Lätkäisin aamulla kaksi kärpästä samalla iskulla, kun Momon ja Hemmon riekkulenkin yhteydessä poikettiin kentällä kokeilemassa niin hyppynoutoa (näin aluksi ihan minikorkuisella esteellä) kuin a-estettäkin. Ensiyrittämällä Momo olisi porhaltanut esteen ohi hakemaan iki-ihanaa kapulaansa, mutta seuraavalla kerralla (kun hae -käsky vaihdettiin hyppy -käskyyn) Momo jo hoksasi mitä piti tehdä. Takaisin tullessa piti äänellä houkutella oikeaan suuntaan (eli hyppäämään eikä kiertämään). Taidetaan tarvita useampi harjoituskerta ennenkuin ollaan varmoilla vesillä...

A-esteeksi valittiin ei kaikista loivin mutta ei myöskään kaikista jyrkinkään este. Kapulaa en viitsinyt vielä ottaa mukaan, ettei käy köpelösti. Agilityn opit olivat kyllä vielä hyvin takaraivossa, Momo teki jokaisella toistolla kontaktit ihan itsenäisesti.

Hyödyllisten oppien lisäksi Momo paljasti tänään, että on oppinut ihan itsekseen haukkumalla komentamaan kaveria leikkimään. Taran kanssa ei ole ikinä edes yrittänyt moista, mutta Hemmo sai osakseen kovaa komennusta, kun kehtasi kesken hyvän leikin jäädä liian pitkäksi aikaa maahan piehtaroimaan. Komentaminen loppui samantien, kun kaveri nousi ylös ja leikkimään.

Lenkin jälkeen käytiin Momon kanssa hakemassa Laku aamulenkille siskon luota. Näin yksinään (ja rymylenkin väsyttämänä) Momo otti tosi lunkisti Cecilian kanssa, pusutkin olivat tosi helliä. Kierrettiin yhdessä pikkulenkki ja sitten kävin vaihtamassa kotona Momon Taraan. Tara oli vähän hämillään, kun jätettiin Momo kotiin, mutta vapaaksi päästyään reipastui ja yritti saada Lakua paremman puutteessa leikkikaveriksi. Lenkin päätteeksi Tarakin pääsi moikkaamaan Ceciliaa, kun vietiin Laku kotiinsa. Cecilia näytti erottavan tytöt toisistaan (toisin kuin aikuiset yleensä :), ei jännittänyt Taraa yhtään niin paljoa kuin Momoa. Taraa taas kiinnosti pikkuihminen vain juuri niin kauan, kun tarjolla oli keksejä...