin päätinkin tehdä jäljen. Neljä keppiä, joista viimeinen muovikipon päällä jäljen lopussa. Jälki ei kovinkaan kauaa vanhennut, sen verran että tokotettiin Taran kanssa hetken paikallaan seuraamisia. Jana oli harmillisesti jälleen aika kökkö – Momo tarkasti taas takajäljen, mutta korjasi sentään aika nopeasti oikeaan suuntaan. Ensimmäinen keppi nousi todella hienosti, samoin toinen. Kolmannen yli mentiin (eikä Momo millään tavalla edes merkannut sitä) ja viimeisellä Momo jäi nuuskimaan purkkia, muttei merkannut keppiä sen päällä (kai, ainakaan ei tuonut sitä). Jäljestäminen oli tänäänkin hyvää (eikä kertaakaan kysellyt mammalta neuvoja!). Molemmat pysyttiin rauhallisina ja keskityttiin yhdessä tekemiseen (toisinsanoen kumpikaan meistä ei tänään häröillyt lainkaan :D). Ihan jees siis kaikenkaikkiaan.

 

Eteenmenoa olin päättänyt treenata jo kotoa lähtiessä. Jalkkiskenttä oli kuitenkin valloitettu muiden karvakuonojen toimesta, joten piti keksiä joku toinen paikka tai jättää treenaamatta. Päädyttiin urheilupuiston aidan viereen. Aita teki loivan kaarteen, joka mahdollisti sen, ettei palloa näkynyt lähetettäessä. Jalkkiskentän pituutta tai ojaa meillä ei kuitenkaan ollut puolellamme. Momo teki tästä huolimatta jokaisella (3 toistoa) kerralla suoran ja nopean eteenmenon! Taran kanssa tehtiin vähän kaukoja ja paikallaan seuraamisia pallolla. Täytyykin käyttää Taralle useammin palloa palkkana, kun näyttää olevan erityisen mieluinen. Sekä kaukot että paikallaanseuraamiset olivat kerrassaan erinomaisia tänään J.  

 

Juuri ennen kotiinmenoa otettiin tyttöjen kanssa koulun penkkien yli hyppynoutoa. Kummallakaan ei ollut mitään ongelmaa tällaisella leveällä esteellä tehtäessä (luonnollisemmin varmaan hyppäävät takaisinkin kuin kapeammalla esteellä). Momon kanssa saa varmaan pitää vähän varansa, kun tuntui "nytkähtelevän" aika kovasti kapulan heittämisen ja käskyn välillä…